Kolikoiden puhdistus perunalla.

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Avatar
Tuoma SS
Metallinetsijä
Viestit: 249
Liittynyt: 14 Helmi 2007, 13:05
Paikkakunta: Etelä-Karjala

Kolikoiden puhdistus perunalla.

Viesti Kirjoittaja Tuoma SS »

Onkos kukaan tätä harrastanut? törmäsin joskus jollain foorumilla ja täytyihän sitä kokeilla. valitettavasti kuvamateriaalia ei ole, kun en hommaan itsekään jaksanut uskoa. Kohteeksi otin uimarannalta löytyneen kuparisen 1937 äyrin, (osoittaa selvästikin suurta kunnioitusta länsinaapuriamme kohtaan...) joka oli varsin sitkeän ja kovan hapettuman peitossa.

Työnsin kolikon keskiviikkona perunan sisään, 24h kuluttua oli havaittavissa että hapettumissa oli jotain tapahtunut, vihreä väri oli levinnyt perunaan n.1cm alueelle kolikon ympärillä. 48h kuluttua jotain oli jälleen tapahtunut, mutta hapettumaa yli 50% kolikon pinta-alasta jäljellä. Jatkoin kuitenkin testiä tähän aamuun asti, ilman välitarkkailuja (olin Venäjällä menoa ihmettelemässä ja pitipä siinä paljastella metalliakin, mutta vodkan juonniksihan tuo taas etupäässä meni, no eipähän tarvitse kirjoittaa raporttiakaan, yritetään ensi kerralla sitten) nyt kolikon esiin kaivettuani, oli havaittavissa että jotain oli todellakin tapahtunut, perunan sisältä paljastui lähes virheettömällä pinnalla varustettu kolikko, tai virheetönhän se ei ole, kun on jo kerran hapettunutkin. Lähtötasoon verrattuna tuota on huomattavasti mukavampi käpistellä, teksteistäkin saa selvän, eikä patinakaan ole pinnasta kadonnut vaan ainoastaan muuttui hieman vaaleammaksi.

En tiedä toimiiko kikka muille kuin kuparikolikoille, vai pureeko se tärkkelys muihinkin hapettumiin, kokeilemallahan tuo selviää. Mitään vanhempia kolikoita en kyllä käy tuolla keinolla "tuhoamaan", enkä suosittele muillekaan, mutta noista sotien jälkeisistä uimaranta löydöistä voisi saada kyseisellä kikalla hieman enemmän irti, millin paksuisella vihreällä kerroksella varustettuna kolikko ei palvele ketään. Nämä nyt oli omia mielipiteitäni, enkä ota mitään vastuuta jos joku kokoelmansa tuhoaa, itse aion käyttää tekniikkaa jatkossakin ja jos joku kokeilee/on kokeillut, ei muuta kuin havaintoja esille...

Yrittäkää tuosta nyt sitten saada selvää, kirjoittaminen ei ole vahvimpia puoliani.
Kippari
Viestit: 13
Liittynyt: 25 Touko 2007, 11:40

Viesti Kirjoittaja Kippari »

Jep! kyllä niitä keinoja on monia, itse numismaatikkona en kokoelma kolikoita puhdistele kuin haalealla vedellä jossa hiukan esim. astian pesuainetta mukana. Eri asia on sitten nuo maasta löytyneet, syöpyneet joilla ei juuri numismaattista arvoa ole, kolikon kohokuviot saa mukavasti esiin kun sitä hioroo sormien välissä (kevyesti) jonkun hiovan aineen mukana ollessa, vaikkapa erittäin hieno savi, hammastahna on myös joissakin tapauksissa hyvä, kunhan tahnan jäänteet saa pois pienista syöpymisistä.
Kolikon voi myös kiehauttaa puhtaassa vedessä, sekin toimenpide irroittaa siintä likaa, savea ym. Jos menee "liikaa" niin olen palauttanut patinaa sormin hypistelemällä sitä, jolloin sormissa oleva hiki tummuttaa esim. kuparia, on vaan pitkä prosessi. Myös ulkoilma on joskus hyvä tähän tarkoitukseen kolikko vaan sään armoille ja antaa sataa ja paistaa.
Mutta "järjen käyttö" on sallittua, jokainen kolikko on syöpynyt eri tavalla.
Kerran kävi niin, että otin kuparikolikosta kaiken mustan/vihreän pois väkevällä hapolla; hmm... ehkä 20 sek. ja kolikko muuttui 100% kuparin väriseksi, mutta sen jälkeen kuvioista/tekstistä ei ottanut "Erkkikään" selvää!
Ultraäänipesuri on Hjuva!
Yllä olevat "kikat" sitten jokaisen kokeilijan omalla vastuulla!! Kuulux?



Joskus on kaljatuopin ääressä "maximoitu" noita puhdistus juttuja:

-Kolikot kannattaa hehkuttaa hiilloksella jolloin bakteerit kuolee
-Prosessissa syntynyt hilse pois rälläkällä ja hiekkapuhaltamalla
-Keskelle lanttia kaheksanmillin reikä, josta sen voi kiinnittää esim. ahjoniitillä teräslevyyn jolloin sen pölliminen on hankalaa
-Rauta kolikon voi vielä vaikkapa tinata, jolloin se ei ruostu

Älä kokeile.
Tietäisittepä!
Avatar
joppe
Innostunut Etsijä
Viestit: 94
Liittynyt: 22 Touko 2007, 13:38
Paikkakunta: Joensuu

Re: Kolikoiden puhdistus perunalla.

Viesti Kirjoittaja joppe »

Korukivien loppukiillotus tehdään titaanidioksidilla ja kostealla huopalaikalla. Auttaisikohan tuo myös kolikoille?
Joppe
Garrett Ace 250 (4"/6,5"x9"/9"x12")
Kippari
Viestit: 13
Liittynyt: 25 Touko 2007, 11:40

Viesti Kirjoittaja Kippari »

Tarkoitat varmaankin tinaoksidia (tinatuhkaa), titaanidioksidi on maailmankaikkeuden valkoisin aine, käytetään valkoisen maalin pigmenttinä.
Noo, niin tai näin, mutta kyllä sekin toimii, siis tinaoksidi

t.kemisti
Tietäisittepä!
Avatar
joppe
Innostunut Etsijä
Viestit: 94
Liittynyt: 22 Touko 2007, 13:38
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja joppe »

Kippari kirjoitti:Tarkoitat varmaankin tinaoksidia (tinatuhkaa), titaanidioksidi on maailmankaikkeuden valkoisin aine, käytetään valkoisen maalin pigmenttinä.
Noo, niin tai näin, mutta kyllä sekin toimii, siis tinaoksidi

t.kemisti
Saattoipa olla, aika tekee tepposet muistille
Joppe
Garrett Ace 250 (4"/6,5"x9"/9"x12")
Avatar
joppe
Innostunut Etsijä
Viestit: 94
Liittynyt: 22 Touko 2007, 13:38
Paikkakunta: Joensuu

Viesti Kirjoittaja joppe »

joppe kirjoitti:Saattoipa olla, aika tekee tepposet muistille
Vaihtoehtoja näkyy olevan useampiakin

http://www.teknofokus.fi/Astro/Hionta.htm
http://www.kiviopas.fi/opetus/hionta/sivu2.htm
Joppe
Garrett Ace 250 (4"/6,5"x9"/9"x12")
Kippari
Viestit: 13
Liittynyt: 25 Touko 2007, 11:40

Viesti Kirjoittaja Kippari »

Jep, aika lähellä kivenhiontaa olen, "nääs" pihallani on tuulivoimalla toimiva kivienhionta rumpu, johon mahtuu kerralla n. 300kg kiviä.
Lauantaina sen tyhjensin jotta saapi tilanne arvion.
Tavoitteena se peilikiilto, matkaa on...
Kuva

Kuva
Tietäisittepä!
Avatar
mipe
Metallinetsijä
Viestit: 227
Liittynyt: 12 Tammi 2007, 14:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja mipe »

Kippari kirjoitti:Jep, aika lähellä kivenhiontaa olen, "nääs" pihallani on tuulivoimalla toimiva kivienhionta rumpu, johon mahtuu kerralla n. 300kg kiviä.
Tommonen vielä multa puuttuu. Teitkö itse? Laittaisitko lisää infoa?
ML Musketeer, Tesoro Vaquero
Ex: ML Sovereign Elite, Ace 250, CS 1220 XDP, CS 2MX
# Sormet savessa vuodesta 2004
Kippari
Viestit: 13
Liittynyt: 25 Touko 2007, 11:40

Viesti Kirjoittaja Kippari »

Joo, kaikki alkoi siintä kun mä...

Siis olin hankkimassa hiontarumpua, suurin mikä löytyi (ainoa) oli kapasiteetiltaan n.3kg ja hinta n.700€!!!
-> Mietintämyssy päähän -> 1kk. niin pihalla oli valmistunut suurempi rumpu, 300kg. Ei kuluta energiaa, savonius tuuliroottori pyörittää sitä.
Rummun omapaino + kivet + hiomaaineet + vesi = n. 500kg
Tietäisittepä!
Vastaa Viestiin