NÄÄTÄ kirjoitti:Minä kuljen pääasiassa metsissä.
Katselen kartoista, vanhoista tai uusista, mielenkiintoisia paikkoja korkeuskäyrien, rannan läheisyyden, kulkureittien tai tarinoiden perusteella ja lähden kulkemaan.
Paljon on noita ns. turhia reissuja, joilla saa "vain" ulkoilmaa ja mukavia maisemia. Sitten, kun jotain alkaa löytymään, esim. vanhoja nauloja, työkaluja tai vaikka joku vanha raha tai muuta mielenkiintoista, alan haravoimaan aluetta enemmänkin. Aika äkkiä huomaa, onko se vain yksittäinen pudonnut kappale vai onko siinä ollut enemmänkin toimintaa. Yleensä on niin, että jos löytyy paljon rautaromua ja etenkin nauloja, on siellä paikalla muutakin. Saatan käydä uudestaan ja uudestaan tutkimassa samaa paikkaa.
Nuo roskamontut ja metsäkaatopaikat ovat viheliäisiä.
Mielenkiintoni herää myös, jos havumetsässä tulee yllättäen ruohikkoinen alue. Saattaa näkyä selvästi vanhojen ojitusten jälkiä tai yksi hyvä merkki on pihlaja. Tällöin voi hyvinkin olla vastassa vanha pelto tai pihapiiri.
Myös pienet kiviröykkiöt paljastavat joskus paikalla olleen pellon tai niityn. Kannattaa tarkastella ympäristöä huolellisesti, joskus vihjeet ihmistoiminnasta ovat pieniä ja huomaamattomia. Luonto peittää jo viidessäkymmenessä vuodessa paljon.
Sitten kun löytää vanhan asumuksen paikan, on ainakin minulla yksi kohokohta kun yritän arvailla rakennusten sijainteja. Missä asuinrakennus, sauna, ehkä navetta tai heinälato. Jos ne saa selville, voi yrittää etsiä luontevia kulkureittejä eri rakennuksiin. Saunapolulla voi kasvaa satavuotias puu, eli vain maaston muodot ratkaisevat. Seuraava vaihe on yrittää eläytyä entisajan ihmisten arkeen, missä on eniten liikuttu, tehty puhdetöitä ulkosalla, lehmisavun paikka... missä kulkuväylät pelloille ja kylille.
Tällainen pohdiskelu vanhojen raunioitten äärellä on jo itsessään kiehtovaa, ja kun siihen lisätään piipparointi ja mahdolliset löydöt, on se täydellistä
.
