Koska renkiä ei näkynyt, otti kappalainen puhisten kuokan käteensä ja marssi pellolle mutisten että renki joutaisi häpeäpuuhun kirkon ovelle sunnuntaina. Niin alkoi kuokka viuhua ja jo parinkymmenen lyönnin jälkeen hiki virtasi kappalaisen kasvoilla. Hän heitti kuokan kiukuissaan ja kaivoi taskustaan liinan kuivatakseen hikeä otsaltaan. Hän ei huomannut liinaa taskusta vetäessään että samassa taskussa olevista rahoista jotka hän oli saanut palkaksi kirkkoherralta seurakuntalaisten paimentamisesta, putosi pellon multaan se hopeinen uuden kiiltävä Tukholman rahapajassa vain paria kuukautta aikaisemmin lyöty kolikko.
Illalla pannessaan maata hän vielä mietti minne raha oli kadonnut kuin maan nielemänä.
Toukokuussa vuonna 2014 tasan 348 vuotta myöhemmin: Kuljin metsittyneellä ja ryteköityneellä pellolla yrittäen pujotellen löytää tilaa heilutella metallietsintäni. Pääsin vain muutaman metrin ja laite vihelsi että nyt on iso kala koukussa. Syöksyin maihin lapion kera niinkuin armeijassa on opetettu silloin kun viheltää. Varovasti kaivamaan ettei tee tuhoa löydölle. Kaivettuani 15cm näin kuopan pohjalla jotain pyöreää, kiiltävää. Otin sen ylös ja totesin että hopeaa. Sylkäisin kädelle ja pyyhin lian pois. Tarkensin katseeni ottamalla kakkulat pois päästä. Näkyviin tuli 2 ör vuosi 1666. JESS! Eka oikein vanha kolikko ja vielä hopeaa. Kolikko kädessäni ihmettelin kukahan tämänkin on kadottanut? Samassa tuulen suhinassa puiden latvoissa kuului: Sielläkö se oli...
