onko niin?

Keskustelua kaikesta muusta aarteenetsintään liittyvästä ja vaikka säästä kuin jo otsikoiduista aihepiireistä. Täällä voit kertoa vaikka muista harrastuksistasi.
kollikko
Kunniajäsen
Viestit: 2475
Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari

onko niin?

Viesti Kirjoittaja kollikko »

Onko niin että nuo muutamat blokkaamishimoiset harrasteyhdisteiset ovat kaikki kirjoitukseni lukeneet? Parikymmentä viestiä lähettäneenä saattavatkin olla hyvinkin päteviä arvostelemaan toisia ja jopa komentelemaan. Eiköhän pysytä pois kimpustani kun vielä ehtii. Henk.koht. ja varsinkaan viattomien synnittämistä en katsele. Pian tää aarremaanalla sivusto kaatuu liian puuromaisena. Yleiskäsitystä ei koko kerätystä ei ole kellään johtuen tietotulvasta josta haullakaan millään ei jaksa kukaan kokonaiskuvaa selvittää. Ihan sama jos joku sanoo ettei ole pakko olla mukana. On se oltava jos kerran on mukaan lähtenyt ja vastaa sanomisistaan. Toivon mukaan järjestäytyminen tähän auttaa. Sen eteen tekee, ja on tehnyt useampi porukka. Tuonmukainen toiminta saattaa pelastaa vielä meidät kurjistavilta valtionohjaamilta säännöiltä. Sme:n pyrkimyksille nostan hattua. Alueseuroja pystyyn vaan. Moni näyttää uskovan aman olevan vaikutusvaltainen järjestö. Tällaiset puolivillit etsijät kuin minä eivät ole tulevaisuutta vaan kaaos.
Kuva
Noistakaan en hajulla ollut aikanaan. Luulin tätä aarteenetsinnäksi. Anteeksi.
kollikko
Kunniajäsen
Viestit: 2475
Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari

Re: onko niin?

Viesti Kirjoittaja kollikko »

Suattaapa tuo olla mahollista jotta oun viärässä.
Avatar
raiban
Kunniajäsen
Viestit: 4244
Liittynyt: 26 Joulu 2009, 15:20
Paikkakunta: Espoo

Re: onko niin?

Viesti Kirjoittaja raiban »

Voisiko tuo ylhäällä vasemmalla toisiks alimmainen olla sotilaspilli 1700-1800-luvulta.?
Jotakin tuttua olisi!
Vanhimmat kolikot:Saksalainen Penning v.1075,Kuningas Stephen v.1135.Dirhem v.754
Viikinkiaikainen hevosenkenkäsolki,kupurasolki,rannerengas ja ketjunkantaja ym.Ruotsalainen tippa.
Ja kaikki vasta alussa...........Minelab X-Terra 705 GoldPack
Avatar
brosse
Kunniajäsen
Viestit: 1691
Liittynyt: 28 Syys 2008, 15:08
Paikkakunta: Janakkala

Re: onko niin?

Viesti Kirjoittaja brosse »

raiban kirjoitti:Voisiko tuo ylhäällä vasemmalla toisiks alimmainen olla sotilaspilli 1700-1800-luvulta.?
Jotakin tuttua olisi!
Kyllä se minunkin mielestäni sotilaspilliltä näyttäisi :)

täällähän erilaisia pillejä voi katsella:

http://www.whistlemuseum.com/
Vanhimmat löydöt rautakautta 300 - 1150/1300, vanhin kolikko dirhemi lyöty ennen v.833
XP Deus
Garrett Pro-Pointer
Kanta-Hämeen Menneisyyden Etsijät

https://www.facebook.com/khmeweb?ref=bookmarks


Kuva
Vastaa Viestiin