kollikon kohellukset
Re: kollikon kohellukset
Hieno on tippa , onnittelut täältä päin
Xp orx, Garret pro pointer,lyhytvartinen lapio, Garrett Edge Digger.
Rautakautta, kultoo, hopiaa ja muita härpäkkeitä
Rautakautta, kultoo, hopiaa ja muita härpäkkeitä
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Iltaa kohti synkistän kohtaa jossa priorisoituu luottamus kaveruuteen kanssaharrastajien suhteen.Koittanut olen katkaista tän idioottihitaan liittymän ladatakseni nopeammin esim. kuvia tänne.Rämäpäisyyteni ei katoa mihkään, eikä minäni loukkaamattomuus. Ruottalaista musta ei tuu, venäläiseksi ei voi pakottaa. Olen siis kollikko.Kirjallisen metelin lisäksi haluan tarjota teille kuvija kauniita, mielestäni.
Pistelen jonnii ajan pääsä selattavia kuvia vuosilta jotka ravistivat niskavillojani. Suurin osa, melkein kaikkisuaan alaltamme.Ilmoilen sitten. Järjestämiseen menee aikansa, mutta menee teilläkin moninkertaisesti Katellessa. Tää kuva edustaa savihelmeä. Muutama muukin on tallessa joita en nyt saanut tähän.

- P.Aholainen
- Kunniajäsen
- Viestit: 3416
- Liittynyt: 20 Syys 2010, 20:09
- Leijona
- Kunniajäsen/Mestari/Vuoden foorumilainen
- Viestit: 10562
- Liittynyt: 04 Helmi 2009, 22:01
- Paikkakunta: Etelä-Karjala
Re: kollikon kohellukset
Mukava kuva Wilmasta
Ai niin, olihan siellä löytöjäkin ja vieläpä hienoja ja harvinaisia
Ai niin, olihan siellä löytöjäkin ja vieläpä hienoja ja harvinaisia
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Kummasti vaan tarkkuus lisääntyy ja löydöt hienommat konsa ei pääse oikein liikkeelle ja käyttää aikaa vanhoihin paikkoihin. Suosittelen!Pennit varsinkin ja pikkuhopeat ovat alkuaikoina jääneet maahan. Täytyis mielentervetden nimissä jättää ahnehtiminen ja tsempata entisillä mestoilla.Eihän tosin kannata hidastella kovin uusilla paikoilla jos niihin on pääsy myöhemminnii?
Re: kollikon kohellukset
Hienoja kolikoita ootpi nostellu
Xp orx, Garret pro pointer,lyhytvartinen lapio, Garrett Edge Digger.
Rautakautta, kultoo, hopiaa ja muita härpäkkeitä
Rautakautta, kultoo, hopiaa ja muita härpäkkeitä
- Serafiina
- Raavas Tonkija
- Viestit: 901
- Liittynyt: 31 Touko 2014, 12:11
- Paikkakunta: Varsinais-Suomi ja Stadi
Re: kollikon kohellukset
Siis kaveri seisoo konepellillä ?!
Minun menopeliä on ruopinut reilu 50 kg:n hurtta kissan perässä ja homman viimeisteli humma, joka teroitti purukalustoaan pariin eri kohtaan. Sen jälkeen olen parkannut auton riittävälle etäisyydelle kaikista nelijalkaisista.

Fisher 1236-X2, Garret ace 250, Garret pro-pointer
2 öre 157x
2 öre 157x
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Näyttää muutamien taholta tulevan analyyseja sekä fysiologiselta että mentaaliselta tasoltani. Katsotaanpa kauanko kestää minun saavan varoituksen tai vaikka bannauksen arvosteltuni sivuillemme kirjoittajan yleisestä mielentila tai terveystilasta. Paras pitää vaan turpansa kiinni jos ei ole tarkasti määriteltyä virheraporttia. Olenko käynyt kenenkään kimppuun täällä? Antakaa olla vaan avuttomat jos ei muuta tekemistä ole niin menkää saunan taakke tekemään se itte!Samat naamat koittaa painostaa. Ei oo pakko seurata mua kuten moni jo jättää tekemättä.ERi pal paina pari, tai edes parikymmentä jokeltajaa. Teen töitä väsymykseen asti ajatuksella ja rakkaudella kansaamme kohtaan ja aina joku h:intti inisee siellä.Oisin laittanut tänpäivän löydöt esille vaan oottelen että paskanvalittajat rauhoittuvat ensin. Tollasten rähmäntonkijoitten kuvia vielä kattelen ja onnitelen. Menköön. Minä en ol vihainen, minä olen minä.
Re: kollikon kohellukset
H:inttien ininääkö se on, jos kyseenalaistetaan ne sinun ihmesekoilut mitä kirjoittelet?
XP Deus
MI-6 pointer
Supermagneetti GTN-48 ja 60
http://www.suomenmetallinetsijat.fi
https://www.facebook.com/SuomenMetallinetsijatRy
"My precious!" - Gollum, lord of the rings
MI-6 pointer
Supermagneetti GTN-48 ja 60
http://www.suomenmetallinetsijat.fi
https://www.facebook.com/SuomenMetallinetsijatRy
"My precious!" - Gollum, lord of the rings
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Me kotios.Syntinen oot itekkin ja järenvastaissti puhuttelet. Et oo kuule poika lähelläkään mun tasoa millään kategorialla. Kattele ja ihastele. Meistä tulee vielä kavereita kun mulle uskallat vinoilla. Suututtaa muakin kun ei saa pitää oikeen mitään.Relevanttia, ilman Anttia.
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: Todella vanha hopeasormus(?)
Sarvas löytöjä taas. Hyvä. Kollikko tyyppiset löydöt ovat hakusessa, koskapa. En ehi, en tohi, en mitenkään voi päivitellä alvariinsa aartehia jokseenkin rajallisen ajankäyttööni liittyvien ongelmien vuoksi. Teen parhaani kuitenkin ja julkituon tähän tunkioon hukkaan tungettua materiaalia.Tosso:
Oho! Meni ja piti laittaa kollikon kohelluksiin. En osanna siirtää. Sorry kaveri.
Oho! Meni ja piti laittaa kollikon kohelluksiin. En osanna siirtää. Sorry kaveri.
- P.Aholainen
- Kunniajäsen
- Viestit: 3416
- Liittynyt: 20 Syys 2010, 20:09
Re: Todella vanha hopeasormus(?)
Mikä noihin klippikeihin on iskenyt perunaruttoko?kollikko kirjoitti:Sarvas löytöjä taas. Hyvä. Kollikko tyyppiset löydöt ovat hakusessa, koskapa. En ehi, en tohi, en mitenkään voi päivitellä alvariinsa aartehia jokseenkin rajallisen ajankäyttööni liittyvien ongelmien vuoksi. Teen parhaani kuitenkin ja julkituon tähän tunkioon hukkaan tungettua materiaalia.Tosso:
Oho! Meni ja piti laittaa kollikon kohelluksiin. En osanna siirtää. Sorry kaveri.
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Savi/lannoitesyöpä niissä on. Vietävästi harmittaa noita kaivella.Muutama samalla paikalla oli nättiä kun oli kuparikääreessä jostain syystä.Tuuppa tänne?
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Tarvittiss vaan jaksaa mennä katteleen uusia lupapaikkoja. Tuossa muutamapänä sitten kelasin sänkipeltoa ja tulehdutin hartiani. Korppooseen huomenna ja kartanon 1600 piha ja pellot ois kateltavissa.Maanantaina pois tule vattkastista ja jos kiinnostuneita niin puhelimeeni yhteys.
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Vielä tiedoittaisin että pyynnöstäni isäntä veteli puimakoneella tosi matalaa sänkeä.Kiilassa ois paikka jos kiinnostuneita on. Mettään puoleksi tunniksi hiekkamaille jos ois vierailla vielä aikaa?Kaikki kylän länsipellotkin on kynnön jälkeen tasattu.*Hieno ois saada pitkästä aikaa kavereita tänne. Kirkon pellotkin on vapaana taas.
Re: kollikon kohellukset
Luulisi seuraa löytyvän noin hyville mestoille, Hämeenlinnasta en kyllä jaksa lähteä sinne asti, kun omatkin mestat vielä pahasti tutkimatta.kollikko kirjoitti:Vielä tiedoittaisin että pyynnöstäni isäntä veteli puimakoneella tosi matalaa sänkeä.Kiilassa ois paikka jos kiinnostuneita on. Mettään puoleksi tunniksi hiekkamaille jos ois vierailla vielä aikaa?Kaikki kylän länsipellotkin on kynnön jälkeen tasattu.*Hieno ois saada pitkästä aikaa kavereita tänne. Kirkon pellotkin on vapaana taas.
Nyt vaan lähiseudun aloittelijat tonne Kollikon kanssa hyville mestoille, MarsMars.
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: kollikon kohellukset
Paljon kuleskelen lähiaikoina kauempanakin mutta aina on aikaa järjestynyt uusille
porukoille.Lähtökohta on kuitenkin etten uusille paikoille mitään löytötakuuta anna. Aina kuiten löytyy vanhemmiltakin ettei hävetä tarvii.
porukoille.Lähtökohta on kuitenkin etten uusille paikoille mitään löytötakuuta anna. Aina kuiten löytyy vanhemmiltakin ettei hävetä tarvii.