Saas nähdä ehtiikö piippaileen, saati tänne mitään koskaan kirjoittelemaan; mutta yritetään
Vuoden ensimmäisen päivän aamu valkeni otollisena joten käytävä oli..
Seuraava keikka parin päivän päästä, parin paikan löydöksiä sekaisin, parhaana mielestäni 50mk. 1954, puuttuikin kokoelmista, joten mieluinen löytö. Hopealusikan pätkä löytyi rantalentiskentän penkalta vuosiluku kaiverrettuna -89, eikä ole palkinto tällä kertaa.. Vanha pilkki oli myös kiva löytö.
Paljon on noussut kamaa,onnittelut hopeista.Tuo linnun rengastusmerkki kannattaa lähettää Luonnontieteen Museoon Arkadiankadulle löytöpaikka tietoineen(tärkeää tietoa).Itse olen lähettänyt sinne 5 kpl ja saannut aina tiedon linnusta ja rengastusvuodesta.Yleensä ollut naakkoja.
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
raiban kirjoitti:Paljon on noussut kamaa,onnittelut hopeista.Tuo linnun rengastusmerkki kannattaa lähettää Luonnontieteen Museoon Arkadiankadulle löytöpaikka tietoineen(tärkeää tietoa).Itse olen lähettänyt sinne 5 kpl ja saannut aina tiedon linnusta ja rengastusvuodesta.Yleensä ollut naakkoja.
Just läx faktat menemään. Eka rengas mikä mulla kohdalle sattui + enemmän tai vähemmän tullut tipuja tiirailtua koko ikäni joten kiinnostaa kyllä kuka on kihloja kantanut. Veikkaan kyllä naakkaa pienemmäksi tämän entistä haltijaa.
Sama paikka kuin edellisella kerralla, aikaa kului n.1 1/2 tuntia ja saldona n.70 repäisykorkkia, erinäisiä alkoja ja nämä:
Tuosta ajasta en koko aikaa jaksanut olla korkkihelvetissä mikä kuorrutettu raudalla. Tuo on kyllä paikka missä safarikin on ihmeissään.. 1 tanskan kruunu vuodelta 1925 oli aikas mielenkiintoinen löytö. tuo läpyskä saattaisi olla kengän kärki- tai kantarauta, taitaa olla messinkiä tai kuparia, avain lienee säilyketölkin avain.
Tästä näkee hyvin kuinka kaksi harrastusta tukee toisiaan. Kolikoita keräilen ilman suurempia tavoitteita, joskus ostan joitain täydennyksiä, joskus löytyy täydennyksiä. Kolikon kunnosta en välitä muuta kun sen että vuosiluku on tunnistettavissa, sit kelpaa mulle. Oikean puoleinen pahvissa oleva on parin päivän takainen 50mk, numismaattisesti raiskattuna. Viereinen on eilinen joka käynyt vain pöristimessä ja siitä suoraan pahviin. Kyllähän noista nättejä saa kun puunaa. Tuosta saa kansioon hauskan esimerkin miltä tuommoinen kolikko näyttää löytökunnossa vain mullat poistettuna. Toki arvokolikot jättäisin rauhaan, jos vain niitä löytäisin sen verran ymmärrän rahan päälle..
Noi tipilintusten renkaat on suututtavia. Musta tulee mieleen akat jotka on vieneet sormukset mennessään. Eipä silti että olis monta ollut. Sorminlaskettavasti kuitenkin. Sirkkelillä olen kyllä ajellet ja mopolla kuitenkin. ..Mutta asiaan: Onko, vai ei ole oikein pahasti kerätä hukkuneita renkuleita jos ei niitä tosissaa lintu tai nainen sulhasineen kaipaa liiemmälti? Olis hieno kumartaa ja luovuttaa kyynelsilmikkäälle morsniammelle hukattu sormus ennen eroa.
Jonakin päivänä runollista,ja,mutta taidekeksustelua tai jotai arvostetaan viä? Laittaisin kuvia mutta lahjapaperinarut loppu ja oli pakosti käytettävä kaikki ups piuhat.
Kihlattu on ollut palokärjen pesäpoikanen joka on rengastettu 9.6.1976 täsmälleen samassa paikassa kuin kuin mistä rengas löytyi. On ollut tipulla pieni elinpiiri tai lyhyt elämä..
Viime viikolla ennen takatakatakataaaalvea ehti pari kertaa käymään. Paperin yläreunassa mettäkeikan saldoa, parhaana 10mk 1952 variantti II, joka puuttui kokoelmista.
Alareunassa saalis tunnin reissusta tyhjiin kalutulta biitsiltä, pinpointterimiehenä toimi Aarni 2v.5kk.. Ensimmäinen kuoppa ja hopiaa, tosin hyvin köyköisessä muodossa ja ihan väärällä horoskooppimerkillä varustettuna, loppu olikin hiljaisempaa "arvotavaran" suhteen
Pari päivää myöhässä, mutta perjantaina löysin itseni ensiapupolilta piipailureissun päätteeksi ja tällä hetkellä popsin iltapalaa terveyskeskussairaalan vuodeosastolla.. to be continued..
Kaikki alkoi siitä kun perjantaina yhdentoista nurkilla aamupäivästä muksujen käyntikierrokset alkoivat olla sitä luokkaa että konerikko muodossa tai toisessa alkoi olla aikas lähellä. Hyvin lyhyen pähkinnän seurauksena muksut lensivät autoon ja otimme suunnaksi erään läheisellä lintujärvellä sijaitsevan lintutornin. Matka tornille ja takaisin olisi juuri sopiva hieman alle kolmivuotiaan metsämiehen käveltäväksi. Itselleni tuossa reissussa pienenä lisä intressinä oli rautakautinen kalmisto jonka läheltä polku meni. Olinpa tuota polkua hieman piippaillutkin mutta se loppui hyvin lyhyeen toisen ja kolmannen kuopan sisältäessä rautakautiset rannerenkaan kappaleet, ensimmäinen oli tietenkin repäisykorkki.
Sama läntti piippasi vielä kahdesta kohtaa, mutta lapioon en enää koskenut. Rannerenkaan kappaleet kiikutin vapriikkiin ja kuuntelin kuuliaisesti nuhteet liian lähellä kalmistoa harjoitetusta metallin etsinnästä ja kiitokset siitä että toimitin löydöt heille ja en alkanut kaivelemaan enempää.
Palataan perjantaihin muksut autosta ulos innosta puhkuen ja matka kohti tornia alkoi. Jo alkumatkasta silmääni pisti epämääräinen kuopan näköinen kunnes vähän matkaa käveltyämme tulimme paikalle josta olin piippailun aloittanut, siitä pisteestä n. 10 metriä edettyämme saatoin vain todeta että täälläkin ovat sitten käyneet. Muistin hyvin sen kolmannen kauniin piipin paikan ja nyt siinä oli reikä..
Semmoinen nuoren tatin näköinen uloke kohosi otsaani ja muutama harvoin käyttämäni kirosana luiskahti suustani. Onneksi lapset olivat niin keskittyneitä paikalla kasvaneiden ahomansikoiden naposteluun, että taisivat sanat luiskahtaa samantien ohi heidänkin korvien. Oli siihen muutama muukin kuoppa kaivettu vielä samalle pikku pläntille. Marjat tuli myös syötyä joten jatkoimme matkaa, taaperrellessa yritin saada kiinni jotain henkilöä jota asia olisi kiinnostanut mutta tuntui olevan yllättävän vaikeaa.. Siinä sivussa popsimme mansikoita ja mustikoita ja ihmettelin reikien määrää polun varressa.
Tornilla kävimme kääntymässä ja tottakai nuoren metsämiehen oli kiivettävä isosiskon perässä tornin korkeampaan osaan, isukki perässä sydän kylmänä. Hyvin pian totesin paikan olevan aivan väärän alle kolmivuotiaalle ja ilman vastusteluja siirryimme alemmalle tasolle ihmettelemään lintutornia jossa ei ole lintuja. Paluumatka alkoi rattoisasti kummankin mukulan alkaessa rähisemään, nuorempi jaksamisesta ja vanhempi hyttysistä.. samalla tajusin että mulla on kamera mukana ja kävellessämme takaisin räpsin kuvia kuopista matkan varrella. Laskuissa menin sekaisin mutta varmaan likemmäs 40 kuoppaa oli matkan varrella.
Muksujen rähinän vuoksi en päässyt poikkeamaan polulta itse kalmistolle katsomaan oliko siellä käyty. Ajattelin kyllä siellä viikonlopun aikana käyväni, polulta sinne olisi lyhimmillään matkaa n.50 metriä. No rähisevät muksut autoon ja kotimatkalle. Siinä vielä lievästi piipttuuntunessa olotilassa päätin että lähtisin illasta piippailemaan ja nimenomaan erääseen paikkaan johon en ollut lupaa saanut.
Tosin lupa-alueeni raja kulki tämän pellonpläntin rajalla ja ainoa ero alueilla oli että toinen oli kaavoitettu ja toinen ei. Kotimatkan aikana soiteltiin viimein viranomaistaholtakin perään ja sain selitettyä asiani. Tuttu soittaja päivitteli tapausta ja pyyteli laittamaan kartat ja selostuksen perään että hän voi maanantaina palata asiaan.
Iltapäivä meni rattoisasti tampereella pyörähtäessä ja soittoreeneissä. Sieltä kotiuduttuani popsasin pikaisen iltapalan, rukoilin rouvalta luvan päästä piipparoimaan. Sen saatuani pakkasin vermeet reppuun, reppu selkään, mies skootterinselkään ja baanalle. Varoitin vielä rouvaa lähtiessäni, että menen luvattomille paikoille tonkimaan, jos miestä ei ala näkymään niin alkaa etsimään poliisilaitokselta. Kovimpa olin väärässä paikkaveikkaukseni kanssa
Pirullisen pitkältä tuntuneen noin neljän minuutin ajomatkan jälkeen olin perillä pellonpientareella johon päivänä eräänä hamassa tulevaisuudessa alkaisi nousemaan joko kerrostaloja tai rivitaloja. Mietiskelin siinä maailmanmenoa sen neljän minuutin verran ja totesin, jos minä en tätä paikkaa tutki, niin sitä ei tutki koskaan kukaan. Ja perään hieman ironiaa viljellen että johan täältä loppuu kaivuukohteet rikollisiltakin tätä menoa, ensin hakoinen sitten rapola ja nyt tämä kalmisto, missä paljastuu seuraava tapaus?
Ei muuta kuin etsin heilumaan ja pullonkorkkia nostamaan ja sitähän nousi, ensimmäinen, toinen ja kolmaskin. Hiljaista kuitenkin kunnes hyvä piippi ja kuopasta katsoo rautakautinen heppasolki! Seuraava ajatus, ei sen kyllä noin pitäisi piipata, otan heppaa päästä kiinni ja mukana seuraa ihmeellinen klöntti, jepjep. Ei edes kovin tarkkaavainen tutkimus osoittaa köntin lyijyn valujämäksi jonka yksi kohta yhdestä kulmasta katsottuna nayttää aivan rautakautiselta tyylitellyltä hevosen päältä..
Pienen pellonpläntin reuna oli hiljainen paria repäisykorkkia lukuunottamatta, sitten pienellä alueella kasvillisuus muuttui ja etsin alkoi poristämään rautaa. Totesin tuon kasvillisuusvyöhykkeen jatkuvan kohden pellon keskustaa, lähdin kuitenkin suunnistamaan pellonlaitaa kohti pientä ojapahasta joka viisitoistavuotta sitten oli vielä taimenpuro, kunnes eräs maansiirtofirma sai läjitysoikeuden sen ylävirran puolelle. Mitä sitten tapahtui, en tiedä mutta taimenet hävisivät..
Puron varsikin oli hiljainen ja lähdin nousemaan pellon keskellä olevaa kaseikkoa kohden. Samassa huomasin poliisiauton ajavan ohi tietä pitkin, hymyilytti rouvalle antamani uhkaus että saa tulla hakemaan mut poliisiasemalta piipparointini päätyttyä..
Karheikko osoittautui rakennuksen perustukseksi. Rupesin kelaamaan arkistoa korvieni välissä että muistaisinko nähneeni siinä jotain rakennusta. Miettimiseni keskeytti taas tietä pitkin tällä kertaa toiseen suuntaan körryytellyt maija. Hymyilin itsekseni että joko ne nyt tulivat hakemaan mut, mutta ei, ohi ajoivat. Perustusten nurkilla rauta törisi, suorastaan niin paljon että väkisinkin tuli mieleen että missä ne hyvät piipit viipyvät? Onko joku sittenkin jo käynyt täällä, paljon mahdollista, muutaman pomppivan korkkisignaalin kaivoin ja yksi niistä osoittautui pieneksi, sormusta pienemmäksi rinkulaksi, päättelin sen olevan mahdollisesti pronssia ID:n perusteella. Jatkoin pyörimistä perustusten ympärillä tulematta muutamaa roskaa hurskaammaksi.
Taapersin lähemmäksi isoa tietä, kaivoin pari roskaa ja käännyin takaisin päin. Mietiskelin tunnin verran olleeni ja yhtä rinkulaa rikkaampana siirtymistä pienelle pikapistolle viereiselle pellolle. Sitten kone helähti, pahasti alkon kuuloinen ja näköinen mutta päivän paras kuitenkin, pointtasin koneella kohdan ja totesin että syvemmällä oli. Laitoin lapion kohdalleen ja polkaisin, salamat välkkyivät silmissäni totesin makaavani maassa lapion vieressä. Keräilin hetken ajatuksiani ja totesin että taisi mennä selkä. Siinä aikani huohotettuani yritin liikahtaa ja trallalallalaa ja satasalamaaiskeetulta. Hetken huohotettuani uudestaan totesin että nyt on selkä muuten oikeasti kipeä. Aloin sitten varovasti kokeilemaan mitä mä pystyn tekemään ja muutaman tralalaan jälkeen totesin että on muuten tekemiset aika vähissä. Hain sitten asennon missä pystyi olemaan ja aloin oikeasti fundeeraamaan mitä seuraavaksi. Siinä sivussa naureskelin ohi ajaneelle poliisiautolle ja hetken päästä mietin että olisikohan sittenkin pitänyt heiluttaa sille?hetken lepäiltyäni olokin alkoi tuntumaan kohtailaiselta ja päätin lähteä ryömimään kohti skootteria ..todella fiksu idea.. noin 20 minuutin, vajaan 20metrin ja jokusen tralalaan jälkeen päätin soittaa rouvalle, että olen täällä keskellä peltoa ja jalat ei kanna, eikä ryömimäänkään pysty,ideoita? Rouva kuulosti puhelimessa jotenkin silminnähden onnelliselta, totesi että ei hänkään mua sieltä pois saa ja totesin itse ihan saman. Soitin sitten kaverille joka lähti tulemaan paikalle. Jätti auton tienpieleen ja hölkkäsi paikalle. Kaveri nosti mut pystyyn, lapio toisessa kädessä kaveri toisessa kädessä päästiin viisi metriä. Ei tullu mitään. Sattu eikä jalat kantaneet. Jostain syystä nauratti, oli se sen verran koominen tilanne. Hymy hyyty nopeasti kun kaveri,172cm ja 62kg kaappasi mut 83kg, ns. Palomiehen otteella hartioille ja sit mentiin. Tuskasta toivuttuani kyyti oli melkein mukavaa. 60 metriä meni kyydissä mukavasti mutta sit sattui kyllä jo oikeasti. No oltiin viiden metrin päässä autosta ja sen matkan ryömimiseen meni kauemmin kuin siihen 60 metrin pyrähdykseen .. ÖITÄ!
Itse tässä kiroilen selkää jo paikallaan istuessakin kun välillä tuikkasee niin että irvistää kun sattuu nikamat vähänkin väärin... Ei oo hyvää hommaa nää vaivasten kaivelut toisinaan.
Ai. Mulla meni viime kesänä alaselästä jotain kun erehdyin tekemään lapion kanssa Oikeita Töitä, eli soraa peräkärrystä. Ei ihan noin pahasti ku sulla, mutta tuolilta nousemiset yms muuttuivat projektiluontoisiksi hommiksi muutaman viikon ajaksi. Toivottavasti toivut harrastuskuntoon pian.
Garrett AT Pro
CS770XD
Garrett Pro-Pointer
Kukkalapio
Ai ai.. Selkävaivat on kyllä kohtuu v-mäisiä.. Rajoittaa tekemistä yllättävän paljon.
En olis itekkään uskonu, mutta lyhytvartisella kenttälapiolla kaivelusta tuli oma selkä moneks kuukaudeks älyttömän kipeäksi, ja se oli vaan rasittunut.. Ostin pitkävartisen fiskarssin, enkä ole sen jälkeen kenntälapioita kanniskellut mukana..
Koita saada selkä kuntoon, voi kestää pieni hetki..
sen verran ymmärrän rahan päälle..
Olikohan joku vakoillut sua kun olit siellä piippailemassa? 
