Terveiset Sveitsistä

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Avatar
Jedward
Raavas Tonkija
Viestit: 976
Liittynyt: 13 Syys 2008, 10:41
Paikkakunta: Porvoo

Terveiset Sveitsistä

Viesti Kirjoittaja Jedward »

Koska kaivauksia johtavalla arkeologilla ei ole mitään sitä vastaan, niin laitan tänne pikaisesti juttua Windischin tämänhetkiseltä arkeologiselta kaivaukselta.
Tutkimukset tällä n. 0,5 ha:n alueella saadaan päätökseen kesäkuussa ja paikalle tullaan rakentamaan liikehuoneistoja.

Tässä ensin talvella kaivausalueesta otettu kuva lintupersfektiivistä:
Kuva
Aiemmin on oletettu, että juuri tällä paikalla (eli aivan kuvaan piirretyn akveduktin vieressä, oikeallla puolella), olisi myös antiikin aikana ollut muutamia rakennuksia, mutta arkelogeille tulikin tässä melkoinen yllätys, kun kävi ilmi, että näin ei ole ollut, vaan alue onkin ollut tyhjä. Paikalla on ollut kuitenkin akveduktin vieressä kulkeva tie.
Alueelta on kuitenkin tähän mennessä löytynyt jo n. 300 kolikkoa, sekä paljon muuta legioonalaisille kuulunutta historiallisesti arvokasta tavaraa, esim. todella hieno metallista valmistettu toiletti-setti.
Kuvista voitte myös hyvin havaita,, kuinka paksu kulttuurikerros on antiikin aikaisen maanpinnantason yläpuolelle ennättänyt 2000 v:n aikana kertyä:
Kuva
Tätä kuvaa pariin kertaan suurentamalla selviää, mikä väline kuuluu olla mukana myös Sveitsiläisillä arkeolgisilla kaivauksille:
Kuva
Tässä kolikko sattuu kuitenkin löytymään ilman metallinilmaista. Löytäjä näyttää kolikkoa:
Kuva
Nappasin vielä lähikuvan juuri löytyneestä kolikosta kaivauksen johtajan kämmenellä:
Kuva

Sitten muutama kuva viime sunnutaiselta "Römertagilta".
Ilma oli sunnuntaina onneksi suheellisen ok. Täällä on satanut melkein joka toinen päivä, tänään on kuitenkin taas hellepäivä.

Paikallinen legioona:
Kuva
Kuva
Kuva

Gladiaattorit Murmillo ja Provocator, tuttavallisemmin Rufus ja Leo, ottavat vähän miehestä mittaa:
Kuva
Kuva
Kuva
Kuva
Retiarius ja Secutor:
Kuva
Kuva
Fisher F75, Deep Tech Vista Relic, Fisher F70, Golden Mask 3, Tecnetics G2, Garrett ACE 150.

Vanhin metalliesinelöytö Suomesta: Roomalaisaikainen rannerengas
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Viesti Kirjoittaja Taurus »

Hyvä löytö tuo legioona. Hyvin säilynyt! :lol:
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Avatar
villimies
Raavas Tonkija
Viestit: 682
Liittynyt: 02 Heinä 2011, 21:10
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Viesti Kirjoittaja villimies »

Kiitos Jedward mielenkiintoisesta "raportista"
T: villimies
GM3 + Garrett Pro-Pointer + Magellan Triton 200
vanhimmat löydöt: rapusolki n. 700-luvulta (Hämeenlinna), rautakaut. eläimenpäänmuot. hihnanjakajan hela (Rautjärvi)
vanhin kolikko: Juhana III: 1/2 äyriä v. 1580 (Rautjärvi)
SME:n jäsen nro 0008, lupa etsiä
Avatar
Leijona
Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
Viestit: 10562
Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Viesti Kirjoittaja Leijona »

Hienoja kuvia :D Kyllä noita tuli tutkittua tarkkaan :P
Tuohon alueelle on varmaankin ajettu maata aikojen saatossa, kun noin syvältä löytyy esineitä.
Hauska yksityiskohta tuo kaivauksenjohtajan käsi, yhtä puhdas kuin meikäläisellä kuvissa :lol:
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
ilkkap
Kunniajäsen
Viestit: 2158
Liittynyt: 16 Elo 2007, 16:35

Viesti Kirjoittaja ilkkap »

Leijona kirjoitti:Hienoja kuvia :D Kyllä noita tuli tutkittua tarkkaan :P
Tuohon alueelle on varmaankin ajettu maata aikojen saatossa, kun noin syvältä löytyy esineitä.
Hauska yksityiskohta tuo kaivauksenjohtajan käsi, yhtä puhdas kuin meikäläisellä kuvissa :lol:
Ei välttämättä, Ateenassa metron rakentamista hidasti 20 metrin kulttuurikerros.
Avatar
Kätkäläinen
Kunniajäsen
Viestit: 1830
Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
Paikkakunta: Pälkäne

Viesti Kirjoittaja Kätkäläinen »

Kiva raportti ja kuvasarja :D Kieltämättä kolikko kuvasta tuli mieleen Leijonan koura :wink:
Avatar
Jedward
Raavas Tonkija
Viestit: 976
Liittynyt: 13 Syys 2008, 10:41
Paikkakunta: Porvoo

Viesti Kirjoittaja Jedward »

Leijona kirjoitti:Hienoja kuvia :D Kyllä noita tuli tutkittua tarkkaan :P
Tuohon alueelle on varmaankin ajettu maata aikojen saatossa, kun noin syvältä löytyy esineitä.
Hauska yksityiskohta tuo kaivauksenjohtajan käsi, yhtä puhdas kuin meikäläisellä kuvissa :lol:
Kaikki vanhan Vindonissan aikaiset löydöt tapaavat löytyä juuri tältä syvyydeltä.
Vaikka varsinainen legioona lähtikin täältä jo vuonna 101 ja sen jälkeen tänne jäi vain pienempiä sotilasosastoja, on sen jälkeinen asutustoiminta ollut jatkuvaa läpi keski/uudenajan.
http://de.wikipedia.org/wiki/Vindonissa
Kilometrin päässä oleva Altenburgin linnake oli roomalaisten hallinnassa vielä 400- luvun taitteessa. Linnassa on vielä paljonkin jäljellä sen aikaista muurausta:
http://de.wikipedia.org/wiki/Schl%C3%B6sschen_Altenburg

Hanskojen käyttö on heikkoutta. Kaivuuhommissa ei pidä olla mikään hampaaton Leijona :D

Ps. Olen kertonut Kantonin arkeologeille myös tämän suomalaisen "populäärifoorumin" osoitteen ja onhan tietenkin tullut mainittua myös Suomen Metallinetsijät Ry :wink:
Fisher F75, Deep Tech Vista Relic, Fisher F70, Golden Mask 3, Tecnetics G2, Garrett ACE 150.

Vanhin metalliesinelöytö Suomesta: Roomalaisaikainen rannerengas
Vastaa Viestiin