Taas saman peltoaukean ääreen kuin viime sunnuntaina. Pahaenteinen örkkien murahtelu kuuluu vaimeana sänkipellon uumenista. Pinpointterini Geepee vastaa örkeille takaisin muristen. Olen ladannut sen täyteen super-energia nakkimakkaroilla. Tänään ei örkeille anneta mitään mahdollisuuksia. Suoristan stetsonini. Korvissani soi Hyvät, pahat ja rumat elokuvan ikimuistettava tunnusbiisi. Hyppy kehään. Jahti alkakoon! Ensin tuntuu kuin örkkiparvi siirtyy aina muualle kun lähestymme niitä. Kohta taktiikkamme puree. Lähestymme Geepeen kanssa vastakkaisilta suunnilta ja örkit menevät sekaisin. Näin ajamme ne kulmaukseen josta ne on helppo poimia kuin mustikat konsanaan.
Mikään ei ole kauniimpaa kuin 1600-luvun örkkivanhus. Niissä on sitä jotakin.
Luulin löytäneeni peltokultaa mutta olikin peltokullattu. Takapuolella näkyi irronneen kiinnityshakasen paikka.
Paluumatkalla kohti pellon reunaa kannatti pitää lapa jäässä: Olin juuri harmitellut vakavaa hopean puutostilaa niin melkein eväsrepun vieressä tuli signaali mikä ei ollut
huuliharpun pörähdys vaan hirvittävä terävä ruoskan sivallus. Papukaijan kuva kolikossa

?. Joku viisaampi kertokoon lisää kun olen itse örkkimiehiä.
Lopuksi perhepotretti.
