Koruja kahmalokaupalla.

Kerro meille Suomen mediaan yltäneet aarrelöydöt ja kätköt.
Avatar
Nade
Innostunut Etsijä
Viestit: 64
Liittynyt: 25 Maalis 2012, 19:58
Paikkakunta: Kauhajoki/ Päntäne

Koruja kahmalokaupalla.

Viesti Kirjoittaja Nade »

Laitan tämän viestin tänne, koska en löytänyt parempaakaan paikkaa. Pariviikkoa sitten luin jostain sanomalehdestä jutun, joka käsitteli jonkun suuremman, eteläsuomalaisen kaupungin jätevedenpuhdistamon toimintaa.

Jutun yhteydessä oli kuva siitä kaikesta ihmisten hukkaamasta ryönästä, mikä on jostain arvoituksellisesta syystä päätynyt viemäriverkostoon mm. tekohampaita irvisteli kuvassa pitkä rivi, sekä kännyköitä.

Jutussa haastateltiin puhdistamon hoitajaa, joka kertoi, että päivittäin ihmiset soittelevat puhdistamolle ja kertovat että , korvis, sormus tai jokin muu koru lipsahti viemäriin, ja pyytävät noukkimaan talteen.

On mahdollista, että suuremmat tavarat saadaan talteen, mutta korujen kohdalla ei, sillä ne menevät kiintoaineen siivilöistä läpi, eikä ole muutenkaan mahdollista, sillä jätevettä tulee vuorokaudessa 250 000 kuutiota.

Meillä pohjanmaalla jätevedet puhdistetaan ja kiintoaine kerätään talteen. Kiintoaine kuljetetaan jollekkin käsittelylaitokselle, joka sitten sekoittaa lietteen turpeeseen. Tästä massasta tehdään suuria aumoja, joihin syötetään lietsoilla ilmaa koko säilytys / maatumisajan.

Aikaa maatumiseen kulunee kolmisen vuotta, jonka jälkeen maamassaa kuljetellaan tilauksesta ihmisten pihoille ja pelloille ruokamultana.

Juuri hiljakkoin joku tälläkin foorumilla kertoi löytäneen omalta pihaltaan hopeasormuksen, koska maa-aines tuli kaatopaikalta ( tai siis biokäsittelylaitokselta )

Nyt jos jollakin on suhteita laitokseen, joka käsittelee tätä ko. massaa, niin kantsii käydä tiedustelemassa, mahdollisuutta hyödyntää tämä omassa harrastuksessa.
Mitä suurempi kaupunki, sen toden näköisempää on löytää aarteita paskasta. :)

Onnea etsimiseen!
ACE 250
Propointer AT
romu&rautaa
Metallinetsijä
Viestit: 288
Liittynyt: 01 Huhti 2012, 18:22
Paikkakunta: Monninkylä

Viesti Kirjoittaja romu&rautaa »

Luulisi että ois helpompaa saada isolle joukolle lupa.. yhteen no kutsutaan sitä vaikka ***** miittiks...

Eli joku päivä mentäis porukalla etsimään rinkuloita..

Sipoon/porvoon rajalla toimiva iso kompostin yksikön päälikkö on

Janne Nipuli

janne.nipuli(at)hsy.fi Tänne tuodaan mm hesan paskat... täältä saaa ostaa multaa ja multaa viedään kapunkiviljelmiin mm Dodo ja espooseen (kasvimaita kanssalle)....


Eli miten ois paskamiitti ? :shock:
xterra705
NEL Sharpshuter 18,75kHz
NEL Storm 18,75kHz
Excalibur II
Garret Propointer
Koss Kuulokkeet
Lapio.. 125kgmagneettos
M9Sandscoop + rei´itetty äyskäri
Vanhin kolikko = 2 Kopeks 1813

Ei tartte olla iso vika, jos se on päässä!
Ekomasteri
Kunniajäsen
Viestit: 1606
Liittynyt: 10 Loka 2008, 13:29

Viesti Kirjoittaja Ekomasteri »

Tosi hyvä idea :) pyytäisi vielä konekuskia lemppaamaan kasan 20cm mattona kentälle ja eikun piippaamaan ja kun matto on tyhjä eikun uutta mattoa koukkuun 8) Saisi muuten aikas ison kasan päiväseltään käytyä läpi ainakin isommalla porukalla 8)
-Golden King DPR Plus -XP-Deus -Garrett pro pointer
Avatar
Nade
Innostunut Etsijä
Viestit: 64
Liittynyt: 25 Maalis 2012, 19:58
Paikkakunta: Kauhajoki/ Päntäne

Viesti Kirjoittaja Nade »

Täytyy luonnollisesti huolehtia ERITTÄIN kattavasti suojavaatetuksesta sekä suojaimista, On nimittäin aikamoinen vaara saada joku hyppykuppa ym. tappava tuliainen...
ACE 250
Propointer AT
Vastaa Viestiin