Pirkanmaa Allmetal 2014 *meni jo*
Pirkanmaa Allmetal 2014 *meni jo*
Taas on se aika vuodesta, kun piippareiden pitäisi olla naulassa ja suksien jalassa ja porukka pitäisi kaivella karttakirjojen äärestä saman katon alle..
Jo perinteikäs Pirkanmaa Allmetal miitti järjestetään tänä vuonna lauantaina 15.2 kello 15:00 Ilolan maatilamatkailun tiloissa http://www.ilolanmaatilamatkailu.fi/
Maatilan prinsessat ovat valitettavasti jo poistuneet maisemista, joten joudumme tyytymään toisten piippariveljien ja siskojen ja kenties sellaisiksi aikovien seuraan, joita toivottavasti saapuu paikalle sankoin joukoin.
Tapahtuman tarkoitus on jälleen rento yhdessä olo ja maailman menon ihmettely ilman varsinaisia johdatteluja puoleen eikä toiseen, kyllä sen melkein arvaa minkä asian tiimoilla keskustelu tulee pyörimään. Mukaan voi ottaa kaikkea metallinetsintään liittyvää, kuten löytöjä ihasteltaviksi, koneita hipelöiviksi, kirjallisuutta plärättäväksi, lapioita väänneltäviksi jne. mitä myt mieleen sattuu juolahtaman tai voip jättää kaiken kotiinkin ja tulla vain höpöttämään. Tila varattu meidän käyttöömme kello 18:00 saakka.
Mv:n suuntaan laitan kutsun myös. Saavat sitten tulla edustamaan virastoa tai ihan yksityishenkilöinä paikalle jos innostuvat.
Kaffetta ja pullaa saa ostaa paikanpäältä ja nauttiakkin paikan päällä. Ateriointimahdollisuuskin voidaan järjestää kunhan ennakkoon ilmoittautuu mulle, jään kyllä mielelläni aterioimaan seuraksi, paikan pöperöt ovat meinaan ihan salonkikelpoisia.
TERVETULOA MUKAAN!
Vapaata keskustelua asiasta ja asian vierestä voi jatkaa tähän ketjuun..

Viimeksi muokannut smacine, 15 Helmi 2014, 18:14. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
- Kätkäläinen
- Kunniajäsen
- Viestit: 1830
- Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
- Paikkakunta: Pälkäne
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Kiitos järjestäjälle Ajankohta pitäisi sopia jos ei tule mitään yllättävää.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Näillä näkymin pitäisi sopia.
-TAZ-
-TAZ-
E-TRAC, AT-PRO, ACE 250.
TAZPOINT 1.0 (Home-made pinpointer), Pro pointer
Joku merkitön pikkulapio, TAZSCOOP 1.0
TAZPOINT 1.0 (Home-made pinpointer), Pro pointer
Joku merkitön pikkulapio, TAZSCOOP 1.0
- Pitkäkärsä
- Metallinetsijä
- Viestit: 375
- Liittynyt: 17 Loka 2012, 12:33
- Paikkakunta: Raisio
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Onkos tämä siis pelkästään pirkanmaanlaisille vai kaikille avoin tapahtuma?
Vanhin tunnistettu raha: Roomalainen kolikko Maximinius Thrax 235 - 236
Vakka-Suomen metallinetsijät
Xp Deus, Makro Racer,AT Pro
Propointer
Viking VK40
Vakka-Suomen metallinetsijät
Xp Deus, Makro Racer,AT Pro
Propointer
Viking VK40
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Tapahtuma on pirkanmaalla, mukaan saa tulla vaikka Namibiasta jos siltä tuntuu Toki ollaan sen verran lähellä tamperetta, että turun murretta puhuvia voidaan katsoa hieman kieroonPitkäkärsä kirjoitti:Onkos tämä siis pelkästään pirkanmaanlaisille vai kaikille avoin tapahtuma?
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Jos Pitkäkärsää ei ymmärretä, voin tulla tulkiksi. Miten, jos ei juo kahvetta, saako kaksi pullaa?
- Kätkäläinen
- Kunniajäsen
- Viestit: 1830
- Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
- Paikkakunta: Pälkäne
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Tarjoon sulle limun jos tuutkollikko kirjoitti:Jos Pitkäkärsää ei ymmärretä, voin tulla tulkiksi. Miten, jos ei juo kahvetta, saako kaksi pullaa?
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Talon puolesta ei kahvetta ja pullaa tarjota, pureskelkaa kynsiänne mutta omalla rahalla saa sitä mitä tiskillä on tarjolla, toiveita saa esittää, välitän ne perille. Jos tarpeeksi on halukkaita (lue: edes yksi minun lisäkseni) niin ruokaa saadaan myös tarjolle, Hinnaston päivitän tähän ketjuun, kunhan tiedän vähän kuinka paljon porukkaa on tulossa ja onko ruokailijoita (keliaakikoita, maitovammoja? ym..) Kyselen näitä spesifisesti sitten vähän lähempänä, tai jos varmaa tietoa jo on niin yv:llä yhteyttä tai tähän ketjuun faktaa niin asia etenee.kollikko kirjoitti:Jos Pitkäkärsää ei ymmärretä, voin tulla tulkiksi. Miten, jos ei juo kahvetta, saako kaksi pullaa?
Ilolahan on tosiaan maatilamatkailuyritys, joten mahdolliset yöpyjät voivat varailla huoneita tms. suoraan ensimmäisessä viestissä olevan linkin takaa..
Hommahan toimii sillä periaatteella että tervetuloa paikalle ihmettelemään, mitään pääsymaksuja eikä kolehtia kerätä. Kaffetta ja pullaa saa halukkaat rahalla tiskiltä. Ruokailumahdollisuus on tarjolla ennakkoon ilmoittautumalla, maksu paikan päällä. Halukkaat saavat olla äänessä vaikka koko porukalle esim. Sme:n edustajat kopkop??. Mitään nimenhuutoa en ala järjestämään ja jokainen pitää huolen itsestään. Valkeakoskelta kuskataan sitten häiriköt nykyään tampereelle putkaan että käyttäydytään sen mukaan
Turun nurkiltakin saapuvat ovat erittäin tervetulleita, sillä osallistujathan tilaisuuden tekevät, minä vain järjestin tilan sille tilaisuudelle.. Kerätkää vaikka bussilastillinen porukkaa jos siltä tuntuu.
ja sana on edelleen vapaa..
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Otampa tämän näytille, ettei vallan unohdu. Kun tästä räkätaudista selviän niin otetaan mittinki työn alle..
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Niin siinä viikko vilahti kun räkätauti kiersi perheen. Käväsen huomenissa kyselemässä tuon sapuskapolitiikan ja infoan siitä tänne. Yv:tä tännepäin jos joku jo tietää varmasti paikanpäällä syövänsä..
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Ilolassa on noutopöytä meidänkin käytettävissä, hintaa on pari kymppiä per kärsä. Aion käyttää hyväkseni
Museoväelle en erikseen ehtinyt/muistanut kutsua lähettää, olette tervetulleita anyway Ilolassa on myös joku ryhmä vierailulla jotka kovasti haluaisivat tutustua harrastukseen, ja sanoin että ovat tervetulleita oman ohjelmansa puitteissa vilkaisemaan.
Museoväelle en erikseen ehtinyt/muistanut kutsua lähettää, olette tervetulleita anyway Ilolassa on myös joku ryhmä vierailulla jotka kovasti haluaisivat tutustua harrastukseen, ja sanoin että ovat tervetulleita oman ohjelmansa puitteissa vilkaisemaan.
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
-
- Kunniajäsen
- Viestit: 2475
- Liittynyt: 09 Syys 2012, 12:56
- Paikkakunta: varsinaissuomi Kemiönsaari
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
voikosinne-tulla käymään? Olis kiva tietää missä olette. Onko birkanmaa jotain hianoo? Norjassa kattelin telkkarista birka -Suomalaista . sieltäpäköpäin on. Anteeksi vain,MUTTa muistan kun meikäläiset birkalaiset kävi kurittamassa aikanaan. Vieläkö tekkee mieli? Antaa tulla vaan, käyn ensin saunassa ja voi sitten olla anteeksiantavaisempikin mieli. Ruattisa voi olla ulukomaalainenkin kuninkaana. Tallirenki Bernadotten suku esimerkkinä. Koittakaa pärjätä.*Kerran voititte sadas-osalla.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014
Kyllä Kollikko, olet myös erittäin tervetullut paikalle.kollikko kirjoitti:voikosinne-tulla käymään? Olis kiva tietää missä olette. Onko birkanmaa jotain hianoo? Norjassa kattelin telkkarista birka -Suomalaista . sieltäpäköpäin on. Anteeksi vain,MUTTa muistan kun meikäläiset birkalaiset kävi kurittamassa aikanaan. Vieläkö tekkee mieli? Antaa tulla vaan, käyn ensin saunassa ja voi sitten olla anteeksiantavaisempikin mieli. Ruattisa voi olla ulukomaalainenkin kuninkaana. Tallirenki Bernadotten suku esimerkkinä. Koittakaa pärjätä.*Kerran voititte sadas-osalla.
Tapahtuma on Valkeakoskella, täälläpäin aikoinaan asusteli mm. Cuningas de Rapalum joka oli eräs sääksmäkeläisistä jonka Paavi julisti pannaan vuonna 1340. Rapolan Linnavuori on suomen suurin muinaislinna http://fi.wikipedia.org/wiki/Rapolan_muinaislinna ja ompa eräs presidenttimmekin sen juurella syntynyt. Rahan hajusta tämä kylä myös tunnetaan, edelleen vaikka eipä ole paljon haissut viime aikoina, lopettivat jo ilmanlaadun mittauksetkin turhina (eipä ole muuten kylässä enää rahaakaan )
Paikka jossa kokoonnutaan kello 15:00 on Metsäkansan vanha asema. http://www.ilolanmaatilamatkailu.fi/
Keltainen rakennus jonne on kyllä hyvä opastus, siitä sitten ohjaavat meidät jonnekin riippuen siitä paljonko porukkaa paikalle tulee.
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *TÄNÄÄN*
Pitkämatkalaiset alkakoot valmistautua!
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
- Kätkäläinen
- Kunniajäsen
- Viestit: 1830
- Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
- Paikkakunta: Pälkäne
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *TÄNÄÄN*
Selväsmacine kirjoitti:Pitkämatkalaiset alkakoot valmistautua!
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *TÄNÄÄN*
Ei ole pakko olla.. (siis selvä..) mutta kuuden jälkeen olette omillanneKätkäläinen kirjoitti:Selväsmacine kirjoitti:Pitkämatkalaiset alkakoot valmistautua!
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *meni jo*
Kuten aiemmin totesin, osallistujat tekivät miittinkin. Kiitokset teille!
Pirkanmaa Allmetal 2015 on taas ensi vuonna samassa paikassa. Tervetuloa!
Ajankohtaan palaillaan taas vähän lähempänä.
Pirkanmaa Allmetal 2015 on taas ensi vuonna samassa paikassa. Tervetuloa!
Ajankohtaan palaillaan taas vähän lähempänä.
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
- Kätkäläinen
- Kunniajäsen
- Viestit: 1830
- Liittynyt: 19 Touko 2011, 15:53
- Paikkakunta: Pälkäne
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *meni jo*
Kiitokset järjestelyistä (savusauna,savukala,kulta ja hopeakolikot jne.) varmasti paikalla ensivuonnakin jollei tule hyväksyttävää estettä!
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *meni jo*
Ai tää oli jo, mä taidan olla talvihorroksessa...
Fisher F5
Excalibur 2
GM3
- Gold found is four times as sweet as gold bought
Excalibur 2
GM3
- Gold found is four times as sweet as gold bought
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *meni jo*
Täytyyks pitää keväämmällä uus?patti kirjoitti:Ai tää oli jo, mä taidan olla talvihorroksessa...
Ihminen on omien ajatustensa vanki.
Re: Pirkanmaa Allmetal 2014 *meni jo*
Jos yritetään pitää keväällä se syksyllä pitämättä jäänyt miitti vaikka siinä liikenteenjakassa tai jossain muualla. Ei saanut syksyllä aikaiseksi kysellä lupia, joten jos nyt keväällä sitten.
Fisher F5
Excalibur 2
GM3
- Gold found is four times as sweet as gold bought
Excalibur 2
GM3
- Gold found is four times as sweet as gold bought