Kultasormus 1800-luvulta
Lähetetty: 04 Elo 2011, 23:22
Mulla on jonkin verran kasaantunut löytöjä putsausta ja kuvausta odottamaan (mm. uä-pesurin rikkoutumisen takia), mutta yleisön painostuksesta ja omasta tahdostani esittelen eilisen peltolöydön jo nyt.
Eli eilen oltiin Topi Salkon, raptor136:n ja RC-lennokkimiehen kanssa pellolla. Ihan mukavia löytöjä tuli, mutta itselleni osui aika once in a lifetime löytö.
ATP antoi selkeän ja kauniin tuplapiippauksen joten arvelin, että maassa olisi kaksi kohdetta, ehkä kolikkoa, vierekkäin. Nostin uudella ihkulla lapiollani kauhallisen maata ja katselin, kun maan mukana tuli täydellisen pyörä rinkula. "Voisko toi olla sormus? Kyllähän se piippaa. Taitaa olla mun ensimmäinen kihtisormus" ajattelin. Nostin sormuksen ja yllätyin painosta. Pyyhin maata pois sormuksesta ja hämmästyin, kun kuorrutteen alta paljastuikin kullan väri. Pyyhin innoissani sormuksesta kaiken maan ja se paljastuikin kultaiseksi, leimat ja kaikki! Meinasin ratketa riemusta. Tuulettelinkin aika reippaasti, jonka T.S:kin huomasi.
Leimat oli pellolla vielä niin likaisia, että niistä ei saanut paljoa irti. Lennokkimies epäili, että sormus ei ehkä ole kamalan vanha, kun leimat oli niin tarkasti tehtyjä ja pieniä. Itse tuumin vähän samaa. Veikkasin 1900-luvun alkupuolta.
![Kuva](http://mursun.kuvat.fi/kuvat/vip/Metallinetsint%C3%A4/Sormuspelto/IMG_7465.jpg/_smaller.jpg)
Nyt käsin putsattuna (kun se hiton pesuri hajosi..) tuosta näkee leimat. Ne on: Z2, 18K, tarkastuleima, CWT ja Helsingin vene logo
Lisäksi on heikosti kaiverrettu 520. sekä selvemmin kaksi kirjainta.
Vuosileima Z2 näyttäisi tarkoittavan valmistusvuotta 1857
Olen melko varma, että sormus on kulkeutunut peltoon stadilaisten skeidan mukana. Muinoin, kun helsingin herrat käyttivät vielä kuivakäymälöitä oli täkäläisillä maanviljeliöillä tapana tuoda sadon vienti reissun paluumatkalla stadilaisten käymälöiden skeidat peltoonsa. Ehkäpä joku Helsingin herra oli persustaan pyyhkiessä onnistunut pudottamaan sormuksensa "pönttöön".![Razz :P](./images/smilies/icon_razz.gif)
Sainpas tuon 18K kultasormuksen pois kummittelemasta kauden tavoitteista sekä samalla päästiin peltokultakerhoon. Tämä on myös muistaakseni eka kerta, kun kehtaan mitään omia juttuja laittaa Parhaat löydöt alueelle.
Jahka saan muut löydöt putsattua, niin laitan tämän muiden löytöjen kera Mc_Mursu 2011 ketjuun.
http://mursun.kuvat.fi/kuvat/vip/Metall ... rmuspelto/
Ainiin meinasi unohtua. Noissa leimoissa on aika jännä juttu, nimittäin osa leimoista on väärin päin. Tuossa luettelemassani järjestyksessä, kaiverrusten ollessa oikein päin, ne väärinpäin olevat leimat on ensimmäinen ja kaksi viimeistä.
Eli eilen oltiin Topi Salkon, raptor136:n ja RC-lennokkimiehen kanssa pellolla. Ihan mukavia löytöjä tuli, mutta itselleni osui aika once in a lifetime löytö.
ATP antoi selkeän ja kauniin tuplapiippauksen joten arvelin, että maassa olisi kaksi kohdetta, ehkä kolikkoa, vierekkäin. Nostin uudella ihkulla lapiollani kauhallisen maata ja katselin, kun maan mukana tuli täydellisen pyörä rinkula. "Voisko toi olla sormus? Kyllähän se piippaa. Taitaa olla mun ensimmäinen kihtisormus" ajattelin. Nostin sormuksen ja yllätyin painosta. Pyyhin maata pois sormuksesta ja hämmästyin, kun kuorrutteen alta paljastuikin kullan väri. Pyyhin innoissani sormuksesta kaiken maan ja se paljastuikin kultaiseksi, leimat ja kaikki! Meinasin ratketa riemusta. Tuulettelinkin aika reippaasti, jonka T.S:kin huomasi.
Leimat oli pellolla vielä niin likaisia, että niistä ei saanut paljoa irti. Lennokkimies epäili, että sormus ei ehkä ole kamalan vanha, kun leimat oli niin tarkasti tehtyjä ja pieniä. Itse tuumin vähän samaa. Veikkasin 1900-luvun alkupuolta.
![Kuva](http://mursun.kuvat.fi/kuvat/vip/Metallinetsint%C3%A4/Sormuspelto/IMG_7465.jpg/_smaller.jpg)
Nyt käsin putsattuna (kun se hiton pesuri hajosi..) tuosta näkee leimat. Ne on: Z2, 18K, tarkastuleima, CWT ja Helsingin vene logo
Lisäksi on heikosti kaiverrettu 520. sekä selvemmin kaksi kirjainta.
Vuosileima Z2 näyttäisi tarkoittavan valmistusvuotta 1857
Olen melko varma, että sormus on kulkeutunut peltoon stadilaisten skeidan mukana. Muinoin, kun helsingin herrat käyttivät vielä kuivakäymälöitä oli täkäläisillä maanviljeliöillä tapana tuoda sadon vienti reissun paluumatkalla stadilaisten käymälöiden skeidat peltoonsa. Ehkäpä joku Helsingin herra oli persustaan pyyhkiessä onnistunut pudottamaan sormuksensa "pönttöön".
![Razz :P](./images/smilies/icon_razz.gif)