Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Äsken tuli puhelu että uusille mestoille olis ensi kesäksi luvat kunnossa.
Ehtoja lueteltiin heti että kaikki löydöt jää heille ja museovirastolle ei ilmoiteta mitään. (ovat tietoisia mv:n 100v säännöstä)
Paikka on kyllä historiallisesti kova ja löytöjä varmaan tulisi.
Varmuudella plootuja on lötynyt ja kultasormus pihaan joskus kadonnut.
Moraali on nyt kyllä kovilla mutta taitaa jäädä paikka väliin kun löytöjä ei saa mv:lle ilmoittaa.
Kyllä ihmisen näköjään pitää olla ahne....löytymättömätkin esineet pitäis saada omistukseen.
Viimeksi muokannut P.Aholainen, 08 Helmi 2014, 20:34. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Museoviraston edustaja kysyi minulta kerran, että entäs jos maanomistaja kieltäisi ilmoittamasta löydöt MV:lle, niin sanoin, että sitten en menisi ko. paikkaan etsimään ja näin myös tapahtuisi, koska olisin siinä tapauksessa erittäin hankalassa tilanteessa puun ja kuoren välissä.
Onneksi kukaan ei ole vielä kieltänyt ilmoittamasta. Maanomistajat ovat olleet oikein iloisia löydöistä.
Jokainen saa tehdä päätöksen itse, mutta tämä on minun tapani toimia.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Mikähän helevetti se on tällä kyseisellä alueella jossa kaikki maanomistajat on olleet ahneita ja vaatineet löydöt itselleen.
Konekaivajan kanssa oli jo eka isännän kanssa karvaat kokemukset kun hopearahat ym. vietiin käsistä eli kopra ojossa ooteltiin mitä nousee.
Paikka on historiallisesti kyllä kova meillä päin ja näinköhän maanomistajatkin sen tietää.
Mutta eiköhän nyt mennä tällä kertaa niin että löydöt saa jäädä maahan jos kerran MV:lle ei niitä saa ilmoittaa.
Kyllähän isäntä on moraalisesti oikeassa,jos ajatellaan että hänen suku on ollut 500v samalla tiluksella ja sitten löytyy kultasormus 1600-luvulta,hieno sellainen.Vaikea sitä on antaa pois,mikä on kuulunut paikan historiaan tai jopa hänen esi-isälleen.
Jos jotain rautakautista löytyy ,tuskin isäntä siitä on kiinnostunut?Varmaankin nuo hopearahat innostaa,mutta lähinnä ne saadaan pitääkin.Pelisäännöt vaan pitää kertoa isännälle ennen pellolle menoa.Kyllä se alue kannattaa käydä läpi,pelisääntöjen kanssa.
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Joo Raiban on kyllä oikeessa...
Jos ite asuisin kyseisellä paikalla ja nyt siellä on käynnissä vielä sukututkimus niin varmaan kiinnostaa oman pihan maalöydöt myös.
Pelisääntöjä tuonne on nyt huono mennä sanomaan kun lupien saantikin on "voisihan sitä harkita" .
Ilman muuta suvulla on oikeus omaisuuteensa, mutta esihistoriallisten esineiden kohdalla asia onkin jo toinen ja hyvin ovat isännät ymmärtäneet asian luonteen.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
P.Aholainen kirjoitti:Äsken tuli puhelu että uusille mestoille olis ensi kesäksi luvat kunnossa.
Ehtoja lueteltiin heti että kaikki löydöt jää heille ja museovirastolle ei ilmoiteta mitään. (ovat tietoisia mv:n 100v säännöstä)
Paikka on kyllä historiallisesti kova ja löytöjä varmaan tulisi.
Varmuudella plootuja on lötynyt ja kultasormus pihaan joskus kadonnut.
Moraali on nyt kyllä kovilla mutta taitaa jäädä paikka väliin kun löytöjä ei saa mv:lle ilmoittaa.
Kyllä ihmisen näköjään pitää olla ahne....löytymättömätkin esineet pitäis saada omistukseen.
Kyllä se maanomistajakin tahtoo siivunsa saada. Kukapa se sitten ahne on. Maattomat vinkuu karavaani kulkee.
Onhan se itsekästä, että aletaan vaatia MV:ltä korvauksia löydöistä, jotka ovat tehty toisen maalta. Eikö voisi ajatella, että puolet palkkiosta kuuluu kuitenkin maanomistajalle, joka on hyväntahtoisesti luovuttanut maan tutkittavaksi? Itsellä ei onneksi noita ongelmia ole, ja kaikki löydöt olemme luovuttaneet Turun yliopiston Arkeologin käsiin.

Ei tässä taida olla ongelma lunastussumman jakamisessa, vaan siinä, että maanomistaja haluaa esineet itelleen eikä mitään MV:n lunastusrahoja. Ilmeisesti kuvittelee, että saa suurtakin rahallista hyötyä löydöistä jotain muuta kautta. Ja se taas on nimenomaan ahneutta.
Mutta tosiaan itsekin sanoisin vastaavassa tilanteessa, että piä peltos!
Kyllä se on mielestäni niin, että maanomistaja voisi tällaisissa tapauksissa maksaa etsinnästä tuntiliksan, tai sitten ostaa itse etsimen, opetella käyttämään, ostaa muut varusteet, tutustua harrastukseen ja etsiä itse ne kolme rupista kopeekkaa pellostaan..!!!
Tottakai se on hänen peltonsa, mutta törkeää hyväksikäyttöä ja orjatyövoiman käyttöä, jos asiasta ei pahimmassa tapauksessa ole edes sovittu, vaan löytöjen jälkeen ruvetaan vaatimaan kaikkea itselle..
Itse sovin myös aina aika tarkkaan siitä minkälaisiin "sääntöihin" suostun..
Jos ei muuta sovita, niin lupaan toimittaa myös maanomistajalle jotain esineistöä, mutta mahdollisuuksien ja järjen mukaan...Jos jotain löytyy.
Meinasi tulla mieleen, että jos maanomistaja on sitä mieltä, että ihmisten ei tarvitse noudattaa sääntöjä, niin sittenhän hänenkään pellolleen ei tarvitse mitään lupia edes kysellä, senkun menee.
(Mutta onneksi ei sitten tullut, koska minulla on jonkinlainen moraali.)