Piippailin pikkuista ruohokenttää. Maa oli kovaa savea.
Monen korkin jälkeen löyty kiva piip. Kuoppa suureni ja luulot uudesta korkista kasvoivat.
Mutta löytykin jotain muuta, sellanen kiekko.
Oli rahan kokonen ja saven peitossa. "Joku poletti lienee..." , tuumailin. Peukulla putsasin jos vaikka jotain kirjotusta tai muotoa löytyis...Löyty naisen nassu. Vau...
Reunasta löyty valtion nimi...Hetkinen...tää saattaakin olla kolikko.
Toinen puoli kertoi mitä valuutta pitelin käsissä. Aika kiva löytö tälläsestä paikasta.
Alareuna oli vielä suttuinen, vuosiluku peitossa. Siivu kerrallaan putsasin jos vaikka numeroita ilmestyis...ilmaantuhan niitä. Se alkoi 18.... Olin ihan
ja 
Laitoin talteen sen suurempia ihmettelyjä. Päivä oli pelastettu. Löyty jotain vanhaa.
Neljä tuntia myöhemmin kotimatkalla pyöräillessä rallattelin mielessäni päivän kohokohtaa...Se hiano kolikko. Alkaneen harrastelun hieno saavutus.
Pääsin kotio ja kaivoin päivän saaliin pussukasta..hylsyjä...muutama senttiraha....rojua...mutta missä on mun aarre?
Ei löydy.
penkaan repun.
Ei öydy
Kaikki maholliset taskut.
ei löydy.
Mun aarre on tippunnu.
Hävinny.
Olin huolimaton. Ai saa......
Nyt voitte kuvitella miten kovasti korpeaa, siis kallo halkeaa. Se lantti voi olla aika monessa paikassa..mutta hyvin pieni toivonkipinä elää jos vaikka huomenna kävisin saman reitin uudestaan ja onni olis todella myötä.
Purkautuminen päättyi tähän.
