Kävimme yhdessä Laken kanssa piipparoimassa näitä maita ja mantuja aamupäivän ajan. Tarkoituksena oli löytää muutama musketinkuula tuliaisiksi. Laken aikaisempien käyntien pohjalta lähdimme kulkemaan erään metsäisen rinteen polkuja ristiin rastiin. Aivan rinteen lähistöllä avautuivat alueen laajat peltomaisemat, joilla taistelut olivat oletetusti raivonneet.
Kuten usein ennenkin, alku oli rauhallista. Kuitenkin jo ensimmäisten minuuttien aikana maasta nousi musketinkuula ja muuta satunnaista romua, joten ainakin itse tulin vakuuttuneeksi alueen löytöpotentiaalista.
Noin kymmenisen kuulaa myöhemmin tulimme alueelle, jossa rinne muuttui jyrkemmäksi ja pellolle avautui selkeämpi näkölinja. Ajattelimme etsiessämme, että tässäpä olisi ollut hyviä ampumapaikkoja.
Äkkiä piipparini osui suurempaan rautamöhkäleeseen. TID 28:aa katsellessani olin kahden vaiheilla, kaivaako vai ei. Päätin kuitenkin kokeilla, mitä sieltä sitten nousisi. Pienen kuopsuttelun jälkeen osuin suureen rautaiseen sirpaleeseen. Yksi sirpaleen sivuista oli selvästi pyöreä, joten tuumailimme, voisiko kyseessä olla vaikkapa pala tykinkuulaa. Lähdin piippailemaan lähiympäristöä siinä toivossa, että maasta löytyisi lisää saman esineen palasia.
Mahdollisesta tykinkuulasta en saanut enää uutta vainua, mutta erään kallioseinämän juurelta T2 alkoi antaa todella omituisia lukemia. Signaali oli kuin olisi löytänyt malmikiven: pehmeästi nouseva ja laskeva. Mutta TID oli vakaasti 76, eli musketinkuula. Mikäli TID ei olisi ollut noin vakaa - itseasiassa malmikivet eivät anna koskaan TID-lukemaa - olisin varmasti jättänyt kaivamatta. Mutta nyt tässä oli jotain erikoista, pakko kaivaa siis..
Parin minuutin jälkeen kuopasta nousi ilokseni musketinkuula. Laitoin kuulan taskuuni ja peittelin kuopan. Vasta lopuksi tuumasin, että voisihan paikan vielä tarkistaa, jos sinne vaikka jäi jotain. Ja taas T2 antoi omituisen pehmeän, ei terävän, signaalin, ja TID oli vakaasti 76. Naurahtaen huusin Lakelle, että menin peittämään kuopan ja nyt siellä taitaa olla vielä toinenkin kuula.
Hetken päästä kuopasta nousi taas kuula. Kokeilin piipparilla kuoppaa vielä uudelleen, ja edelleen T2 näytti TID-lukemaa 76. Tässä kohtaa sanoin, että nyt on jotakin omituista tässä kuopassa.
Hiljalleen kuoppa syveni, ja karikekerroksesta alkoi nousta kuulaa toisen perään. Eräälläkin kouraisulla käteen jäi kolme kuulaa!
Lake tuli apuun etsimensä ja pinpointterinsa kanssa. Etsin huusi kuin syötävä, ja pinpointteri näytti kuopassa olevan kaivettavaa vaikka millä mitalla. Kaivoin kuoppaa käsin, ja joka nyrkillisellä kuopasta nousi ainakin yksi musketinkuula. Välillä kuului, kun kuopan reunoilta tippui pohjalle painavia kuulia tömähtäen.
Jossain välissä vaihdoimme miehitystä, ja Lake jatkoi kuopan tyhjennystä. Lyhyessä ajassa laskin Laken löytäneen pinpointterinsa avulla kuopasta yli 12 kuulaa. Kuoppa laajeni ja leveni siinä sivussa aivan huomaamatta.
Hiljalleen pahin kuularysäys tuntui olevan ohitse, ja taskut pullottaen kuulia ihmettelimme löytömme kokoa. Kaivetusta karikkeestakin löytyi tiukasta seulasta huolimatta kuulia puolisen tusinaa kappaletta! Kun kuopasta ei enää löytynyt mitään pinpointterin mukaan, asetimme kaivantokekomme päälle kivenmurikan ja ladoimme siihen kaikki kuopasta nousseet kuulat:
70 MUSKETINKUULAA!!!
Pohdimme, että joko paikailla on ollut taistelukentällä toiminut ammustehdas, tai sitten sotilaat ovat piilottaneet helposti muistettavaan paikkaan kilokaupalla kuulia. Kuulakasan päälle oli tosiaan ladottu joitakin liuskamaisia kiviä - näitä oli ilmeisesti käytetty piilottamaan kuulat uteliailta etsijöiltä. 200 vuoden ajan tuo kätkö toimikin, mutta piippareitamme eivät kivet enää hämänneet!
