Englanti on nähty jo parina vuonna ja Wilbur Smithin Intiankävijäkuvauksia lukiessa tulee mieleen, mitä seuraavaksi? Nostetaanpa panoksia saman tien hieman enemmän:
Olen suunnittelemassa ekskursiota Afrikkaan, legendaarisen Intiankauppareitin välisatamaan joka myös Sansibarina tunnetaan. Reissun puitteet ovat periaattessa valmiina, paikallinen arkeologi on tiedustellut lupaa metallinetsintään Tansanian viranomaisilta, eikä heillä ole mitään sitä vastaan. Päin vastoin, luvan lisäksi ovat innoissaan, sillä paikan historiaa ei ole vastaavalla menetelmällä aiemmin tutkittu.
Alueella on heidän mukaansa mm muutama sata luolaa, jossa on säilytetty kaikkea mahdollista norsunluusta orjiin.
Majoitus on myös tiedusteltu, neljän hengen kämpän saa kuukaudeksi viidellä sadalla. Suurin kustannusongelma liittyy lentomatkaan, tuonne on kolme vaihtoa ja matka-aika on noin vuorokausi. Toisaalta kunnon seikkailu syntyisi lentämällä välimerelle tai Egyptiin ja jatkamalla siitä meritse punaista merta etelään. Aikaa palaisi paljon, mutta olisipa jotain kerrottavaa lapsenlapsille.
Kiinnostaisiko ketään lähteä mukaan joko tuolla lentovaihtoehdolla, siinä palaisi aikaa reilu kaksi viikkoa, tai sitten Välimeren kautta, jolloin reissuun menisi vähän toista kuukautta?
Afrikkaan!
Afrikkaan!
Vitae pars historia est.
Jos jätetään nämä normaalielämän rajoitteet huomioimatta, niin reissuajan reunaehtoja sanelee lähinnä paikallinen sadekausi. Se on hyvä ottaa huomioon jos ei muuten niin malarian kannalta. Sikälihän se itse tulvapiikin jälkeinen hetki olisi otollinen aika, että mantereen puolella on todella paljon luonnonkultaa jokivarsilla. Varsinkin tulvien jälkeen sitä on kuulemma pinnassa asti.
Mutta kyllä tämä reissu joka tapauksessa tapahtuu myöhemmin kuin 2012.
Mutta kyllä tämä reissu joka tapauksessa tapahtuu myöhemmin kuin 2012.
Vitae pars historia est.
juu, enhän toki ajatellutkaan että tämä mitenkään lyhyellä varoitusajalla tapahtuisi.
mutta. minä ainaski olen erittäin kiinnostunut tästä, kerrohan sitten miten asia etenee ja kun saan vähän vinkkiä reissun ajankohdasta niin alan järjestellä näitä normaalielämän asioita. jos vaikka onnistuis..
mutta. minä ainaski olen erittäin kiinnostunut tästä, kerrohan sitten miten asia etenee ja kun saan vähän vinkkiä reissun ajankohdasta niin alan järjestellä näitä normaalielämän asioita. jos vaikka onnistuis..
AT pro & ACE 150
Pro-pointer
Vanhin löytö: rautakautinen vyön hela
Pro-pointer
Vanhin löytö: rautakautinen vyön hela
Tämä on sellainen ultimatum, jonka aion tehdä mutta vaikka paljon on jo selville otettukin, niin itse reissun suhteen vielä itää epäily mielessä monen asian suhteen. Jos haluat alkaa puuhaan mukaan niin tuo mahdollisimman edullinen matkustaminen olisi yksi hyvä selvityskohde.
Ja sitten sekin, että jos pioneeriretki toimii, niin eipä siinä sitten paljon muuta tarvis tehdäkään. Markkinointi kuntoon vanhaan maahan eli Englantiin, niin väitän että reissuille on osanottajia jonoksi asti.
En itse ainakaan vastaavaa matkanjärjestäjää ole onnistunut löytämään.
Ja sitten sekin, että jos pioneeriretki toimii, niin eipä siinä sitten paljon muuta tarvis tehdäkään. Markkinointi kuntoon vanhaan maahan eli Englantiin, niin väitän että reissuille on osanottajia jonoksi asti.
En itse ainakaan vastaavaa matkanjärjestäjää ole onnistunut löytämään.
Vitae pars historia est.
lento hki-dar es salaam-hki noin 850 e. lautta dar es salaamista zanzibarille pari kymppiä. tästä ei varmaan ainakaan paljoa halvempaa/yksinkertaisempaa vaihtoehtoa löydy. toki lentäen pääsee zanzibarille asti mutta se on hitusen kalliimpaa ja välilaskuja tulee lisää.
AT pro & ACE 150
Pro-pointer
Vanhin löytö: rautakautinen vyön hela
Pro-pointer
Vanhin löytö: rautakautinen vyön hela