
Isomman naulan kanta noin 1cm x 4cm


Ja pienemmässä näkyy vain tuollainen taittunut väkänen

Perinnehän on voinut joidenkin osalta jatkua rautakaudelle. Tässä yksi lohkare/monumenttia, jonka päällä oli todennäköinen polttohauta tai useampi, siis jäänteet. Samalla neliökilometrin alueella oli useampi näitä ja aina pronssia, yhdessä kauempana sijaitsevassa myös rautatöhnää, mutta siis töhnitty itse kiveen, ei irtonaisina möhkäleinä.Turun jeppe kirjoitti: ↑02 Elo 2022, 19:47 Jonkun kesken jääneeltä kivenhalkaisuprojektilta tämä vaikuttaa, ehkä joskus joku ajatteli kivien työstön korvessa olevan hyvä idea
Pronssikaudella olisi raudasta tehty aseita ennen nauloja/halkaisukiiloja jos olisi hallittu sen käsittely.
Ja epäilen, että mikään muinainen rautaesine säilyy noin hyvänä kalliossa kaikkien vuodenaikojen ja säiden vapaana riistana.
Eikö nämä pronssikautiset polttohautaukset ole yleensä kivien alla
Ensinnäkin, multa pyydettiin yksärillä kuvia noista monumenteista, joiden päällä polttohautauksia. Toisekseen, ne ovat sisämaasta, ja ilmeisesti liittyvät jotenkin hiidenkiuaskulttuuriin, saman metallikulttuuri-arjalaissoturikansan aikaansaannoksia.