Koko ajan oli kyllä selvillä, mikä kone se tulisi olemaan, jos päivitystä tekee, joten XP DĒUS sieltä eilen kotiin saapui
Dēusissa on se hyvä puoli, että siitä saa kaksi konetta, kun tilasin lisäksi ison (13"x11") kelan ja näin veljenikin pääsee DĒUS'in makuun.
Jo pari vuotta sitten tilasin Kesepan kanssa itselleni suoran teleskooppivarren, josta onnistuin sitten särkemään kyynärkourun, enkä saanut sitä enää liimaamalla kestämään. Nyt sitten rakensin siihen alumiinista kokonaan uudet systeemit ja siihen sitten 9" kela paikalleen ja siinähän onkin kaksi DĒUSia.
Toista voi säädellä kuulokkeilla ja toista "kapulalla". (tosin toiseenkin tulee kuulokkeet)
Tässä nämä "komistukset" sitten ovat. Molemmat saa saman mittaisiksi lyhennettynä.
DĒUS on toistaiseksi minun varakoneeni, kunnes opin käyttämään sitä yhtä hyvin kuin GMP:tä
Ostin Dēusin Finndetectorilta ja toimitus oli todella nopea. Kiitokset vielä sinne.
Kevät voi tulla.



Kun ei ole käytettävissä alumiinihitsauslaitteita, niin täytyi kasata niiteillä.


Tässä maalattuna. Liimasin lopuksi kouruun kumipäällysteen, kuten ylemmissä kokokuvissa näkyy.

