Sivu 1/1

Valkokultasormus viidellä timantilla.

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 19:00
Kirjoittaja Leijona
Tuli sitten minullekin tänään sormuksen etsintä reissu eteen, kun naapurin rouva pyysi etsimään perjantaina kadottamaansa sormusta.
Elikkä hän oli ollut koiran kanssa lenkillä läheisellä pyörätiellä ja pysähtynyt pienelle tauolle ja ykskaks huomannut toisen sormuksen kadonneen.
Tiesi kuitenkin paikan noin 20 metrin tarkkuudella pyörätien reunassa.
Kun menimme paikalle, niin pyörätien reunassa kasvoi melko korkea horsmikko ja heinikko.
Siinä sitten etsin noin puoli tuntia, eikä muuta kuin muutama korkki, vaikka kävin läpi alueen monta kertaa. Etsin reunan myös toiselta puolelta, mutta ei mitään.
Naapuri sanoikin, että voin lopettaa etsimisen ja arveli jonkun jo löytäneen sen.
Sanoi sormuksen olevan arvokas rahallisesti sekä etenkin tunnearvoltaan.
Juttelimme siinä kaikkea muuta ja samalla minä haravoin vielä uudelleen pyörätien toista puolta hieman edempää reunasta ja silloin tuli puhdas signaali ja huomasinkin heti sormuksen heinikossa.
Sanoin naapurille, että arvaas mikä löytyi. Voi sitä RIEMUA :D . Rouva hyppi ilosta ja sanoi suorastaan itkettävän kun tuntuu niin hyvältä. :D :D

Hyvältä tuntui minustakin, kun etsintäreissu onnistui ja näki kuinka toiselle niin arvokas esine löytyi.
Kyseessä oli siin leveä valkokultasormus viidellä timantilla ja varmasti rouvalle tärkeillä kaiverruksilla. :D
Totesi vielä, että oli se hyvä kun minä jatkoin sitkeästi etsimistä, vaikkä hän oli jo luovuttanut :wink:

-Leijona-

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 19:10
Kirjoittaja McSeeker
Erittäin hyvin tehty! Onnittelut molemmille :)

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 19:14
Kirjoittaja Mc_Mursu
Todella hieno homma!

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 19:46
Kirjoittaja Ekomasteri
Hyvä hyvä leijona! :D 8) Palkkioksi sait varmaan muutakin kuin piparikahvit :wink: :D

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 20:12
Kirjoittaja Leijona
Ekomasteri kirjoitti:Hyvä hyvä leijona! :D 8) Palkkioksi sait varmaan muutakin kuin piparikahvit :wink: :D
En viitsinyt naapurilta vaatia maksua, vaikka kysyikin, että paljonko on velkaa.
Sanoi muistavansa minut aina, kun katsoo sormustaan.

Pääasia että löytyi ja oli mukavaa nähdä toisen iloa ja onnea :D

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 21:36
Kirjoittaja villimies
Hienoa! Ja maine sen kun kasvaa :wink: (niin sinulla, kuin yleensäkin piippariharrastajilla) :)
Onnitelut hyvän työn puolesta!
T: villimies

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 21:49
Kirjoittaja P.Aholainen
Hienosti toimittu Jellona. :P

Tuollainen löytö menee monen vanhemman löydön edelle arvoasteikossa ainakin minun silmissä. 8)

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 22:26
Kirjoittaja Leijona
Kiitokset kaikille onnitteluista :D

Lähetetty: 19 Heinä 2011, 23:17
Kirjoittaja Joness
Hieno juttu, että löytyi.

Lähetetty: 30 Heinä 2011, 13:43
Kirjoittaja Öhkömönkijä
Onnittelut molemmille! Siinä se taas nähdään, että sitkeys ja uutteruus palkitaan tässäkin touhussa. :P Mitä nyt noita Leijonan kuvia joulukuulta katselee, niin yhdessäkin kuvassa lumiset jäljet kattaa koko routaisen pellon... :lol:

Lähetetty: 30 Heinä 2011, 19:00
Kirjoittaja Leijona
Kiitos, Öhkis :D

Lähetetty: 30 Heinä 2011, 22:49
Kirjoittaja jamptijussi
Minusta paras palkkio on tyytyväinen ihminen. Onnittelut löydöstä.

Lähetetty: 30 Heinä 2011, 23:14
Kirjoittaja Leijona
jamptijussi kirjoitti:Minusta paras palkkio on tyytyväinen ihminen. Onnittelut löydöstä.
Kiitti :D
Kyllä se toisen onnellisuus olisi riittänyt, mutta tässä muutama päivä sitten hän toi kuitenkin palkkion :P

Lähetetty: 08 Elo 2011, 11:50
Kirjoittaja Hannu Hanhi
Onnittelut. Hyväy fiilarit tulee tuosta toiselle tärkeän asian löytämisestä.