Viimeisimmässä Helsingin Uutisisssa (helsinginuutiset.fi) käsiteltiin taas kysymystä Vanhankaupungin kosken padon purkamisesta, jota kaupunginmuseo vastustaa kovin. Museovirasto on luokitellut alueen kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi ja sitähän se onkin. Hieno museo- ja ulkoilualue, tietenkin erityisesti kesäaikaan. Perusteet purkuhaluille ovat kalastukselliset. Itse kannatan padon purkamista ja 10/2014 lehdessä onkin hyvä havainnekuva siitä miltä koski näyttäisi ilman vanhaa tuttua patoa. Nyt patoa puolustellaan sen iällä ja maisema-arvolla. Mutta kuten Petteri Orpo sanoo, niin kumpi oli ensin, koski vai pato/voimala. Olen penskana kalastellut koskella nykyisellä kieltoalueella ja päässyt sukulaisen veneellä merelle, silloin oli venekin parkissa museoalueella ja rannat luonnonkivistä, myöhemmin ne pengerrettiin yms. Alue on minulle rakas mutta toisaalta kiehtoo ajatus siitä että koski olisi vapaana kuten aikoinaan ennen padon rakentamista. Koski olisi kai n. kilometrin pituinen alkaen Pikkukoskelta ja päätyen mereen. Tavallaan palattaisiin historiassa taaksepäin. Mikään himokalastaja en lainkaan ole.
Vanhassa kaupungissa on historiaa, onhan Helsinki sinne perustettu. Arkelogisia löytöjäkin tehty. Itse tykkään kiivetä Kellomäelle katselemaan maisemia korkealta. Netistä löytyy kivasti tietoa ja kävelyretkelle vaikka reittiopastusta historian tärppeineen.
Alue on hyvin suosittu ja viikonvaihteessakin hienossa auringonpaisteessa oli porukkaa liikkeellä vaikka kävelyreiteillä ei ole talvikunnossapitoa ja peilijäällä sai laahustaa kieli keskellä suuta. Koskeltahan menee ulkoilureitit aivan Vanhankaupungin lahden rantaa myöden Kyläsaareen saakka. Kiva nähdä keväällä miltä nurmikot näyttävät kun ihmiset etsivät helpompia reittejä kulkemiseen pysyäkseen pystyssä. Lahti on jäässä mutta jään alta kuului jänniä ääniä, pulputusta ja kumahtelua. En tiedä jään paksuutta mutta itse ihmettelin pilkkijöitä, kävelijöitä ja luistelijoita lahdella. Kyllähän siellä virtapaikkoja taatusti on. Kaipa se sitten on turvallista kun oli lapsiakin päästetty rannasta vähän pidemmälle. Vettä oli kuitenkin paikoitellen jään päällä. En ihan ymmärrä heikoille jäille meneviä ihmisiä, vaikka kuinka olisi vaikkapa himopilkkijä niin kai joku roti pitäisi hommassa olla eikä mennä hukkumaan tieten tahtoen. Sama asia kuin himopiippaaja menisi tieten tahtoen miinakentälle kun sieltä tiedon mukaan pitäisi löytyä vanhoja aarteita.
Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
- Serafiina
- Raavas Tonkija
- Viestit: 901
- Liittynyt: 31 Touko 2014, 12:11
- Paikkakunta: Varsinais-Suomi ja Stadi
Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
Fisher 1236-X2, Garret ace 250, Garret pro-pointer
2 öre 157x
2 öre 157x
Re: Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
Hyvä Serafiina.
Kannatan, koko pato on aivan turha (kun sillä ei enää ole paljoakaan merkitystä energiantuotantoon). Padon purkamisella jäteojan (Vantaanjoen) valuma lisääntyisi ja arvokalat löytäisivät luonnollisen reitin kutupaikoilleen.
Br, Rib@55

Rib@55
Fisher F2
Garret Propointer
Fisher F2
Garret Propointer
Re: Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
Samaa mieltä , pato pois ja koski kuohuamaan....silloinhan saataisiintuo alkuperäinen nimi
HELSINGFORS (Helsingin koski ) kunniaan
Tuonnehhan maamme toinen pääkaupunki Helsinki perustettiin 12.kesäkuuta v.1550 Forsbyn eli Koskelan kylään.
HELSINGFORS (Helsingin koski ) kunniaan
Tuonnehhan maamme toinen pääkaupunki Helsinki perustettiin 12.kesäkuuta v.1550 Forsbyn eli Koskelan kylään.
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Re: Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
Kannatetaan padon purkua ja samantien voisi purkaa muutkin tyhjänpäiväiset padot pilaamasta maamme vesistöjä. Erityisesti tämä koskee Kymijokea, voisipahan olla niinkin, että meritaimen vielä toipuisi, kun saisi kunnon kutualueet. Julistan itseni patojen viholliseksi
Re: Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
Kaikki padot voisi todellakin tunkea paikkaan missä auringon säteet eivät ole levähtäneet. Karu totuus vaan on, että vesivoimaa tarvitaan vielä pitkään säätövoimaksi. Sitä minä en vaan ymmärrä, miksi kalateiden rakentaminen tuntuu olevan totaalisen ylivoimaista? Nykyisellä tietotaidolla niistä saataisiin jo aivan toimivia.
Toinen vaikea asia ymmärtää on jokisuiden verkkokalastus. Sama kala joessa tuottaisi vähintään 10 kertaisen tuoton vaikka sitä ei edes pyydystettäisi.
Voisihan sitä tietenkin pari patoa (kunnollisilla kalateillä tietenkin) säilyttää jälkipolville ihmeteltäviksi, kuinka epätoivoisia ihmiset aikoinaan olivat

Ihminen on omien ajatustensa vanki.
Re: Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
Monet, monet padot eivät ole olleet enää pitkään aikaan tarpeellisia vesivoiman tuottamiseen tai peräti vesivoiman tuotto on rahallisesti vähäisempi kuin valjastamattoman joen olisi. Patoja rakennetaan yhteiskunnan verovaroilla, jotta päästään tuottamaan verovaroilla tuotettua sähköä ja joudutaan tukemaan verovaroin kalaistutuksia. Rectum, rectum!!
- Serafiina
- Raavas Tonkija
- Viestit: 901
- Liittynyt: 31 Touko 2014, 12:11
- Paikkakunta: Varsinais-Suomi ja Stadi
Re: Helsingin Vanhankaupungin koski ja pato
Tänään on taas Vanhankaupungin koski osoittanut vetovoimansa. Poliisia pakoon kaahannut rattijuoppo rysäytti viereisessä risteyksessä kolarin ja kiihkeän takaa-ajon jälkeen päätti pulahtaa viilentämään itseään koskeen.
Hirveä härdelli tuollaisen nuijan takia !
Hirveä härdelli tuollaisen nuijan takia !
Fisher 1236-X2, Garret ace 250, Garret pro-pointer
2 öre 157x
2 öre 157x