Oma aarre

[Falkenhorst]

Itsellä on lapsesta asti ollut joku outo halu piilotella omia "aarteita" mihin sattuu. Esim. joskus kakarana tein taulun taakse taskun, jonne piilotin setelini ja kaivoin kolikoita muovipussissa maahan ym.

Nyt aikuisena ja huomattavasti vanhempana vieläkin sama tunne jyllää, olisi hienoa kätkeä vaikka maahan jotain arvokasta tai jännittävää. Olenkin ajatellut, että kun kauppareissuista ja muista aina jää tuollaisia turhia kolikoita (5, 10 ja 20 sentin kolikoita) ja niitä on kiertynyt useita kiloja, niin voisi ne johonkin kätkeä! Plus tietysti jotain erikoisempaa, ehkä henkilökohtaisempaa, täydentämään sitä. Mutta mikä olisi paras suoja niille, joka tarjoaisi vuosisadoiksi niille turvan? Lasipurkki? Teräslaatikko? Betoni? Vai kaikki yhdessä iloisesti? Betonin sisään valettu teräsboksi, jossa on lasipurkki täynnä rakkaita aarteitani. Aijaijai. Jo tälläisen suunnitelu saa sydemeni sykkimään nopeammin.

Onko kellään muulla tälläisiä haluja?

[Peke]

Laita sitten tarpeeksi syvälle ettei tämän vuosisadan metallinpaljastimilla löydetä.

[Schaza]

Itse sain tälläisen aarteen kun ostimme maatilan täältä E-Pohjanmaalta. Joka puolella vinteissä ja varastoissa on kaikkea iänikuista tavaraa. Tämä oli minulle ja vaimolleni oikea onnenpotku, kun molemmat ollaan kaikesta vanhasta kiinnostuneita.

Itse tykkään säilyttää kaikkea vanhaa esineistöä, ja teen jokaisesta esineestä jonkinlaisen muistion että mikä se on, mitä sillä on tehty, ja kuka sen on valmistanut ja koska. Kaapeissa on erilaisia keittiövälineitä, maatalousvälineitä, metsurivälineitä, ja monenmoista muuta aina hevosvetoisiin peltovehkeisiin asti. Suurin osa esineistä on 1900-1960 väliltä, mutta jokunen on myös 1850-1900.

Itse olen myös ajatellut, että piilottelen johonkin tämän päivän käyttöesineitä, rahoja, lehtiä, ja muuta tietoa tämän päivän arjesta. Näitä voi sitten joku kaltaisemme ihmetellä vuosisatojen päästä.

[Mc_Mursu]

Olenkin ajatellut, että kun kauppareissuista ja muista aina jää tuollaisia turhia kolikoita (5, 10 ja 20 sentin kolikoita) ja niitä on kiertynyt useita kiloja, niin voisi ne johonkin kätkeä!

Elä turhaan näe kätkemisen vaivaa, anna ne minulle!

Itsellä on myös ollut mielessä rahakätkön tekeminen. Ei vaan oikein viitsisi... Ehkä sitten joskus... Hienoahan semmoinen olisi löytää. Mulla onkin tiedossa, että tuolla lähimetsällä oli 1800-luvulla pelottava maine Helsingin-Hämeenlinnan tien vaarallisimpana kohtana, jossa maantierosvojen kerrottiin usein ryöstävän tiellä kulkijoita, varsinkin kaupungista kauppamatkoilta palaavia maalaisia. Täytyy toivoa, että ryöstösaaliit piilotettiin tuonne metsään ja odottavat edelleen löytäjäänsä.

Sitten vielä tuosta purkituksesta. Tärkeää on, että purkki on tiivis ja sinne ei jää kosteutta sisään, kun se sinetöidään. Itse laittaisin aarteiden mukana purkkiin silica gel kosteudensyöjäpussukoita, joka sitten imee sen vähäisenkin ilmankosteuden itseensä, toivottavasti.

[Leijona]

Tulihan tuota itselläkin lapsena piiloteltua kaikenlaista kallionkoloihin, ja hakattua kallioon jos jonkinlaista merkkiä ja nimikirjaimia.
Tähän kävisi vanha sanonta: "Pojat on poikii, joskus tytötkin poikii"

Voisivat paikan nykyiset omistajat vähän ihmetellä, jos lähtisi tutkimaan 40v. takaisia piiloja pihakalliolle
Tiedä vaikka joku tulevaisuudessa ns. "löytää" nämä merkit ja piilot, ja on niistä ikionnellinen
Olen kyllä aikuisenakin piilottanut maahan mm. miekan, jonka annoin sitten veljenpojan "löytää" metallinetsimellä, oli muuten ilo ylimmillään.

Lasiastia olisi varmaankin pitkäikäisin kestonsa kannalta.

[ihis81]

Itsellä on lapsesta asti ollut joku outo halu piilotella omia "aarteita" mihin sattuu. Esim. joskus kakarana tein taulun taakse taskun, jonne piilotin setelini ja kaivoin kolikoita muovipussissa maahan ym.

Nyt aikuisena ja huomattavasti vanhempana vieläkin sama tunne jyllää, olisi hienoa kätkeä vaikka maahan jotain arvokasta tai jännittävää. Olenkin ajatellut, että kun kauppareissuista ja muista aina jää tuollaisia turhia kolikoita (5, 10 ja 20 sentin kolikoita) ja niitä on kiertynyt useita kiloja, niin voisi ne johonkin kätkeä! Plus tietysti jotain erikoisempaa, ehkä henkilökohtaisempaa, täydentämään sitä. Mutta mikä olisi paras suoja niille, joka tarjoaisi vuosisadoiksi niille turvan? Lasipurkki? Teräslaatikko? Betoni? Vai kaikki yhdessä iloisesti? Betonin sisään valettu teräsboksi, jossa on lasipurkki täynnä rakkaita aarteitani. Aijaijai. Jo tälläisen suunnitelu saa sydemeni sykkimään nopeammin.

Onko kellään muulla tälläisiä haluja?

Mulla on tällänen idea hautunut mielessäni jo vuosia.
Olisi todella hienoa kätkeä oman aikakauden tavaraa/valuuttaa jonnekkin hyvään kätköön.
Ja laittaa terveisiä vuosisatojen päähän.

Vaikka jotain digitaalista dataa yms itsestä ja sen ajan meiningistä

[linker]

Minulla sellainen "aarrekätkö" on jo tehtynä. Hautasin noin 10-12 vuotiaana (1975-77) kotipaikkani puutarhaan lippaan, johon olin kerännyt kolikoita ja koruja. Mukana oli itsenäisyyden 50-vuotis- juhlaraha ja muuta vastaavaa. Tein kartankin, joka katosi pian. Ikävämpi puoli asiassa oli se, että kyseinen lipas oli äitini korulipas, ja mukana meni jonkin verran hänen korujaan. En saanut päänsilityksiä asiasta.

Sittemmin talo myytiin, ja uusi omistaja on laittanut pihapiirin uuteen uskoon jo ajat sitten. Tuota kätköä olisi mukava päästä etsimään, mutta melko varmasti se on mennyt jonkun omenapuun juurakon mukana kaatopaikalle. Mutta eihän sitä koskaan tiedä...

[Schaza]

Sitten vielä tuosta purkituksesta. Tärkeää on, että purkki on tiivis ja sinne ei jää kosteutta sisään, kun se sinetöidään. Itse laittaisin aarteiden mukana purkkiin silica gel kosteudensyöjäpussukoita, joka sitten imee sen vähäisenkin ilmankosteuden itseensä, toivottavasti.

Nuo silica gel pussukat eivät kestä pitkään. Jos purkkiin pääsee vähänkin kosteata, aine menee kivikovaksi ja menettää tehonsa heti kun ensimmäinen kosteus on imaistu. Eikä tuommoiset pikkupussukat paljoa kosteutta jaksakaan. Näiden pussukoiden ominaisuuksiin on tullut tutustuttua työn puolesta.

Esimerkiksi 70m2 laivakontissa kun tulee tavaraa, tätä silica geeliä on yleensä kiloittain, toisinaan jopa kymmeniä kiloja. Kontti on 2 kuukautta merillä, ja kun se tulee maihin niin tavara haisee jo toisinaan homeelle ja kosteutta on niin paljon että kontin katosta tippuu vain vesi.

Parempi vaihtoehto lienee kunnollinen sinetöinti jollain... joko ihan oikea kunnollinen kumitiiviste mitä ennen vanhaan oli hillopurkeissa, tai sitten vaikkapa 2-komponenttiliimaa tai Bostikkia. Kosteudenimutuspussin jos haluaa laittaa varmistukseksi, niin se pelastaa ehkä sen ensimmäisen vuodon osalta sitten joskus kun sellainen tapahtuu.

Kunnon kumiliima kovettuu, mutta ei kuitenkaan ihan 100% kivikovaksi, vaan joustaa hieman. Joustaminen on tärkeätä, jos ilmanlämpötilan muutokset aiheuttaa painetta purkkiin, tai isomman purkin tapauksessa lämpölaajenemista tapahtuu...

[Leijona]

Ennenhän noiden kätköjen suojaamiseen käytettiin vaseliinia ja rättejä, vrt. asekätköt, mutta se ei ainakaan toiminut.
Löysimme kerran metallinpaljastimella kivien välistä haarukoita ja veitsiä piilotettuna, ja ne oli suojattu vaseliinilla ja räteillä. Niistä oli ainakin lähtenyt niklaukset osittain pois. . Ennen sanottiin, että "vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia", mutta ei ainakaan tässä tapauksessa.
Olisi mukavaa tietää, miksi ne oli piilotettu metsään

[Schaza]

Ennenhän noiden kätköjen suojaamiseen käytettiin vaseliinia ja rättejä, vrt. asekätköt, mutta se ei ainakaan toiminut.
Löysimme kerran metallinpaljastimella kivien välistä haarukoita ja veitsiä piilotettuna, ja ne oli suojattu vaseliinilla ja räteillä. Niistä oli ainakin lähtenyt niklaukset osittain pois. . Ennen sanottiin, että "vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia", mutta ei ainakaan tässä tapauksessa.
Olisi mukavaa tietää, miksi ne oli piilotettu metsään

Möh... ehkä siksi kun itselläni on jemmattuna ruokailuvälineet eräässä saaressa Heinolan aluevesillä, ja aina ovat olleet tallessa. Ei tarvi muistaa ottaa niitä mukaan, kun lähtee kalareissuun. Joskus toki vaihdan paikkaa, ettei piilo paljastu. Isäukkokin käyttää samoja aina kun vesille sattuu.

[routa1]

Itsekin haluaisin kätkeä jonkun aarrearkun maahan, mutta kun ei paljoon ylimäärästä rahaa. Olen jo haudannut pari kolikkoa 3-5cm syvyyteen meidän pihalle.

[Telvertti]

Aion haudata nämä esineet piakkoin yhden siirtolohkareen läheisyyteen ja sitten tietty metrimäärä esim.pohjoiseen päin. Ajattelin rosteripellinpalaan hakata nimeni ja vuosiluvun ja laittaa sen samaan monttuhun
Tietysti ne vois laittaa johonki pieneen laatikkoon. Jos väsäilis pöydänlaatikosta sellaisen umpinaisen laatikon johonka nuo laittais.

[Schaza]

Siinä on ihmettelemistä tulevien aikojen tonkijoille. Tuo oli hieno keksintö jättää rautaan kaiverrettuna viestejä jälkipolville. Ei ole tullut mieleenkään että nuonkin voisi tehdä.

Täytyy vain huolehtia siitä että kaiverrukset sun muut on riittävän syviä ja selkeitä. Metalli kun ruostuu tai hapettuu niin pieni tuherrus menettää luettavuutensa hyvin äkkiä. Ei se rosterikaan sielä varmaan useita vuosisatoja kestä.

Ei voi tietää, kun ei 1600-1700 ollut havaintoesimerkkejä.

[Etsijä82]

Alumiinilevy varmaan kestäisi ainakin sen miljoona vuotta, koska eipä tuo alumiini näytä muuttuvan maassa yhtään miksikään edes pitkän ajan kuluttua.

[Schaza]

Vaan mikäjottei kupari? Ainakin mitä olen katsonut näitä löytöjä täältä, niin kuparikolikoitakin on löytynyt huikean hyvin luettavina monen sadan vuoden takaa.

Wikipediasta lainattua:

Kupari ei reagoi veden eikä useimpien happojenkaan kanssa. Ilman hapen kanssa se reagoi hitaasti niin, että sen pinnalle muodostuu hyvin ohut tumma kuparioksidikerros, joka hiilidioksidin vaikutuksesta muuttuu lopulta vihreäksi kuparikarbonaatiksi eli patinaksi (CuCO3). Toisin kuin rauta, joka saattaa ruostua kokonaan, kupari hapettuu ainoastaan pinnalta, ja sen pinnalle syntynyt oksidi- tai karbonaattikerros suojaa sitä hapettumasta syvemmältä.

Kuparikaan ei tietenkään kestä todella pitkiä aikoja vääränlaisessa maaperässä. Taitaa tärkein seikka olla se maaperä mihin aarteensa upottaa, kun se mitä materiaalia aarre on.

Tosin taas tässäkin on se pointti, ettei alumiinista taida olla tehty mitään esineitä ennen 1800-lukua.

Wikipediasta lainattua:

Yleisyydestään huolimatta se on tullut tunnetuksi vasta 1800-luvulla, sillä se esiintyy luonnossa ainoastaan yhdisteinä ja vasta elektrolyysin keksiminen teki mahdolliseksi eristää sitä vapaana alkuaineena.

Alumiini kestää melko hyvin ilman ja veden vaikutusta eikä siis ole altis korroosiolle, ja siksi sitä käytetään usein teräksen sijasta. Alumiinin korroosiokestävyys perustuu pintaan muodostuvaan suojaavaan oksidikerrokseen. Alumiinin pinta siis hapettuu, mutta pintaan muodostuva tiivis oksidikerros suojaa alempia kerroksia korroosiolta.

Tarkemmin ottaen alumiinin suurimittainen tuottaminen alkoi vasta 1800-luvun lopussa (1886). Siispä, ongelma lienee siinä että kuinka paksu hapettumakerros alumiiniin tulee vaikkapa 200-300 vuodessa.

Ymmärtääkseni alumiini(kin) menee hapettuessaan liuskaiseksi tai murenevaksi, jolloin siitä vähitellen irtoaa pintakerros toisensa jälkeen niin kauan kun siitä on vain ohuen ohut liuska jäljellä ennen kun sekin murenee maaperään? Vähän niinkuin rauta, mutta reaktio on hitaampi?

Hopeakaan ei ole hyvä, koska se reagoi äkäisesti rikkiyhdisteiden kanssa. Tästä johtuen ihan uusikin hopeaesine alkaa pilaantua jo muutamien vuosien sisään sen reagoidessa ilmassa oleviin rikkiyhdisteisiin.

Mitä ilmeisimmin, jos ruvetaan hakemaan sitä parasta pisimpään kestävää materiaalia, pitäisi optimaalisinta vaihtoehtoa etsiessä suorittaa suht täydellinen vertailu metallien kemiallisiin ominaisuuksiin, niiden suhtautuminen eri maalajeihin, ja lähteä siitä liikkeelle.

Itselläni voisi mielenkiinto jopa riittää tälläisen tutkimuksen tekemiseen, mutta toinen yhtälön haittatekijä on aika. Sitä kun ei ole. Ja onhan tässä melkoisen monta muutakin rautaa jo nyt tulessa, en välttämättä tarvi enää enempää vaikka mieli tekisikin...

[Telvertti]

Joo kyllä varmasti alumiini olisi paras vaihtoehto..sitä n.10mm paksu levynpala ja siihen nimi ja vuosiluku CNC-jyrsimellä kaiverrettuna 5mm syvyyteen. Se ainakin säilyis

[Schaza]

Paras vinkki lienee siinä, kun poraat/hakkaat siihen siirtolohkareeseen nuo tiedot. Joku hyvin kova kivilaji lienee paras jos meinaa useita vuosisatoja eteenpäin noita viestejä lähetellä.

Itse joskus reilun 10 vuotta sitten koputtelin kalareissullani peruskallioon oman viestini vasaralla, ratanauloilla, terävillä kivillä, akkuporakoneella ja ties millä apuvälineillä.

Tuommoinen 30-40cm pitkä lentävä kyyhkynen koristaa erästä saaren rantaa tuolla kaukana P-Hämeessä.

Haluaisinpa tietää mitä tuostakin ajatellaan joskus usean sadan vuoden päästä.

[Schaza]

Aiheesta toiseen... lienee tuo paras suojauskeino olisi kerrostaa näitä eri vaihtoehtoja.

Kaivat ensin ison kuopan, vuoraat sen kivillä, ja sen betonilla. Teet rosterista raudoituksen josta jätät raudat esille tulevaa kantta ajatellen. Väännät näkyviin jäävät raudat "koukuiksi" jotta ne sitoo kantta mahdollisimman hyvin. Kanteen oma raudoitus, joka kulkee näiden "koukkujen" lävitse ja sitoo kannen tuohon ensimmäiseen valuun.

Mitä nopeammin betonivalun tekee (alempi osa ei ehdi kuivua kovaksi), sitä tiiviimpi siitä tulee.

Sitten laitat monttuun useilla eri vaihtoehdoilla suojatun paketin.

Ensin vuoraat montun seinät paksulla kerroksella jotain kelvollista routa-/pakkas-/kosteuseristettä, teet laatikon nylon-levystä, jonka sisään lasipurkkia tai muuta vastaavaa verkkarikankaisiin ja ties mihin käärittynä... mitä enemmän mielikuvitusta ja paksulti synteettisiä materiaaleja, sitä parempi suoja.

Kun homma on valmis, juotat (sulatat) nylon-laatikon umpeen, ja sitten valat paksun betonikannen joka yhdistyy lujasti raudoituksen kautta tuohon varsinaiseen laatikkoon. Täryytät kansivalun huolella, ja peittelet huomaamattomaksi.

Pallon muotoinen suoja on paras, koska se kestää eniten puristusta ja iskuja (routiminen, maan paino ja liikkuminen, kolhut, yms.). Siispä esim. kaksi puolipalloa toisiinsa lujasti valettuna olisi ehkä se kaikkein optimaailisin.

[Telvertti]

Oon jo pitkään miettinyt tätä kiveen hakkaamista ja kokeillutkin taltalla mutta se tylstyy nii perkuleen nopiaa Kun katsoo näitä kiviin hakattuja vuosilukuja yms. niin siinä on vain se huono puoli että ne ei meinaa näkyä sitte millää enää ku sammaloituu.. pitää oikeen kunnolla tutkia ennenkö jonkun pienen tekstinki huomaa..on mieleen tullu seki että pistäis jotain punamultaa näihin hakkauksiin väriksi mutta ei sekään kauaa kestä siinä jos sade pääsee vaikuttamaan. Onkohan muuten laillista käydä toisen metsään hakkaamassa kiveen kuvioita ilman lupaa ?

[Schaza]

En tiedä noista lupa-asioista, mutta eipä ole kukaan perään soitellut. En tosin koputellut puhelinnumeroani tuonne...

Paras pinta lienee joku hyvin tumma kivi, josta esim. pyyhkäistessä erottuu sitten mahdolliset kuviot / kirjoitukset. Tietenkään teksti ei saa olla mitään pientä tihrua, vaan ihan törkeästi kissan kokoisia kirjaimia.

Ajatteleppa hautakiviä esimerkkinä. Tummissa kivissä näkyy kohtuullisen pienikin teksti, vaikka olisi sammaltakin jo pinnassa. Vaaleissa kivissä sitten taas ei tahdo pientä tekstiä erottaa vaikka olisi ihan vasta tehtyjä.

Ja jotenkin tuntuu, ettei sammal kasva niin lujaa tummaan kiveen. Aurinko lämmittää tummaa kiveä enemmän kun vaaleaa, ja tappaa sammalen ja muut elävät kasvustot kuivuuteen ja lämpöön?