Uusi etsijä ilmoittautuupi.

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Puuhastelija
Viestit: 9
Liittynyt: 07 Touko 2013, 09:05
Paikkakunta: Iisalmi

Uusi etsijä ilmoittautuupi.

Viesti Kirjoittaja Puuhastelija »

Vajaan vuoden foorumia innolla seuranneena, päätin tänään "virallistaa" suhteeni lajiin. Mies, ikää 41-vuotta ja takana useiden muiden koukuttavien lajien harrastamista. Koto on maaseudulla Iisalmessa. Havaitsin taannoin, että pari muutakin harrastajaaa asuu täällä. Tammikuussa päätin jonkun muunkin uhkarohkean aloittelijan tavoin tilata ensimmäiseksi koneeksi Fisherin F75 SE:n. Laitevalintaa siivitti se, että mielestäni laite oli saanut lähes pelkkää kiitosta foorumilla ja maailmallakin. Hurjan odottelun jälkeen Fisher saapui huhtikuun alussa. Matka kesti kauan, mutta kannatti odottaa. Nyt sitten olen perehtynyt laitteen saloihin ja opiskellut ohjekirjaa ja muiden kokemuksia laitteesta. Ohjekirjaa luin nettiversiona tosin jo viime vuoden lopusta lähtien. Täytyy sanoa, että kyrv..äs laite! Tästäpä nimenomaisestä syystä ristin sen Rommeliksi. Opettelua se vaatii, mutta hetkittäin koen jo jotakin hokasevani. Uskon, että mahdollisuudet sen kanssa harrastamiseen ovat erinomaiset., vaikka haastetta riittää. Kymmenkunta kolikkoa on jo joutunut antautumaan sen edessä, vaikka varsinaisia etsintäreissuja en ole vielä tehnyt. Löydöt omalta pellolta. Vanhin löytö mainittakoon, 10 penniä vuodelta 1917. Rautaa ja folioita on kertynyt jo puoli sankkoa. Ideoita paikkojen suhteen olisi useita, kunhan ehdin kyselemään lupia. Jokin kaukainen haavekin lajin parissa on, mutta täytyy ensin opetella kunnolla.
Kiitokseni kaikille foorumilaisille lajin positiivisesta mainostamisesta ja upeiden löytöjen esittelemisestä. Palataan myöhemmin, kun löytöjä alkaa olla näytettäväksi asti.
Fisher F75 SE
Black Widow
Garrett Pro-Pointer
Avatar
jalkku
Metallinetsijä
Viestit: 262
Liittynyt: 25 Loka 2011, 19:54
Paikkakunta: Köyliö

Viesti Kirjoittaja jalkku »

tervetuloo mukaan "tonkimaan".
piippari on ainakin kelvollinen. :wink: tosin kokemuksesta tiedän et reeniä kaipaa ja opettelua varsinkin ekana koneena. :)
Avatar
Pekka Muikku
Raavas Tonkija
Viestit: 585
Liittynyt: 12 Elo 2011, 22:29
Paikkakunta: Iisalmi

Viesti Kirjoittaja Pekka Muikku »

Tervetuloa! Ei meitä iisalmelaisia piippailijoita täällä tungokseksi asti ole :)
Vastaa Viestiin