Puoli tuntia kului ja alkoi tuntua siltä, että voin perustaa jo rautakaupan, joka on erikoistunut rautanauloihin viime vuosikymmeniltä: oli suoraa, kieroa, lituskaan lyötyä, ruosteista ja sinkittyä (tontilla 2 vanhaa rakennusta 1920-luvulta ja yksi vähän nuorempi). Tulipa ainakin ilmastoitua nurmikkoa, jota olen yrittänyt saada kasvamaan 7-vuotta!
Pihamaan onneksi maailmaluokan tähtönen esiintyi seuraavana päivänä Helsingissä, joten harrastus rauhoittui kolmeksi päiväksi (tai no....olihan piippari autossa ja paljasti, että anoppini tai ainakin joku suvusta oli syönyt anjoviksia punaisesta säilykerasiasta -70 luvulla).
Eilen sitten taas tontille ja piipparin ulvotusta:lisää rautanaulaa ja rautavannetta 40 sentin syvyydestä. Meinasin jo lopettaa, kun ajattelin vielä kokeilla nurmikkoystävällistä lähestymistapaa ja kokeilla sorakäytävältä. Selkeä ääni, pinpointtaus antoi selkeän kohdan:sora sivuun, juurikangas siististi rikki ristiviilolla ja piippari ilmoittaa 2 tuumaa. Hieman istutuslapiolla savista multaa sivuun ja siinä se on!
Lapset hihkuvat, vaimo katselee kummissaan ja löytäjä tuntee liikutuksen rinnassaan pyyhkiessään hellävaroen multaa kolikon uurteista...kolme kruunua...ei voi olla...on...vuosiluku....näkyy....ei....onko...ei voi olla...(muistikuvia itsestäni pyöräilemässä Trondheimin ja Åren välisellä tunturialueella ja tutkimassa muistomerkkejä, jotka on omistettu pakkaseen ja kylmään menehtyneille karoliineille paluumarssillaan 1718-1719)... ja vuosiluku loistaa laskevan auringon säteessä: 1719!!!
Pohjalainen mies sulkee hetkeksi silmänsä, lausuu kai mielessään jonkin kiitoksen jollekin, halaa iloissaan perhettään ja on valmis unohtamaan ikuisesti ne hetket, joiden seurausta on puolen kilon rautanaularöykkiö reikäisen pihanurmikon takanurkassa.
Ps. olen valmis jakamaan kolikon synnyttämät tunteet muiden kanssa ja siksikin pistin tiedon löydöstäni museolle, josko nyt tuota kaipaavat....
voikun minäkin löytäisin...
ja on aika hyväkuntoisen näköinen, ainakin nuo kruunut siinä 
?? tosi hieno löytö
