Nimim. "jore ja pojat" esitteli taannoin kirjaansa tällä palstalla. http://www.aarremaanalla.com/foorumi/vi ... 10&t=12529
Löysin sitten google-books:sta tuon kirjan ja innostuin lukemaan.
Suomen ensimmäinen valtionargeologi Johannes Reinhold Aspelin on 150 vuotta sitten kierrellyt täällä kotoläänillä, listannut ja tutkinut muinaishautoja ja laittanut asioita kirjalliseen muotoon ja ihan suomeksi.
niinpä huomio kiinnittyi:
Sieltähän se löytyi:
Aspelinin kumppani ts. opas, Kristiinankaupunkilaisen apteekkarin poika, ylioppilas G.Jurvelius, ei nuorena kaverina tainnut olla "kuviksessa" liian lahjakas tai kokenut, kun oli kirjoittanut kaiken samalle riville niin että tila loppui kesken. Arvatenkin myös viittintipat.
sitten
ja tuossa:
Yleiskuva vielä:
Suuremman löytämisen ilon olisi saanut, elleivät nämä olisi olleet jo valmiiksi maastoon merkityt, (ilonpilaajat prk) mutta oli hauska käydä katsomassa joka tapauksessa.
Toisenlaista löytämisen iloa
Toisenlaista löytämisen iloa
Vanhin kolikkolöytö: 5 penniä vuodelta 1922 omasta pihasta. Samasta paikasta myös 1 penni vuodelta 1964 ja 1976.
Vahingonilo on puhtainta iloa. Sitä ei kateus saastuta.
Vahingonilo on puhtainta iloa. Sitä ei kateus saastuta.
Re: Toisenlaista löytämisen iloa
Aika makea löytö! Itselläkin olisi tullut vastustamaton halu lähteä katsomaan vieläkö merkinnät on paikallaan. Onneksi ei vandaalit vanhoja kirjoja tutki.
Garret AT Pro
Garret ACE 250 + 8,5" x 11" DD-kela
Pro-Pointer + Edge Digger
Vanhin kolikko: 1 Öre 1624
Parhaat löydöt: Rahakätkö 1700-luvulta, ilmavoimien hakaristisormus 40-luvulta
Garret ACE 250 + 8,5" x 11" DD-kela
Pro-Pointer + Edge Digger
Vanhin kolikko: 1 Öre 1624
Parhaat löydöt: Rahakätkö 1700-luvulta, ilmavoimien hakaristisormus 40-luvulta