
Suuremmista muinaisjäänteistä näiden ihmisten monumentteja oli Salminkallion punamultamaalaus ja kalliotaide, mitä ei ole tutkimuksissa havaittu tai esitelty lainkaan. Sammallahdenmäki, Sammalisenlahti jne. Itse asiassa kyse oli kuuluisan kuningas Taavin joukoista, jotka asustivat mm. Vesilahdella. Pohjois- Afrikan Meshwesh oli samaa sakaskyyttien Vesi- goottiheimoa, jonka ensimmäinen faarao oli ilmeisesti Osorkon the Elder.

Aivan samoja paikan- ja heimonimiä esiintyy niin Välimeren suunnalla kuin Suomessakin. Vaikka esim. Wettenhovi- Aspaa on vähätelty ja pyritty esittämään oudossa valossa etymologioineen, hän oli aivan oikeilla jäljillä.
Mielenkiintoinen yhtymäkohta on myös Davidin/Taavin joukkojen päällikkö Iittai, jonka nimi esiintyy Vesilahden seutuvilla sijaitsevan Iittalan nimessä. Nää on tosi hyödyllisiä viitteitä pronssikauden asutuksia ja esineistöä piippaillessa. Virallisen arkeologian puolella ei nykyään tunneta pronssikautta paljoakaan, saati asuinpaikkoja. Muinaiset suomenheimot olivat sakoja, joilla oli kiinteät yhteydet Välimeren alueelle.
https://archaeologyhistorylinguistics.b ... m-and.html