Velipoika kadotti vihkisormuksensa 13 vuotta sitten savon korpeen.
Hyttysiä huitoessa oli sormus ottanut siivet alleen ja hävinnyt rahkasammaleen joukkoon.
Maisema, siis metsä oli muuttunut ilmeisen paljon tänä aikana. Polku, jota veli oli silloin kävellyt, oli lähes kokonaan kadonnut.
Muisti kuitenkin suurinpiirtein paikan.
Vajaan puolen tunnin heilutuksella sormus nousi sammalkasvuston alta.
Olihan se kiva tunne varmaan molemmille, kun se löytyi.
Ihmettelin vain kovasti sitä, miten alhaisen ID- luvun sormus antoi. Taisi olla 54.
Itselläni ei ole kultaa sormessa, eikä kainalossa, niin ei ole tullut testailtua ennen tuon jalometallin lukemia.
Kapoinenhan se sormus oli. Mutta silti.
Jatkossa pitänee kaivella noita pienempiäkin ID- lukuja...
