Tälläinen löytö eilen..
Löytyi metsästä melko pinnasta.
Museovirastolle olin yhteydessä puhelimitse ja juttelin jollekkin v-mäiselle arkeologille.. Hyvin ynseästi suhtautui asiaan, puolet puhelusta tivasi onko löytö uhrilähteeltä (joka yli kilometrin päässä) ja puolet puhelusta tenttasi muinaismuistolakia. Ei tuntunut kiinnostavan koko löytö ja lopulta (tuntui että pitkin hampain) käski tuomaan vaikka seuraavana päivänä hänelle. (Tässä vaiheessa en ollut edes sanonut että löytö on nostettu maasta +ei ohjeistanut jättämään paikkaa rauhaan)
Nostin ylös koska oli niin pinnassa että sain sen varovasti tehtyä ja koska kulmakunnan lapset seurailee mitä löytyy niin ei välttämättä enää olisi kuopassa myöhemmin ollut.
Joka tapauksessa, tässä nyt pari kuvaa..
Tässä vielä vastaus sähköpostiin minkä lähetin mv:lle.. Huomattavasti asiallisempaa muutenkin vastaus oli. Noh, lähden tästä kuskaamaan löytöä sille puhelimessa olleelle, katsotaan mitä paikanpäällä sanoo.
"Tiivistettynä siis totean, että olet hyvinkin voinut löytää miekan katkelman. Kyseessä saattaisi kaksiteräisen lyömämiekan katkelma, mutta sen ajoittaminen tarkasti edellyttää kädessä tarkastelua täällä virastossa. Tyyppinsä puolesta se sopisi sekä esihistoriallisen että historiallisen miekan katkelmaksi. Kyseessä on kuitenkin tässä vaiheessa siis arvio - kuvin perusteella on joskus vaikea tunnistaa esineitä. Kokemukseni mukaan ne saattavat näyttää joltakin muulta, kuin mitä kädessä tarkasteltuna sitten esine todella on. Lisäksi totean, että ei ole mahdotonta, että löytöpaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä on myös ennestään tuntematon kiinteä muinaisjäännös. Pidän siis sekä löytöäsi että löytöpaikkaa erittäin kiinnostavina ja lupaavina!"
Erittäin hieno löytö
On se vaan harmillista, että museon suunnalta toimitaan tuolla tavalla (ensimmäinen vastaaja)
vaikka toimit asiassa vastuullisesti, mutta meitä on joka lähtöön ja osa jää asemallekin.
XP DĒUS. Varakoneena XP GoldMAXX Power V4+WS1+ muuta tarvittavaa.
Vanhin esinelöytö Suomesta: Vyönsoljen katkelma 550-800 jKr Nappisolki v. 600 jKr. Vanhin kolikko Suomesta: Dirhem Viikinkiajalta v.942-950 jKr.
Miekka toimitettu museovirastolle.. Paikanpäällä oli aivan eri asenne, ehkäpä kun huomasi etten ollut mikään haudanryöstäjä.
Samalla keskusteltiin pitkä tovi paikan historiasta sekä annoin vielä paikkatiedot vanhaan sortuneeseen kaivoon jos haluavat samalla vilkaista. Sain vielä paikanpäällä laittaa miekan uudelleen pakettiin kun epäili ettei saa yhtä hyvää kun oli..
Niin, miekka on kaksiteräinen, paikalta ei oikeastaan muita löytöjä sekä melko roskaista maata.
Löytöpalkkiovaatimusta en miekasta tahtonut, toiveena oli että jos päätyy esille niin Hämeenlinnan museoon.