Kiitokset kaikille henkisestä kannustuksesta
On ilo lukea mielipiteitänne, kun näen kuinka foorumilaiset, ja olen varma, että myös ainakin Etelä-Karjalan museon edustajat arvostavat korkealle nämä löytöni. Museon puolelta on tullut pelkkää hyvää sanomista ja kannustusta
Vaikka emme menekään etsimään juuri tällaisia rautakautisia esineitä, niin silti näitä sattuu kohdalle silloin tällöin ja aina ilmoitamme museolle välittömästi löydöistä.
Harrastushan tämä piipparointi on ja rahaa on palanut laitteiden hankkimisesta lähtien bensiini, paristo, ym. kuluihin, mutta mistäs sitä ei olisi valmis maksamaan, kun tekeminen on mielekästä
Kyllähän tuo on käynyt mielessä, että pitäisi kysellä jostakin sponsoroijaa, kun tuo raha on niin tiukassa, ettei kärsisi hirveästi kuluttaa
Museo olisikin sopiva sponssaaja, kun ollaan kuitenkin samalla puolella mutta kuten Keseppa mainitsikin, niin tiukassa taitaa olla raha sielläkin
Toisin sanoen eiköhän sitä ängetä pellolle taas kun sää vain sallii ja ostetaan autoon bensaa kympillä ja katsotaan kuinka moneen reissuun se riittää
Asiasta kolmanteen. Katselkaa ympärillenne mäkipaikoissa ja peltojen reunoilla, nimittäin jos näkyy tällaisia kasveja luonnonvaraisena:
http://www.arkeo.net/kasvisivut/tulikukat.htm
niin olette mahdollisesti rautakautisella asuinpaikalla.
Ainakin omillani, lähes kaikilla rautakautisilla löytöpaikoillani on kasvanut tätä kasvia.
Yhdessä etsintäpaikassani tätä kasvaa siellä täällä, mutta ei ainakaan vielä ole sattunut kohdalle ko. esineistöä.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.