Tunturissa piippailu ja mahdolliset taistelupaikat

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
TeemuL
Viestit: 1
Liittynyt: 19 Heinä 2012, 01:09

Tunturissa piippailu ja mahdolliset taistelupaikat

Viesti Kirjoittaja TeemuL »

Hankin juuri ensimmäisen piipparini ja ajattelin ottaa sen mukaan Pohjois-Norjan perukoille suuntautuvalle vaellus-/kalareissulle.

Ainakin yhdessä paikassa olemme tuolla löytäneet kaiketi saksalaisten sotilaiden kiveen nakuttelemia hakaristejä yms. Haluaisin näin ihan alussa mieluummin välttää tietoista kaivelua mahdollisesti miinoja tai pommeja sisältävällä alueella. Eli: löytyyköhän mistään tietoja toisen maailmansodan aikaisista miinoitetuista alueista ja taistelupaikoista Pohjoismaissa? Kuumotusta lisää, kun Wikipediakin kertoo että sodan jälkeen evakoiden paluumuutto Finnmarkiin kiellettiin väliaikaisesti miinavaaran vuoksi.

Vai liekö ihan ajanhukkaa, voiko tuolta erämaasta poluttomien taipaleiden päästä löytää mitään?

Hauskan tuntuinen harrastus noin muuten. Kävin läheisellä rannalla pikaisesti kokeilemassa ja löysin 50 pennisen ja jigin paino+koukkuosan ja joitain roskia. Muutaman kerran tosin sain signaalin eikä kohde löytynyt mitenkään. Voiko merivesi ja maan kosteus aiheuttaa virheellisiä signaaleja? Sain kyllä pinpointattuakin kohteet, mutta pienellä puutarhalapiolla ei jaksanut kovaa savimaata kaivaa 15 cm syvemmälle. Valintani etsimessä osui Teknetics Delta 4000:n, joka vaikutti käyttäjien kokemusten perusteella ensimmäiseksi etsimeksi varsin hyvältä. Siinä ei ole mitään manuaalista maahäiriön säätöä, voiko semmoinen vaikuttaa niin että saa tuollaisia piippejä mistä ei löydy mitään? Vai oliko vika vaan kaivajassa?
Avatar
Scharf
Innostunut Etsijä
Viestit: 87
Liittynyt: 22 Touko 2012, 13:33
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Viesti Kirjoittaja Scharf »

Enpä usko enää miinoja tuolla pohjois-Norjassakaan olevan,ainakaan toimivia. Romua varmasti on, nimenomaan sotaromua. En tunne norskien lainsäädäntöä, mutta sen voin sanoa melkoisen varmasti, ettei sinun tarvitse ilmaan lentämistä pelätä.
Tuosta ilmaisin-asiasta en oikein voi etsintä tuntematta sanoa, kuin että kuullostaa ehkä ettet jaksanut kaivaa riittävästi ja tarkasti. Oman laitteen häiriöt ainakin erottaa oikeista sinkuista, ja jos vielä sait pinpointattua nätisti, voisi vika olla miehessä, ei ilmaisimessa.

Jaska :)
"Kun kaikki muut olivat pessimistejä, minä olin ainoa onanisti"
Avatar
rauski
Metallinetsijä
Viestit: 477
Liittynyt: 06 Syys 2011, 22:51
Paikkakunta: Kaarina

Viesti Kirjoittaja rauski »

Kyllä sitä pitäisi ainakin äärinmäistä varovaisuutta noudattaa kun tuollaisilla paikoilla kaivelee? Kyllä taitaa osa 1 ja 2 maailmansodan paukuista olla vielläkin ihan toimintakunnossa ? ... Sillähän sekin selvii kun lapiolla rupee kopauttelemaan :idea:
Mahdollisen räjähteen paikantamisen jälkeen täytyy lopettaa kaivuut siihen paikkaan ja ilmoittaa viranomaisille. Joku postasikin juuri uudistuneet ohjeet miten pitää toimia tällaisissa tilanteissa. Löytynee varmasti nopealla haulla.

Jos satut löytämään miinan tai muun vastaava paukun niin pyydä viraanomaisia räjäyttämää se vedessä niin tulee hieman isompi kalasaalis :roll:

Ja sitäkin piti sanoa että ainakin suolavesi aiheuttaa "haamupiippejä" elikkäs piippaa mutta ei löydy mitään.
Garrett AT PRO
Vanhin kolikko: hopeinen 4 öre Klipping
kausi 2013: 10 kolikkoa löytynyt
Vastaa Viestiin