I have idea.

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Avatar
Tirehtoori
Kunniajäsen
Viestit: 1115
Liittynyt: 08 Touko 2012, 19:51
Paikkakunta: Seinäjoki

I have idea.

Viesti Kirjoittaja Tirehtoori »

Ensi kesäksi olis tarkootus vetäästä keikka Suomea pitkin ja tarkootuksena olis koluta pääasiassa isojen kaupunkien puistoja korujen ja kolikkojen toivossa. Matka taittuus joko asuntoautolla tai henkilöautolla varustuksena leirintäalue varustus. Olen ajatellut lähtiä reissuun heinäkuun aikana ja viettää reissussa 5-8 päivää. Kohteeksi meinasin valita ennakko tiarustelun mukaan kolme tai neljä puistopiippaaluun otollisinta kaupunkia joissa kävisi vähän kollaamassa.

Aikaa pitää käyttää luannollisesti kohtuu palion per puisto. Mitään ennakko aikataulua en meinaa teherä vaan mututuntumalla vaihdan puistoa, kaupunkia tai mahdollista peltoa.

Oliskos kenelläkään kiinnostusta toteuttaa suunnitelmaa osittain tai kokonaan yhyres. Ainut ehto on se, että jaksaa kattella pohojanmaan poikaa ja on täysi-ikäänen mutta nuarenmiälinen. Itte oon 35-vuatias amatööritason piippaalija joten mitään pro-seuraa musta ei välttämättä saa.

Vois jonkun päivänkin jonkun kans piippailla jossain kaupungissa. Näidenkin eherotusten mukaan meinaan vähän reitti suunnitella.
Viimeksi muokannut Tirehtoori, 21 Helmi 2013, 23:58. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Spes Sibi Guisgue

Minelab Excalibur 2
Xp
Garrett AT Pro

Kuva

vanhimmat löyröt lintuneula ja dirhem noin 800-1000luvulta yms....
Avatar
Tirehtoori
Kunniajäsen
Viestit: 1115
Liittynyt: 08 Touko 2012, 19:51
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Tirehtoori »

Saa muutenkin antaa vinkkejä mihin kannattaas suunnata tai esittää kutsuja jollekin miälenkiintooselle paikalle.
Spes Sibi Guisgue

Minelab Excalibur 2
Xp
Garrett AT Pro

Kuva

vanhimmat löyröt lintuneula ja dirhem noin 800-1000luvulta yms....
JN
Raavas Tonkija
Viestit: 517
Liittynyt: 20 Heinä 2010, 21:22
Paikkakunta: Hämeenlinna

Viesti Kirjoittaja JN »

Jos Hämeeseen eksyt, niin täällä on ainakin yksi hyvä mesta. Patin kanssa viime kesänä olimme yksi yö siellä huispaamassa ja saldo oli mielestäni parempi, kuin hyvä. Paikan voin ilmoittaa YV:nä jos kiinnostaa. Seuraksikin voin lähteä, jos vaan jaksat yöllä huispata ja kelit olisi kohdallaan.
Fisher F75, Garrett propointer.
Kanta-Hämeen Menneisyyden Etsijät

https://www.facebook.com/khmeweb?ref=bookmarks
Avatar
Tirehtoori
Kunniajäsen
Viestit: 1115
Liittynyt: 08 Touko 2012, 19:51
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Tirehtoori »

JN kirjoitti:Seuraksikin voin lähteä, jos vaan jaksat yöllä huispata ja kelit olisi kohdallaan.
Mitähän mä tein koko viimekesän? Huispaan suurimaksi osaksi aina yöllä :lol:
Pari hyvää tarjousta myös tullu yv.nä joten eiköhän näiden tarjousten perusteella hiljalleen hahmotu reitti missä pitääs käyrä. Palailen asiaan kun saan kevään mittaan vähän hahmoteltua. Ja kiitos tarjouksesta/vinkistä.
Spes Sibi Guisgue

Minelab Excalibur 2
Xp
Garrett AT Pro

Kuva

vanhimmat löyröt lintuneula ja dirhem noin 800-1000luvulta yms....
Avatar
rauski
Metallinetsijä
Viestit: 477
Liittynyt: 06 Syys 2011, 22:51
Paikkakunta: Kaarina

Viesti Kirjoittaja rauski »

Turussa on myöskin hyviä paikkoja :) Minä ainakin voin tulla piippailemaan kaveriksi ja eiköhän muitakin halukkaita ole :)
Garrett AT PRO
Vanhin kolikko: hopeinen 4 öre Klipping
kausi 2013: 10 kolikkoa löytynyt
Avatar
Tirehtoori
Kunniajäsen
Viestit: 1115
Liittynyt: 08 Touko 2012, 19:51
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Tirehtoori »

Alunperin on ollu tarkootus tulla myös sinne suunnalle jos aika piisaa... Laitetaan korvantaakse :wink:
Spes Sibi Guisgue

Minelab Excalibur 2
Xp
Garrett AT Pro

Kuva

vanhimmat löyröt lintuneula ja dirhem noin 800-1000luvulta yms....
Avatar
Tirehtoori
Kunniajäsen
Viestit: 1115
Liittynyt: 08 Touko 2012, 19:51
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Tirehtoori »

Viikko 29 eli heinäkuun pualiväli varmistui reissuajankohoraksi.
Spes Sibi Guisgue

Minelab Excalibur 2
Xp
Garrett AT Pro

Kuva

vanhimmat löyröt lintuneula ja dirhem noin 800-1000luvulta yms....
Avatar
jore ja pojat
Kunniajäsen
Viestit: 1845
Liittynyt: 13 Loka 2011, 20:26
Paikkakunta: Turku

Viesti Kirjoittaja jore ja pojat »

Tännekin voisi piipahtaa.
Pullakahvit tulee varmasti !
Ja paljon jorinaa piippailusta!
Jopa piippailua porukalla voitaisiin ajatella?
Vastaus YV: nä ymmärrettävistä syistä!
jore ja pojat!
Vanhin löytökolikko: Valens v. 364-378.
Vanhin löytöesine: Kirves pronssikaudelta.
Avatar
Tirehtoori
Kunniajäsen
Viestit: 1115
Liittynyt: 08 Touko 2012, 19:51
Paikkakunta: Seinäjoki

Viesti Kirjoittaja Tirehtoori »

Laitetaan harkintaan. Turku kiinnostaa kun se on niin vanhaa aluetta ja siällä on kuitenkin palio miälenkiintoosia alueita/kohteita.

Nyt on alustavasti sovittu Vaasa, Pori, Hämeenlinna (jos saaraan aikataulu natsaamahan) ja Tampere on viälä kysymysmerkillä. Helsinkiin, Loviisaan ja Kuopioon on tullut myös kutsut, mutta taitaa aika loppua kesken ennen kuin pääsen sinne asti. Ehkä sitten toisella kertaa
Spes Sibi Guisgue

Minelab Excalibur 2
Xp
Garrett AT Pro

Kuva

vanhimmat löyröt lintuneula ja dirhem noin 800-1000luvulta yms....
Vastaa Viestiin