Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
Kultaseppä
Raavas Tonkija
Viestit: 997
Liittynyt: 02 Loka 2011, 12:12
Paikkakunta: Itä-Uusimaa – Kymenlaakso

Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja Kultaseppä »

Viime aikoina on myös Loviisan seudulla liikuskellut luvattomia ja luvan saaneita metallinetsinharrastajia muinaisjäännöskohteissa,
joista useammasta kohteesta on löytynyt kaivuujälkiä ja peittämättömiä kuoppia.

Lisäksi joku on kysellyt etsintälupia erään Loviisassa sijaitsevan kartanon maille, mainiten epämääräisesti
olevansa rautakymi.fi- työryhmän "kavereita" ja kertonut tekevänsä "rautakausitutkimusta" tms. epämääräistä.
Ilmeisesti kyseinen "kaveri" on saanut luvan maanomistajalta alueelle, jossa on useita muinaisjäännöksiä ja joista
osaan odotellaan arkeologisia kaivaustutkimuksia lähiaikoina...!

Edellisen seurauksena eilen lähti kaikille Loviisan seudun maanomistajille tiedote, jossa kehotetaan tutkimaan
kaikkien luvanhakijoiden taustat, motiivit ja pyrkimykset tavanomaista tarkemmin. Pyrkimys on suojella seudun
muinaisjäännöksiä ja varmistaa se, että niitä tutkitaan asianmukaisesti ja oikeiden tutkijoiden toimesta.

Kehtaako joku tunnustaa olevansa mainittu rautakymi-työryhmän "kaveri"...? :lol:
Avatar
Kätkäläinen
Kunniajäsen
Viestit: 1830
Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
Paikkakunta: Pälkäne

Re: Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja Kätkäläinen »

......ja luvan saaneita metallinetsinharrastajia muinaisjäännöskohteissa? :shock:
Bruin
Kunniajäsen
Viestit: 2187
Liittynyt: 01 Syys 2013, 17:31
Paikkakunta: Turengi

Re: Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja Bruin »

Ikävä juttu tommonen jos muinaismuistoilla kaivellaan ilman museoviraston lupaa!
Mutta jos ko. henkilö on pyytänyt luvat maanomistajalta eikä kaivele muinaismuistojen lähellä niin eihän siinä mitään pahaa ole.
Paitsi tietenkin auki jääneet montut.
Miten muuten selvitit jokaisen maanomistajan yhteystiedot? Niitähän täytyy olla satoja, välillä kun on vaikeaa selvittää edes yhden pellon omistajaa.
Kultaseppä
Raavas Tonkija
Viestit: 997
Liittynyt: 02 Loka 2011, 12:12
Paikkakunta: Itä-Uusimaa – Kymenlaakso

Re: Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja Kultaseppä »

Tarkennan sen verran, etten itse ole selvitellyt mitään, enkä myöskään lähetellyt tiedotteita, vaan sen teki maanomistaja ja heillä on ymmärtääkseni aika hyvät sisäiset verkostonsa. Ymmärrän täysin maanomistajien huolen ja kannatan huomattavasti tiukempaa linjaa varsinkin alueilla, joissa on muinaisjäännöksiä.

Maanomistajat kertoivat olevansa harmissaan siitä, että kuitenkin kaivellaan kaikista vakuutteluista huolimatta muinaisjäännöksiä tai niiden lähettyvillä, sillä joukossa on aina edit: henkilöitä joita laki, asetukset tai muutkaan säännöt eivät koske.

Maanomistajista ainakin osa näkee muinaisjäännökset yhteisenä kulttuuriperintöä ja ovat hyvin tietoisia siitä, etteivät metallinetsinharrastajat edusta arkeologista ja vain harvoissa tapauksissa minkään muunkaan tieteenalan tutkimusta. Toki he ymmärtävät senkin, että muinaisjäännösten kaivelu ja satojen esineiden kotikokoelmien myötä kohteen tutkimusarvolle voi sanoa goodbye.
kollikko
Kunniajäsen
Viestit: 2475
Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari

Re: Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja kollikko »

Itse aion yrittää selvittää muutaman vakavan ympäristörikoksen. Taustalla tuntuu olevan ehdoton kielto tutkia metallinilmaisimella k.o viljelyalueita ja myös muita alueita. Noilla muilla alueilla aion käydä ja mahdollisesti selvittää myös kuinka paljon ympäristömyrkkyjä ja ölyperäisiä jätteitä on tuon kylän pohjavesialueille kätketty aikanaan. En muutoin ymmärrä yhteisen historiamme pimittämistä.Sen verran on selkää vielä lapioida ja apumiehiä löytyy. Eipä auttanut kertoa etten kaiva yli puoleen metriin.Varmaan joku vielähäpeää noita ojarantajuttuja.Luvattomia on ollut muitakin kuin me!
Avatar
Hanuma49
Kunniajäsen
Viestit: 1175
Liittynyt: 13 Loka 2013, 21:38
Paikkakunta: Keski-Suomi

Re: Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja Hanuma49 »

On se Per.... touhua, ihan oikiasti nyppii tommonen.. olenkin vähän pelännyt milloin jokin hyypiö tai hyypöt täällä Porvoon suunnalla tai lähialueilla rupeavat pelaamaan harrastuksen vastaisesti, ei nyt ole ihan Porvoossa tapahtunut mutta läheltä liippaa, yksi tuttu oli myynnyt lähiseudulla vähänkäytetyn piipparin jollekkin nuoreemalle hemmolle ja kauppojen jälkeen jutellut näistä metallinetsimiseen liittyvistä pelisäännöista niin kaveri oli vaan tuumannut "ettei mitään lupia tartte piippaa missä haluaa"... olenkin odotellut että näkisin omilla lupa paikoilla. pitää koputtaa puuta..
Xp orx, Garret pro pointer,lyhytvartinen lapio, Garrett Edge Digger.
Rautakautta, kultoo, hopiaa ja muita härpäkkeitä :)
Kultaseppä
Raavas Tonkija
Viestit: 997
Liittynyt: 02 Loka 2011, 12:12
Paikkakunta: Itä-Uusimaa – Kymenlaakso

Re: Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja Kultaseppä »

Isossa kuvassa ilmiölle ei ole enää tässä vaiheessa mitään tehtävissä; osa kokee asiat niin, ettei laki ja asetukset ym. säännöt koske heitä. Hankalaa olisi sellaisilta henkilöiltä edellyttää hyviä tapojakaan, puhumattakaan sivistyksestä.

Joka tapauksessa uusi avaus + toimenpide maanomistajan taholta, joskin vaikutuksia tosin sopii epäillä, sillä jokamiehen oikeuksiin liikkua kenen tahansa mailla ei maanomistaja voi lopulta puuttua ja kiinni jäänyt voi aina väittää etsineensä ilmaisimen avulla limoniittia.
Avatar
Taurus
Kunniajäsen
Viestit: 4686
Liittynyt: 11 Heinä 2011, 14:55
Paikkakunta: Espoo

Re: Luvattomia toimia Loviisan muinaisjäännöksillä

Viesti Kirjoittaja Taurus »

kollikko kirjoitti:Itse aion yrittää selvittää muutaman vakavan ympäristörikoksen. Taustalla tuntuu olevan ehdoton kielto tutkia metallinilmaisimella k.o viljelyalueita ja myös muita alueita. Noilla muilla alueilla aion käydä ja mahdollisesti selvittää myös kuinka paljon ympäristömyrkkyjä ja ölyperäisiä jätteitä on tuon kylän pohjavesialueille kätketty aikanaan. En muutoin ymmärrä yhteisen historiamme pimittämistä.Sen verran on selkää vielä lapioida ja apumiehiä löytyy. Eipä auttanut kertoa etten kaiva yli puoleen metriin.Varmaan joku vielähäpeää noita ojarantajuttuja.Luvattomia on ollut muitakin kuin me!
Perusta rakennusfirma niin saat tutkia ja kaivella vaikka kolmeenkymmeneen metriin hyvällä omalla tunnolla eikä kukaan tule kyselemään mitään. Ehtona vain se että kaikki löydöt pitää tuhoutua :mrgreen:
Garrett AT Pro

Pronssikirves 1700-1100 eKr, Rannerengas ja kaarisolki 0-200 jKr, Lintuneula 400 jKr, Rapusolki 600 jKr, Linturiipus, ketjunkantajia, tiuku, solki, sormus, korvaputki, kupuroita, hevosenkenkäsolkia 800-1100 jKr, Kultasormus 1400
Vastaa Viestiin