Olisikos tällaiselle aiheelle tilausta. Kun me kuitenkin kaikki olemme vain ihmisiä, niin aina kaikki ei käy kuin elokuvissa. Pikku kommelluksia sattuu kaikille, varmaan myöskin piipparikansalle.
Piipparoin tänään omien peltojeni reunamia. Sää oli suotuisa eikä itikatkaan paljon vaivanneet. Etenin tapani mukaan hiljalleen, käytin kelaa kivien ympärillä ja pajupuskien juurilla. Tärppejä tuli harvakseen, pari isompaa rautaa, pullonkorkki...
Parin tunnin etsimisen jälkeen istahdan hetkeksi kivelle, sammutan etsimen ja polttelen tupakan. Yksinäinen tiltaltti pudottelee kuusimetsässä, jostain kaukaa kuuluu korpin ronkunta. Sisilisko kömpii viereiselle kivelle lämmittelemään. Muistan kuinka niitä poikanuijana säikyteltiin katkaisemaan häntänsä. Hiivittiin viereen ja lyötiin vasaralla lähelle niin että liskoparka katkaisi häntänsä pelkästä säikähdyksestä. Nyt nousen hiljaa ja lisko jää kivelleen. Jatkan huispausta pellon reunaa edeten. Pitkä heinä pyrkii takertumaan kelaan ja nostamaan sen liian korkealle. Jatkan hiljalleen puolisen tuntia ilman minkäänlaista tärppiä. Jopas nyt on hiljaista, ei edes folionpalaa eksy kelan alle, ihmettelen. Vilkaisen näyttöön tarkistaakseni patterien tilan ja huomaan että koko näyttö on pimeä. Hieman epäuskoisena painan pwr nappia. Laite piippaa iloisesti, kuin muistuttaen että se kannattaa käynnistää ennen kuin ryhtyy etsimään
Pieniä sattumuksia
Pieniä sattumuksia
Carrett Ace 250
Garrett Pro Pointer
Garrett Pro Pointer
Harrastuksen alkuajoilta muistui tämmöinen tapaus.
Serkku perheineen oli etelästä tullut lomailemaan. Olin itsekin vasta parikertaa käynyt etsintä testailemassa ja niinpä intoa täynnä lähdettiin oikein porukalla pellolle. Kivirauniosta löytyi mukamas jotakin esiinkaivettavaa, nostelimme sammalta kivien päältä ja piippaus jatkui. Nostelimme kiviä pois ja kaivoimme yhä syvemmälle. Serkku otti kiviä ja heilutteli kelan alla, ei se ollut mikään kivistäkään. Sitten itse huomasin pieniä mustia murskaantuneen kiven kappaleita. Etsin oikeassa kädessäni otin kiven vasempaan käteeni ja heiluttelin etsimen kelan alla, no sehän vinkaisi heti. Annoin kiven serkulle tutkittavaksi ja samalla otin montusta toisen samaa kiveä olevan kappaleen ja sekin vinkaisi. Sanoin serkulle että laita pussiin, tutkitaan myöhemmin tarkemmin. Mutta edelleen etsin piippaa siinä samassa montussa, otin seuraavan, ihan erinäköisen kiven ja taas etsin metelöi...mitä ihmettä siis kaikki kivet piippaa...
No, joo sitten ajatuskin tuli mukaan, sanoin serkulle että voisit oikeastaan antaa ne kivet pois sieltä pussista. Hämmästynyt ilme kasvoillaan serkku katsoi minua, osoitin nolona hänelle vihkisormusta vasemman käden sormessani.
Niin, se oikea kohde oli ruosteinen rautanaula syvemmällä kiven välissä.

Garrett At Pro + Ace 250
Re: Pieniä sattumuksia
Täytyy tunnustaa, että tuo on käynyt useamminkin kuin kerran. Yleensä se tapahtuu puhelimessa olon jälkeen. Toinen harmittava moka on se, kun F5:n diskriminaatiopotikka pyrkii kääntymään itsekseen liian suurelle ja kohta et enää löydä yhtään eurokolikkoa, kun ne on diskattuinakalle kirjoitti: Jatkan hiljalleen puolisen tuntia ilman minkäänlaista tärppiä. Jopas nyt on hiljaista, ei edes folionpalaa eksy kelan alle, ihmettelen. Vilkaisen näyttöön tarkistaakseni patterien tilan ja huomaan että koko näyttö on pimeä. Hieman epäuskoisena painan pwr nappia. Laite piippaa iloisesti, kuin muistuttaen että se kannattaa käynnistää ennen kuin ryhtyy etsimään
Fisher F5
Excalibur 2
GM3
- Gold found is four times as sweet as gold bought
Excalibur 2
GM3
- Gold found is four times as sweet as gold bought
Tuosta sormusjutusta tuli mieleen, kun viime kesänä piipparia opettelin käyttämään. Monta tyhjää piippausta, ja monta tyhjää monttua myöhemmin hoksasin ettei kannata pitää rautakärkisiä turvakenkiä jalassa kun piippaa.
Joka askeleella melkein vehjes murahti, kun jalka ja piipparin kela olivat vähimmäisetäisyydellä.
Joka askeleella melkein vehjes murahti, kun jalka ja piipparin kela olivat vähimmäisetäisyydellä.
"I reject your reality and substitute my own."
Pulinaa plooturahoista: http://www.hjsc.org/fin/plootu.html
Vanhin piippiraha: 20c 1999.
Pulinaa plooturahoista: http://www.hjsc.org/fin/plootu.html
Vanhin piippiraha: 20c 1999.
minustakin oli erittäin hyvä idea käyttää turvakenkiäni piippaillessa, kun ovat niin tukevat ja kestävät. nyt viisaampana piippaan tennareissaSchaza kirjoitti:Tuosta sormusjutusta tuli mieleen, kun viime kesänä piipparia opettelin käyttämään. Monta tyhjää piippausta, ja monta tyhjää monttua myöhemmin hoksasin ettei kannata pitää rautakärkisiä turvakenkiä jalassa kun piippaa.
Joka askeleella melkein vehjes murahti, kun jalka ja piipparin kela olivat vähimmäisetäisyydellä.
Heh, mulla oli samanlaisia kokemuksia kun oli sievit piippailukenkinäappenzell kirjoitti:minustakin oli erittäin hyvä idea käyttää turvakenkiäni piippaillessa, kun ovat niin tukevat ja kestävät. nyt viisaampana piippaan tennareissaSchaza kirjoitti:Tuosta sormusjutusta tuli mieleen, kun viime kesänä piipparia opettelin käyttämään. Monta tyhjää piippausta, ja monta tyhjää monttua myöhemmin hoksasin ettei kannata pitää rautakärkisiä turvakenkiä jalassa kun piippaa.
Joka askeleella melkein vehjes murahti, kun jalka ja piipparin kela olivat vähimmäisetäisyydellä.
- Topi Salko
- Metallinetsijä
- Viestit: 389
- Liittynyt: 30 Syys 2009, 07:55
- Paikkakunta: Vantaa, Tikkurila
Tänään tuli rämmittyä hirveässä ryteikössä piipparin kanssa. Hiki virtasi eikä löydötkään olleet mainitsemisen arvoisia. Yhtä hyvältä kuulostanutta kohdetta kaivaessani tunsin kovan piston sormessani. Vilkaisin ympärilleni ja huomasin että ympärilläni pörräsi kymmeniä vihaisia ampiaisia ja oli juuri kaivelemassa niiden pesää. Pinkaisin pois paikalta ja puistelin hetken amppareita vaatteistani. Garretti, lapio ja hanskat jäivät ampiaispilven keskelle ja jouduin onkimaan ne pois sieltä pitkällä kepillä. Sormea jomottaa edelleen ja vähän jäi mietityttämään että mikähän aarre sieltä jäi kaivamatta ylös.
Tämmöinenkin löytyi keskeltä ryteikköä.
Tämmöinenkin löytyi keskeltä ryteikköä.
-Team Vandaalit-