Wanha puukonterä

Olipa löytämäsi aarre sitten pieni tai suuri, nappi tai kolikko, tämä on paikka missä voit siitä kertoa mahdollisen kuvan kera.
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Wanha puukonterä

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Kävin ulkoiluttamassa piipparia kotinurkilla jälleen, ja muutaman naulan sekä piikkilanganpätkän jälkeen tulin pienelle ruohikkoiselle aukiolle muuten mäntyvoittoisessa rinteessä. Paikka näytti siltä, että jotain voisi löytyä, ja pian olinkin kaivamassa esiin ensimmäistä kohdetta. TID oli noin 25, eli varmasti rautaa, mutta pinpoint väitti kohteen olevan vähän syvemmällä, joten tuskin mikään eilispäivän naula tällä kertaa. Tuloksena olikin mielenkiintoinen raudanpala, todennäköisesti veitsenterä:

Kuva

Tämän jälkeen vajaan kahden metrin päästä löytyi toinen pala rautaa, josta nyt ei ole kuvaa, mutta voisi olla muotonsa puolesta vaikka sirpin terä. Olen muistaakseni löytänyt tästä metsärinteestä jo aikaisemmin samanlaisen esineen. Täytyypä laittaa tähän ketjuun kuva myöhemmin, jos joku vaikka tunnistaisi.

Lopuksi kahden löytöpaikan välistä löytyi noin TID 35:lla punatiilen palasia 15-20 cm:n syvyydestä. Olin hieman hämmentynyt siitä, että piippari reagoi näihin, ja tarkemman pinpointtauksen kanssa huomasin, että ainoastaan suurin, noin nyrkin kokoinen palanen, antoi reaktion.

Pohdinkin tässä, osuinko vanhaan tunkioon, vai miksi pienellä alueella oli tiilenpaloja sekä todella vanhan oloista rautaa..
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Jormando
Innostunut Etsijä
Viestit: 76
Liittynyt: 03 Syys 2007, 16:51

Viesti Kirjoittaja Jormando »

---
Viimeksi muokannut Jormando, 06 Syys 2010, 22:06. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Jormando kirjoitti:Mainitsit "punatiilen palaset"...laita kuvaa niistäkin jos on. Voivat olla rautakautista keramiikkaa.
Ei ole kuvia, mutta olisin melko varma siitä, että olivat punatiiltä - sen verran jykeviä palasia kuitenkin. Toisaalta jonkun isomman astian pohja voisi hajota niinkin suuriin paloihin.. Koristeluja niissä ei kuitenkaan ollut. Olen aikaisemmin löytänyt kampakeramiikkaa jostain, ja ne olivat aivan erilaista materiaalia kuin nämä palaset. Täytyypä käydä katsomassa huomenna, jos sinne joku palanen jäi vielä pinnalle. En viitsi aluetta enempää kaivella enää, kun tuntuu olevan vähän turhan "aktiivinen" pläntti.
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Jormando
Innostunut Etsijä
Viestit: 76
Liittynyt: 03 Syys 2007, 16:51

Viesti Kirjoittaja Jormando »

---
Viimeksi muokannut Jormando, 06 Syys 2010, 22:11. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Tässä vielä molemmat raudat rinnakkain:


Kuva
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Avatar
Tuoma SS
Metallinetsijä
Viestit: 249
Liittynyt: 14 Helmi 2007, 13:05
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Viesti Kirjoittaja Tuoma SS »

Eikös tuo toinen rautaköntti ole hevosenkengän puolikas? Jokunen aivan vastaavan näköinen tullut kaiveltua ja pienellä tiirailulla pitäisi naulan reiät tuostakin löytyä. Mikäli niitä ei ole, niin siinä tapauksessa kaiketi jotakin ihan muuta...
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Tuoma SS kirjoitti:Eikös tuo toinen rautaköntti ole hevosenkengän puolikas?
Samaa katsoin itsekin raudan tultua esiin maan alta, mutta tämä on todella ohut, ja sisäreunassa on terä. Lisäksi tuossa toisessa päässä on lyöty läpi nasta, joten kyllä se taitaa olla enemmän terä kuin kenkä. Tosin mistäänhän ei voi olla varma, mutta useamman hevosenkengän esiin kaivaneena luulisin tunnistavani sellaisen jo..
:)
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Avatar
Tuoma SS
Metallinetsijä
Viestit: 249
Liittynyt: 14 Helmi 2007, 13:05
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Viesti Kirjoittaja Tuoma SS »

Ok, tuskinpa se sitten mikään kenkä on...
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Jormando kirjoitti:Mainitsit "punatiilen palaset"...laita kuvaa niistäkin jos on. Voivat olla rautakautista keramiikkaa.

Kuva

Mielestäni tuo on yhä lähempänä punatiiltä kuin keramiikkaa. Käpy sommitelman keskellä luo paitsi luonnonläheistä tunnelmaa niin myös mittasuhteet.
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Tämä "päivän löytö" käy mielenkiintoiseksi. Maakuntamuseosta tuli vastaus, että nuo rautalöydöt vaikuttavat vahvasti rautakautisen kalmiston löytömateriaalilta, ja aikovat käydä tarkistamassa paikan. Olinkohan sittenkin väärässä punatiilen kanssa, vai onko kyseessä sittenkin tunkio - mysteeri syvenee!
:)
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Jormando
Innostunut Etsijä
Viestit: 76
Liittynyt: 03 Syys 2007, 16:51

Viesti Kirjoittaja Jormando »

---
Viimeksi muokannut Jormando, 06 Syys 2010, 22:05. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Jormando kirjoitti:Wau. Nyt tarkemmin ja jälkiviisaasti tarkasteltuna, tuo kuva missä on puukonterä maata vasten, näyttää olevan tuhkansekaista maata.
Luulisin, että se on vain havumetsän maaperälle tyypillinen huuhtoutumiskerros, joka on jo määritelmänsä mukaisesti tuhkanharmaa. Vaan mistä näistä tietää.. Ollaan taas vähän viisaampia, kun arkeologi on käynyt syynäämässä paikan.
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Avatar
Hannu
Metallinetsijä
Viestit: 333
Liittynyt: 15 Tammi 2007, 21:40
Paikkakunta: Aurajokilaakso

Viesti Kirjoittaja Hannu »

Tuli käytyä maakuntamuseon tutkijan kanssa tällä löytöpaikalla kaivamassa koekuoppa ja keräämässä koordinaatit talteen. Veitsenterä on ihan tyyppillisen kalmistolöydön kaltainen, mutta tuo hevosenkengän näköinen rauta oli sittenkin tarkemmalla silmäilyllä - ylläri-ylläri - hevosenkenkä!

Alue on arkeologin mukaan kalmiston oloinen, mutta kuopasta ei kuitenkaan noussut mitään kiintoisaa. Ei ollut tuhkakerrosta, ei mitään vanhaan viittaavaa - oli vain tavallista hiekkaa ja kariketta.

Terä jäi siis omituiseksi satunnaislöydöksi, ja päätyi lahjoituksena maakuntamuseolle.
Teknetics T2, Vibra-Probe 570
Vastaa Viestiin