Haarukka kirjoitti:Jos oikea omistaja ei ole helposti löydettävissä ja löytö on arvoltaan vähäinen(laissa muistaakseni raja n.20e), esim. luokkasormus niin se kuuluu löytäjälle.
Lakihan sanoo asiasta näin "Vähäarvoisena pidetään löytötavaraa, jonka raha-arvo on enintään 20 euroa ja jolla ei ilmeisesti ole omistajalle erityistä käyttö-, tunne- tai muuta henkilökohtaista arvoa..."
Melkoisen monitulkintainenhan tuo on. Jostain olen keksinyt, että kaiverrus tekee tunnearvon. Eli siis perus luokkasormuksella olisi tunnearvoa. Toisaalta pieni alle grammainen kultainen, olisi ns. arvoton, koska kaiverrusta niihin tuskin mahtuu, mutta silti se saattaa olla vaikka jopa halpa kihla/vihkisormus.
Yhden ainoan sormuksen olen facebookin kautta saanut palautettua oikealle omistajalleen. Hirvittävän pieni hopeinen, jolla ei rahallista arvoa olisi ollut romuna varmaan euroakaan. Sormuksen tarinan kuultuani (eikä kyseessä edes ollut mikään perintösormus) luokittelisin tuon välittömästi kuuluvan kategoriaan "jolla on omistalle erityistä tunne-arvoa". Normaali pieni hopeinen, luokkasormuksen kaltainen. Kaiveruskaan ei oikein antanut kuvaa hankkimistarkoituksesta.
En silti siis missään tapauksessa ole Haarukan kanssa eri mieltä, eikä tätä suinkaan kannata ottaaa minkäänlaisena v****luna. Periaatteessa normaali luokkasormus kuuluu mielestäni "vähäarvoisiin löytötavaroihin". Suosittelen kuitenkin koettamaan etsimään oikeaa omistajaa itselle mahdollisin keinoin. Tuollainen hopeasormus, kun on romuna normaalisti alle kahden euron kolikon.
Periaatteessa tässä voin jo varmaan tunnustautua "rikolliseksi". Ensimmäisen kauden jälkeen en ole vienyt mitään koruja poliisille. Syystä , että arvokkaimmat korut ovat olleet mielestäni liian vanhoja. Niitä ei kukaan käy todennäköisesti vuosikymmenien jälkeen kyselemässä. Poliisi ei etsi alkuperäisiä omistajia millään tavalla. Lisäksi täällä maaseudulla monen kaupungin löytötavarat ovat kaikki yhdessä nipussa. Lisäksi "löytötavaratoimisto" on avoinna joap kahena päivänä viikossa." Ensimmäisen kauden kultaiset neljän kunnan alueella menivät kaikki samaan paikkaan. Samasta niittamastani nipusta ne hain kolme kuukautta myöhemmin. Kuittia en saanut, toisaalta eipä peritty säilytyskustannuksiakaan.