Pitkästä aikaa. Voi että tuntui hyvältä olla pellolla!
Hiljaiseloa harrastuksen kanssa tullut pidettyä jo jonkun aikaa... Viime vuonna taisi pari reissua käytyä. Tälle vuodelle tuli taas laitteet päivitettynä takaisin Deussiin ja kyllä se vaan omaan käteen paremmalle tuntuu kuin minelabin kanssa, joka ei huono ollut sekään. Nyt alkoi pipoa kiristämään etätyöt ja polven hajoaminen pari kuukautta sitten että pakko oli soittaa jo tutuksi käyneelle pellonomistajalle että josko taasen voisi poiketa. Kesän/syksyn aikana tuleekin sitten tauko kaikkkeen kun polven leikkausaika tarkentuu. Kohta kymmenen vuotta taitaa olla ekasta reissusta tuolla pellolla ja aina vaan jotain uutta sieltä löytyy. Eli buranaa huiviin ja rauhallista tallustelua sänkipellolla. Pari uutta ohjelmaa tuli ladattua koneeseen ja vaikutti kyllä että kannatti. Moneen kertaan jo "loppuun huispattu" pelto ei pettänyt tälläkään kertaa Parhaimpana löytönä tuo hopeinen ristin palanen. Loppuosa vielä löytymättä. Nyt uusia paikkoja kartoitettu ja josko tämä vuosi olisi taas hieman aktiivisempi!
Tuosta viimeisen kuvan esineestä laitan myös kyssärin tuonne mikä tämä on osioon
Viimeksi muokannut Pollo, 08 Touko 2023, 21:17. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tervetulemas takasin kyllähän se välillä semmosta vääntämistä tuolla pelloilla on kippeitten paikkojen kanssa, mutta liike on kuitenkin ylleensä hyväksi. Tsemppiä sinne ja eikun suunta uuteen reissuun. Upea hopsu ristin katkelma, jospa sieltä loputkin löytyisi.
Xp Deus
Vanhin kolikkolöytö: Dietrich II von Katlenburg, penninki, Gittelde 1056-1085.
Suurin hippulöytö: 1,7gr
Erikoisesti lyöty hopean leimat kuvan päälle. Toisella puolella olisi ollut tilaa leimailla Toivottavasti löytyy yläosakin.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Leijona kirjoitti: ↑06 Touko 2023, 20:31
Erikoisesti lyöty hopean leimat kuvan päälle. Toisella puolella olisi ollut tilaa leimailla Toivottavasti löytyy yläosakin.
Saman huomasin tänään kun tarkemmin luupilla katselin tuota palasta. Oliskohan kultaustakin ollut tuossa
Täytyy jatkaa etsintää josko se loppusoakin löytyisi
Puoliksi kultaa vitsi vitsi. Eipä ole tullut koskaan löydettyä Riksdaleria
Kuinka paksu tuo on?
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Ei tuo kauhean paksu ole. Onneksi on pysynyt kasassa vaikka saanut osumaa peltokoneista
Taitaa olla toinen tuommoinen jonka olen löytänyt vuosien varrella
Noniin. Polvi on taas iskussa ja kovasti sitä on tullut kuntoutettua. Uusia kohteita on tullut kartoitettua ja puinteja odotellessa...
Tänään yksi lupakohde työnalle ja ei se ihan hukkareissu ollut. Sänki oli melko korkea ja vasta puolet 10ha pellosta puitu. Tiukassa oli löydöt ja lopuksi piti siirtyä metsän puolelle ja ei se huono päätös ollut. Ruokapöytäään mukavasti lisuketta löytyi
Hopeinen oli piristys tuolle reissulle. Olisko jonkin sortin variantti kyseessä?
Hieno homma kun sait taas polven kuntoon se tarkottaa, että laatusettiä on taas loppusyksystä luvassa. Kyllähän variantteja kyseisenä vuonna on lyöty... Kannattaa tarkistella.
Xp Deus
Vanhin kolikkolöytö: Dietrich II von Katlenburg, penninki, Gittelde 1056-1085.
Suurin hippulöytö: 1,7gr
Pollo kirjoitti: ↑09 Syys 2023, 20:59
Noniin. Polvi on taas iskussa ja kovasti sitä on tullut kuntoutettua. Uusia kohteita on tullut kartoitettua ja puinteja odotellessa...
Tänään yksi lupakohde työnalle ja ei se ihan hukkareissu ollut. Sänki oli melko korkea ja vasta puolet 10ha pellosta puitu. Tiukassa oli löydöt ja lopuksi piti siirtyä metsän puolelle ja ei se huono päätös ollut. Ruokapöytäään mukavasti lisuketta löytyi
Hopeinen oli piristys tuolle reissulle. Olisko jonkin sortin variantti kyseessä?
Hopia on aina hopia ....tänään aamulla löytyi isoveli ....
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Kyllähän tuossa kolikossa näyttäisi olevan montakin erikoista kohtaa, joita ei löydy vastaavasta normaalista.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
kardaani kirjoitti: ↑09 Syys 2023, 23:21
Hieno homma kun sait taas polven kuntoon se tarkottaa, että laatusettiä on taas loppusyksystä luvassa. Kyllähän variantteja kyseisenä vuonna on lyöty... Kannattaa tarkistella.
Hopia on aina hopia ....tänään aamulla löytyi isoveli ....
Hieno myntti! Hopee lämmittää aina
Leijona kirjoitti: ↑10 Syys 2023, 15:31
Kyllähän tuossa kolikossa näyttäisi olevan montakin erikoista kohtaa, joita ei löydy vastaavasta normaalista.
Melkoisen monta varianttia tuosta vuodesta taitaa olla. Täytyy perehtyä vähän enemmän tuohon. Jos on tietäjiä paikalla niin kertokaa lisää tuosta kolikosta
Tänään nopea metsäkeikka. Todella haastava paikka. Raivaussahalla oli laitettu puuta nurin ristiin rastiin... Kuntoiluksi enempi meni mutta muutama löytö sentään ja kastikeainekset matkaan
Fiskarsit ei oo mittakaavana, vaan löytyi keskeltä metsää kasvillisuuden alta
Luultavasti rajamerkki kallion päällä
Jonkun majapaikka ollut jonkin aikaa. Kattilaa, kuppia, roskaa, notskipaikkaa yms tuolla oli. Ei vaikuttanut muksujen majalta
Tänään pikainen reissu lupaavalle alueelle. Aluella rautakausi vahvasti läsnä. Löydöt ei nyt sitten kuitenkaan ollut huippuluokkaa. Suht hyväkuntoinen hopeinen pelasti reissun
Viimeksi muokannut Pollo, 17 Syys 2023, 22:16. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Vasemmassa alanurkassa on varmaan teräaseen tupen hela, kuten varmaan tiesitkin.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Leijona kirjoitti: ↑29 Syys 2023, 17:20
Vasemmassa alanurkassa on varmaan teräaseen tupen hela, kuten varmaan tiesitkin.
Juu, semmoinen tuosta tuli mieleen. Ikäarvio vähän hakusessa. Kovin vanhalle ei vaikuta
Ilppariin tuon laitan muiden pellon löytöjen kanssa. Katsotaan mitä vastaavat
Tänään uutta peltoa testiin. Märkää oli ja pelto rikastettu pullonkorkeilla. Löydöt jäi melko niukaksi. Vanhan oloinen pieni hevosenkenkä pellolta ja pellon viereiseltä mäeltä kiven juuresta puukko tupessaan
Lisämausteena reissulle oli se että jäin autolla peltoliittymään jumiin... 45min venkslaamisen ja lapioinnin jälkeen vihdoin liikkeelle
Pollo kirjoitti: ↑04 Loka 2023, 21:11
Tänään uutta peltoa testiin. Märkää oli ja pelto rikastettu pullonkorkeilla. Löydöt jäi melko niukaksi. Vanhan oloinen pieni hevosenkenkä pellolta ja pellon viereiseltä mäeltä kiven juuresta puukko tupessaan
Lisämausteena reissulle oli se että jäin autolla peltoliittymään jumiin... 45min venkslaamisen ja lapioinnin jälkeen vihdoin liikkeelle
Komea puukko , mikähän ajoitus ja kadottajan historia