



Johtuen paksuista ja varsin runsaslukuisista juurista en yrittänyt saada miekkaa enempää esiin. Palasin löytöpaikalle arkeologin kanssa ja otimme muutaman paremman kuvan sekä mitat. Samalla tutkimme lähiympäristön mahdollisilta muilta ääniltä, mitään lupaavaa kuitenkaan löytämättä. Maakairalla otettujen näytteiden mukaan maaperä on nokista ja selvästi tummempaa miekan ympärillä muutaman metrin matkalla suuntaansa. Vaikuttaa siltä että kyseessä on mahdollinen hautapaikka, muttei kuitenkaan kalmisto. Miekkaa esiin kaivaessa osui käsiini pari pientä palaa hiiltynyttä puuta.



Vaikka ponsi puuttuu on itse säilä mielestäni erittäin hyvin säilynyt, se tuntui jopa terävältä

Alla karkea kuva kokonaisuudesta.

Aluetta tutkiessa erään puun juurelta löytyi vielä hopeinen II palkinto vuodelta 1916. Ehkä miekka oli sitten se ykköspalkinto

