Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Vanhojen karttojen mukaan kyseinen tila oli lohkottu kantatilastasta vasta 1600-luvun viimeisinä vuosina. Se näkyi kyllä löydöistä, vanhin kolikko oli sopivasti 1715 hätätääleri. Mutta eihän siellä oltu modernin ajan perässä:
Toinen ehjä ja kokonainen tasavartinen meikälaisella. Näyttää tässä vaiheessa vielä rumalta, mutta se savi, joka on siihen lämmityksessä tartunut, on varmasti myös hyvin suojanut etupintaa. Saa nähdä, minkalainen siitä konservoinnin jälkeen tulee.
Aikalailla harvinaista herkkua se ehjä rannerengas, varsinkin pellosta. Ajatella nyt montako kerta se aura tai muu maanmuokkausterä sitä on tönäissyt.
Miekäntupen kenkäimen puolikas. Näitä ei tälläpäin ole myös montaa löytynyt.
Kolmea palaa samasta (silmämittaisesti arvelen) kupurasta.
Hevosvaljaiden koriste tämä.
Löydöt suhteellisen pieneltä aluelta, paitsi rannerengas, joka oli lähtenyt kävelemään sadan metrin päähän. Muuten hieno, mutta esineiden sijainti viittäisi varsinaiseksi polttohautauspaikaksi pisteen, joka sijaitsee juuri pellon poikki menevän soratien alla. Todennäköisesti jää tämäkin sinne "tuhoutunut muinaisjäännös" kastiin.
Mutta, jatketaan harjoituksia!

Tesoro Cibola. Ja tässä -
http://www.arqentale.com
http://www.arqentale.com
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Hienot löydöt ja ennenkaikkea tulee historia talteen!
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 1150
- Liittynyt: 24 Maalis 2014, 11:57
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Moro. Mielenkiintoisia löytöjä. Aika vanhaa. Missä päin keski-suomea vaikutat?
XP Deus ja Nokta Rs pinpointter. Vanhin kolikko 2 öre 1573. Puukko historiallisesta ajalta. Pyyntikuopat Kivikaudelta pintalöytönä.
- Leijona
- Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
- Viestit: 10545
- Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Alin on hihnanpäähela, joka tulee kiinni hihnanjakajaan, rautakautinen tuokin.
Todella hienot, historiaa muuttavat löydöt

XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Komeita vanhoja löytöjä,Onnittelut!Jännästi tuo rannerengas avautunut
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Onpas hieno rannerengaskin!
T: pilkunviilaaja villimies
Jellona, ei millään pahalla mutta eihän nuo löydöt nyt historiaa kyllä muuta, ehkä avartavat kuitenkinLeijona kirjoitti:Todella hienot, historiaa muuttavat löydöt
T: pilkunviilaaja villimies
GM3 + Garrett Pro-Pointer + Magellan Triton 200
vanhimmat löydöt: rapusolki n. 700-luvulta (Hämeenlinna), rautakaut. eläimenpäänmuot. hihnanjakajan hela (Rautjärvi)
vanhin kolikko: Juhana III: 1/2 äyriä v. 1580 (Rautjärvi)
SME:n jäsen nro 0008, lupa etsiä
vanhimmat löydöt: rapusolki n. 700-luvulta (Hämeenlinna), rautakaut. eläimenpäänmuot. hihnanjakajan hela (Rautjärvi)
vanhin kolikko: Juhana III: 1/2 äyriä v. 1580 (Rautjärvi)
SME:n jäsen nro 0008, lupa etsiä
- Leijona
- Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
- Viestit: 10545
- Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Riippuu paikkakunnastavillimies kirjoitti:Onpas hieno rannerengaskin!
Jellona, ei millään pahalla mutta eihän nuo löydöt nyt historiaa kyllä muuta, ehkä avartavat kuitenkinLeijona kirjoitti:Todella hienot, historiaa muuttavat löydöt
T: pilkunviilaaja villimies
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Hienot on löydöt, kerro piruuttas tuliko kuraa niskaan kun kaivelit noin monta noin selkeää rautakautista esille. Ihan vain mielenkiinnosta haluan tietää tuleeko museovirastolta sanomista jos näin tekee, kun heidän ohjeistuksensa on toisenlainen.
golden mask 5 (maksettu yhdessä erässä)
garrett pro-pointer
garrett pro-pointer
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Hienot on kyllä löydöt.
Xp orx, Garret pro pointer,lyhytvartinen lapio, Garrett Edge Digger.
Rautakautta, kultoo, hopiaa ja muita härpäkkeitä
Rautakautta, kultoo, hopiaa ja muita härpäkkeitä
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Aika lämmittäviä löytöjä kyllä, varsinkin rannerengas!
Veikkaisin että ovat tajunneet olla isosti kuittailematta ehkä heidän mielestään liian innostuineille etsijöille ettei joku päätä ottaa nokkiinsa ja jättää seuraavia löytöjä ilmoittamatta. Tiedä siis en, kunhan heittelen. onko jollain kokemuksia?DigDeep kirjoitti:Hienot on löydöt, kerro piruuttas tuliko kuraa niskaan kun kaivelit noin monta noin selkeää rautakautista esille. Ihan vain mielenkiinnosta haluan tietää tuleeko museovirastolta sanomista jos näin tekee, kun heidän ohjeistuksensa on toisenlainen.
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Ei ole tasavartinen ruma noinkaan
On niiin toiveissa, mutta ei vaan nouse.
On niiin toiveissa, mutta ei vaan nouse.
Re: Pitkän radiohiljaisuuden jälkeen
Garret 350: Jyväskylässä, mutta nämä läydöt ei ole ihan sieltä.
DigDeep: Se on eri asiaa, kaiveletko pellosta tai muualta. Jatkuvasti muokatavasta maasta on kontekstikerros kyntösyvyydeltä hävinnyt. Jos halutaan mahdollisesti sen alapuolella olevan muinaisjäännös kohdistaa, niin sitä varten tarvitaan useimpia löytöjä sekoittuneesta kerroksesta. Tarkat sijainnit karttaan ja sen jälkeen ei ehkä tarvitse järjestää koko pellon mittaisia arkeologisia kaivauksia. Kyntösyvyyshän on sopivasti myös metallipaljastimen maksimisyvyys.
Tilanne on aivan toinen, jos joku sattuisi löytymään koskemattomasta maasta. Pellossakin voi olla poikkeavia tilanteita, jos esimerkiksi yhden löydön jälkeen piippaa syvemmällä lisää jne.
En voi sitä tietenkin sanoa kenenkään muun paitsi itseni viralliseksi näkökulmaksi. Mutta jonkin verran luottamusta olen museoviraston taholta ansainut.