autoja maan alla.

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
hammart
Viestit: 7
Liittynyt: 17 Helmi 2011, 20:17
Paikkakunta: So Savo

Viesti Kirjoittaja hammart »

Tuohan näyttää vielä kovalta :roll:
mm.ainakin apparin ovet on suorat ja pääosin hyväkuntoiset, tulipellin seutu myös.

(mm.kaverin´36 Fordiin tehtiin sen kanssa lähes kaikki uutta ikkunan alapuolen saumasta alaspäin..kun moisen värkin ovia ei Suomesta taho löytyä mistään ehjiä..kaikki Suomiraadot tunnestusti ovat enemmän ja vähemmän mätiä)

Itse tuli pelastettua muutama vuosi sitten suht harvinainen ´31 DeSoton koko koppa runkoineen mettästä pois ja se oli paljon pahempi ku toi..mut niin sekin meni vain kaupaksi ja mut ei sillä saanut kuin hyvän mielen, rikastumaan ei juurikaan päässyt..

Mutta jos nyt pysytään edes jotenkin aiheessa, niin laitetaas tähän tälläinen kiva kuva, joka kuuluu metsälöytöjen parhaimmistoon omalla kohdallani. Tarkkaa tietoa ei ole. Ahkeran googgelin tavaamisen jälkeen voisin väittää sen olevan ´39 Dodge. Toki eihän sitä voi sanoa pelkästään tuon kuvan avulla, mutta kun toi maatuu pienen sorapenkereen reunalla, niin toiselta puolelta pääsee näkee kylkilinjan ja pokkaukset,ikkunoiden muodon,kojelaudan jne..mistä voi tunnistella autoa paremmin...
Avatar
Hannu Hanhi
Metallinetsijä
Viestit: 208
Liittynyt: 16 Tammi 2007, 15:43
Paikkakunta: Tampere

Viesti Kirjoittaja Hannu Hanhi »

JK kirjoitti:1957 haudattiin USA:n Tulsassa uusi Plymouth Belvedere "aikakapseliin" 50 vuodeksi. Järjestettiin myös arvonta siitä mikä olisi Tulsan väkiluku 50 vuotta myöhemmin, lähimmäksi arvannut saisi auton palkinnoksi.

http://www.youtube.com/watch?v=I2cPBl6scJk
http://www.youtube.com/watch?v=wTMijp2s ... re=related
Ace250+isompi kela.
Minelab Musketeer Advantage 10.
Garret pinpointteri+Fiskarsin taitettava.
Avatar
sudenkolo
Metallinetsijä
Viestit: 427
Liittynyt: 09 Helmi 2008, 14:54
Paikkakunta: Karkkila

Viesti Kirjoittaja sudenkolo »

http://www.youtube.com/watch?v=87D_-J_ornU&feature=fvw
Tämmösen löydön vois tehdä itsekkin
Garrett Ace 250
Avatar
Pauli
Metallinetsijä
Viestit: 220
Liittynyt: 27 Joulu 2007, 16:16
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Pauli »

Tuo sammalkattoinen lada pitäisi laittaa kuntoon, ja viedä leimalle! Saattais katsuri hieraista silmiään pari kertaa kun näkisi aistikkaan sammalverhoilun, sekä kaiken muun ajan patinan! :D
Minelab E-Trac / Garrett ACE250 / Garrett Pro-Pointer
hammart
Viestit: 7
Liittynyt: 17 Helmi 2011, 20:17
Paikkakunta: So Savo

Viesti Kirjoittaja hammart »

Ahvenanmaalla/Turussa asuva yks jannu kunnosti vanhan Popedan metsälöytykunnosta vähän samaantyyliin. Kori ja sisutakin muistaakseni jäi metsälöytökuntoon..toki itsekantavasta korista piti suurimmat mädät korjata myös helmoista, mutta ne naamioitiin "paskan" näköisiksi..Se tais olla muutama vuos sitten nettiautossakin myynnissä, jos en ihan väärin muista..rakentajan puheitten mukaan herätti hilpeyttä runsainmitoin..

Olen myös pariin muuhunkin samanlaiseen tapaukseen törmännyt autoharrastuspiireissä..ne on varsin viihdyttäviä kyllä mielestäni ja itsekin pidän paljon enemmän patinoituneista autoista kuin ihan viimistä mutteria myöten hierotuista yksilöistä..

No joo mutta kumminkin..lisäilin tonne photobuckettiin parit metsäraadot eilen hämmästeltäväksi..Tässä parit ja tästä lisää:
http://s971.photobucket.com/home/rust-fetish#


Kuva
Avatar
Pauli
Metallinetsijä
Viestit: 220
Liittynyt: 27 Joulu 2007, 16:16
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Viesti Kirjoittaja Pauli »

Joku joskus sanoi hyvin, että jokainen maalari osaa maalata kiiltävää uutta pintaa, mutta koitappa saada aikaan kymmenien vuosien patina! :D
Minelab E-Trac / Garrett ACE250 / Garrett Pro-Pointer
hammart
Viestit: 7
Liittynyt: 17 Helmi 2011, 20:17
Paikkakunta: So Savo

Viesti Kirjoittaja hammart »

Kyllä patinaa ei saa rahalla..vaikka on olemassa ruostemaaleja,krakelointiaineita,mattapastaa jne.vanhentamiskeinoja, mutta ne ei oo silti aito asia..ja sammaltakin voi kasvattaa auton pintaan mm.piimällä.. :roll:
appenzell
Kunniajäsen
Viestit: 1147
Liittynyt: 06 Marras 2009, 20:02
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja appenzell »

TUULENVIEMÄÄ127
Viestit: 22
Liittynyt: 09 Syys 2012, 19:51
Paikkakunta: Sydän Häme

kääk

Viesti Kirjoittaja TUULENVIEMÄÄ127 »

Ei nää ny mitään mahrottomia löytöjä oo, eikä edes tartte piipparoira, että löytäis. Laitoin ny kumminkin jos jollekkin eres jonkinlaista katselemisen iloa tuottais.


Kuva
Oikeen kupéé Marina
Kuva
Hanomaggi vai Marsu

Kuva
Britti Morris inestä.


Kuva
Rapee ranskalainen 304
Kuva
Morris erestä
Kuva
Maamoottori
Kuva
Tääkin rapee ranskatar Simca 1800
Kuva
Sama ahterist
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Itsellä ihan vahinkolöytönä -34 mallin kuorma-auton (Virtanen) ohjaamon puolikas tuossa pihalla, loppu rakkine jäi kylille pajukkoon 2007 muuton myötä ja hautautui myöhemmin täyttömaan alle kai... ei sen jälkeen tietoa miten on käynyt...

Taitaa tälläkin foorumilla olla kuva siltä ehtoolta kun tuon löysin, ja raahasin ohjaamon puolikkaan nokkakärryillä talliin. xD

Harmittaa suorastaan nähdä tommosia autoja jotka on lahonneet paikallensa ihan kunnostuskelvottomiksi... niinhän sitä monella aitannurkalla tänä päivänäkin tapahtuu, vaikka oisivat vielä ihan myytäväksi hyväkuntoisia...
"I reject your reality and substitute my own."

Pulinaa plooturahoista: http://www.hjsc.org/fin/plootu.html
Vanhin piippiraha: 20c 1999. :D
TUULENVIEMÄÄ127
Viestit: 22
Liittynyt: 09 Syys 2012, 19:51
Paikkakunta: Sydän Häme

Niiiiiiiiiiii in

Viesti Kirjoittaja TUULENVIEMÄÄ127 »

Noista kuvissa olevista autoista. Tuo Morris Oxford oli jotakuinkin parikymmentävuotta sitten vielä ihan ryhrissä, samoin kuin Simca 1800. Yritin
silloin jopa hieman osteskella niitä, mutta ei niin ei. Pirssien omistaja on edelleen sama, paikka vain on vaihtunut. Oli tuolla vielä muutama traktorikin ja kaksi put put venettä. Toista niistä veneistäkin koitin noin viitisen vuotta sitten osteskella, mutta vastaus taisi olla, että: Rakennan siitä purjeveneen.

Noo jokainenhan tekee omallaan mitä lystää.

Muutama kuva lisää........

Kuva
Tämä oli oikein myytävänä. Minua ei sytyttänyt ja nyt hieman myöhemmin olen "hukannut" kaikki harrasteautoni.



Kuva
Ny kaikki sanoo, et mikäs tos on ihmeellistä! No se et näitä ei löyry edes
AT Prolla muutaman vuoden päästä ja äsken se oli Suomen suosituin urheiluauto.
lapland relics man
Metallinetsijä
Viestit: 377
Liittynyt: 15 Marras 2010, 11:29
Paikkakunta: Lappi.

Viesti Kirjoittaja lapland relics man »

NÄÄTÄ kirjoitti:Tuossa yks metsälöytö. Piti viedä väkisin, ku harasi vastaan. Ei vaan pärjännyt vahvemmalleen. :wink:


Kuva


Kuva
Tuo junakeula volkkari kannattaa säilöä johonkin eikä antaa romun keräykseen. Nuita junakeuloja ei liiemmälti enää ole.
lapland relics man
Metallinetsijä
Viestit: 377
Liittynyt: 15 Marras 2010, 11:29
Paikkakunta: Lappi.

Viesti Kirjoittaja lapland relics man »

Kyllä nuissa vanhoissa metsäautoissa on tunnelmaa, kuuluvat jotenkin maisemaan kun ovat sopivasti patinoituneet :D
Avatar
Schaza
Raavas Tonkija
Viestit: 600
Liittynyt: 08 Marras 2008, 20:20
Paikkakunta: Heinola

Viesti Kirjoittaja Schaza »

Se on kyllä totta, että tuollainen hyvin patinoitunut lähes 100-vuotias autokin on kaunis, kun katselee näitä kuvajaisia... sitä vaan haluaisi sen sellaisenaan säilyttää, mutta mahdotontahan se jo lienee...

Jossain tälläkin foorumilla lienee kuva, kun joskus hoksasin Suodenniemen ja Mouhijärven välistä vesiputkityömaalta kaivetun jonkun auton. Suoraan suosta nostettu tienpenkalle kaivamisen yhteydessä, eikä varmasti ollut edes 60-mallia. Hiukan pellit rutussa, mutta kohtuullisen hyväkuntoinen runko. En tiedä mitä on mokomalle tapahtunut, enkä tiedä mikä auto edes oli, mutta hauska tapaus. Sielä se vähintään vuoden päivät makasi raato ojanpenkalla, kunnes viimein oli joku vienyt.
"I reject your reality and substitute my own."

Pulinaa plooturahoista: http://www.hjsc.org/fin/plootu.html
Vanhin piippiraha: 20c 1999. :D
Vastaa Viestiin