Vanhalta taistelutantereelta löytyi tuommoinen murkula, ympäristössä erittäin paljon sirpaleita. Onkohan kyseessä nyt sytytin ja jos on niin onko jo tehtävänsä tehnyt? Ohuemmassa päässä reikä missä vois olla kierre. Sivussa tulppa tai korkki.
Sytyttimen kyljessä olevalla ruuvilla asetetaan hidastus päälle tai pois. Ruuvin kohdalla ei normaalisti ole räjähdettä. Eli lienee todennäköisimmin vaaraton joten turha ilmoittaa viranomaisille. Varmempaa on kuitenkin haudata syvälle mistä sen löysitkin.
Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa
ne hämmästyttää kummastuttaa
pientä kulkijaa
Samaisen kankaan reunalta noi 30 sentin syvyydestä tuli näkyviin tämä. Pituutta ainakin kuopan verran eli noin 25 senttiä. Toisessa päässä näkyy pieni vanne joka menee pötkön ympäri. Halkaisijaa vois olla noin vajaa kymmenen senttiä.
Moulinex kirjoitti:Voisi olla Srapnelli ammus. Tuosta kuvasta ei vielä pysty päättelemään onko sytytin laukaissut sisuskalut ulos. Eli saattaa olla myös suutari!
Ehdotan että lopetat oman turvallisuutesi takia kaivelun kyseisellä alueella, mikäli noita räjähteitä alkaa löytymään enemmän.
Niitä herkkiä ei tarvitse olla kuin yksi.