Sivu 1/1

Tampere kielsi kuoppien kaivamisen hoidetuilla nurmialueilla

Lähetetty: 05 Touko 2011, 15:58
Kirjoittaja smacine
Hoidettua nurmikkoa ei saa kaivaa, missään tilanteessa ilman asianmukaista kaivuulupaa. Näin minua valaisi tampereen kaupungin nurmialueista vastaava henkilö Timo Hetekivi. Tämä tapahtui siis siis tänään 5.5.2011 tampereella peltolammin pohjoisella uimarannalla.

Hän on kuulemma puutarhuri ja hänen mielestään nurmikko vahingoittuu kun siitä leikkaa palan ja asettaa sen takaisin. Hänen mukaansa nurmikosta tulee epätasainen koska jotain sieltä kumminkin poistuu. Uhkasipa soittaa poliisitkin paikalle ellen toimintaani lopeta.

Yritin kyllä hänelle kertoa harrastuksesta, mutta ei ollut kovin hedelmällinen maaperä. Kerroin hänelle muidenkin puutarhurien mielipiteistä kuoppien kaivuun suhteen, mutta hän oli mielestään oikeassa. Kyllä hän näki kuopan jonka olin kaivanut, 8cmx8cm ja syvyyttä 10cm (10 penninen n. 10cm syvyydessä) ja kuinka laitoin tulpan takaisin (niinkuin kaikkiin muihinkin tekemiini kuoppiin..). Kuulemma vahingoittaa nurmikkoa joten hän kieltää sen.

Ohjeistukseksi käski ottaa yhteyttä luvan suhteen esimieheensä, jonka nimeä en tullut kirjoittaneeksi ylös (pitäkää nurtsinne :evil: ) mutta Hetekiven Timon numeron otin joten YV:tä jos on tarvetta soitella..

Kyseisen kaivuuluvan voi kuulemma hankkia myös netin kautta, informoi tampereen kaupungilla töissä oleva tuttavani..

Lähetetty: 05 Touko 2011, 16:34
Kirjoittaja Etsijä82
Eihän ne kaivuujäljet mihinkään näy, kun ruoho alkaa viimein kasvamaan, jos on vieläpä ollut kaivuutekniikka hallussa ja multa on riittävän kosteaa, ettei nurmikko pääse palamaan siitä kohti..

Nurmikkoon ei kannata leikellä mitään tulppia, vaan ehdottomasti korkeintaan semmonen hevosenkengän muotoinen läppä nurmikkoon, ettei se lähde nurmikonleikkurin matkaan tai jos joku kävelee sen päältä ja läppää juurtuu paikoilleen huomattavasti tulppaa paremmin, vaikka tulppa olisikin kohtuu kokoinen ja jos kohde on pinnan tuntumassa, niin vähän tarjoaa ruuvimeisseliä löydetylle kohteelle, niin kaivella ei tarvitse ensinkään.

Pieni froteepyyhkeen käyttäminen olisi tosi asia homma hoidetulla nurmialueella, että sen päälle saa koottua kuopasta tulleet mullat ja jonka avulla kaiken mullan saa kipattua takaisin kuoppaansa, niin eipä jää mitään mykkylöitä.

Pienien kaivuutyökalujen ja pinpointerin käyttö olisi erittäin suotavaa ko. touhussa, että työnjälki olisi näin mahdollisimmaan siistiä.

Mutta pitäkööt nurtsinsa jos ei kelpaa ja onhan se aina ilta olemassa, jolloin nuo pätijät eivät ole enää töissä ja onhan aina sen luvan hankkiminen mahdollista. :roll:

Lähetetty: 05 Touko 2011, 17:01
Kirjoittaja patti
No ohhoh... Laitapas smacine mulle sun puhno yv:llä.

t. patti

Lähetetty: 05 Touko 2011, 17:05
Kirjoittaja patti
Nyt tamperelaisten (ja lähialueiden) kaivajien kannattaa olla kieli keskellä suuta, jottei turhanpäiten suututeta viherosastoa. Selvitetään tämä asia asiallisesti että harrastus voi jatkua ja puutarhuritkin pysyy tyytyväisinä.

t. patti

Lähetetty: 05 Touko 2011, 19:40
Kirjoittaja appenzell
Tunnen Timoa työni puolesta, OK tyyppi, mutta ei varmaan tässä tapauksessa uskalla antaa luvan henkilölle jota ei tunne. Hetekivi on vastuussa Tampereen leikkialueista, uimarannoista etc. En antaisi minäkään teidän kaivaa nurmikkooni reikiä :)

Lähetetty: 05 Touko 2011, 21:23
Kirjoittaja patti
appenzell kirjoitti:Tunnen Timoa työni puolesta, OK tyyppi, mutta ei varmaan tässä tapauksessa uskalla antaa luvan henkilölle jota ei tunne. Hetekivi on vastuussa Tampereen leikkialueista, uimarannoista etc. En antaisi minäkään teidän kaivaa nurmikkooni reikiä :)
Joo, kyllähän minäkin, jos en tätä lajia harrastaisi, ajattelisin ensimmäisenä että miksi tuo tyyppi kaivaa nurmikolla ja pilaa nurmikkoa. Mutta kun olen kaivanut näihin Tampereen nurmikoihinkin tuhansia reikiä ja peittänyt jäljet niin, että edes ammattipuutarhuri ei erottaisi missä reiät on, niin en ole huolissani. Asia saadaan varmasti kuntoon tavalla tai toisella, esim. pelkällä ruuvarilla nurmikolla tökkien. Jos tämäkin on kiellettyä, niin sitten saa kastemadotkin hävittää nurmikoilta :)

Kun tunnet ko. henkilöä, niin voitkin sopivassa tilaisuudessa puhua meidän puolesta, kun itsekin olet lajin harrastaja, vai mitä? :)

t. patti

Lähetetty: 05 Touko 2011, 21:29
Kirjoittaja appenzell
Jos tulee sopiva hetki vastaan, niin ilman muuta, mutta tapaan hänet harvoin kun en tee töitä Tampereen alueella enää (hyvässä lykyssä kerran vuodessa).

Lähetetty: 05 Touko 2011, 22:16
Kirjoittaja patti
appenzell kirjoitti:Jos tulee sopiva hetki vastaan, niin ilman muuta, mutta tapaan hänet harvoin kun en tee töitä Tampereen alueella enää (hyvässä lykyssä kerran vuodessa).
Enempää en voi pyytääkään, kiitos :)

t. patti

Lähetetty: 06 Touko 2011, 12:33
Kirjoittaja Veem
Toivottavasti esimies suhtautuu suopeasti harrastukseen. Täytyypä jättää varmuuden vuoksi nurmet rauhaan siihen asti että tilanne selkiytyy.

Oikeastaan tällainen oli odotettavissa. Kun väkimäärä lisääntyy, lisääntyy myös mahdollisuus sille että joku sattuu väärään aikaan väärään paikkaan. Onni onnettomuudessa, että se sattui sellaiselle joka tajusi tuoda asian julki ja muutenkin käyttäytyy asiallisesti.
smacine kirjoitti: Viherosaston vihollinen numero yksi!
*reps*

Lähetetty: 06 Touko 2011, 23:40
Kirjoittaja smacine
Asiallinen käyttäytyminen kyseisessä tilanteessa johtui lähinnä kunnioituksesta muita piipparoitsijoita kohtaan. Henkilökohtaisesti olisin voinut haistattaa herra puutarhurilla kukkasen :evil: :lol:

Lähetetty: 09 Touko 2011, 15:38
Kirjoittaja Crimsomnia
Tunnepohjalla näitä ratkotaan jos yhtäkkiä vastaan tulee tilanne että joku tonkii nurmikkoa... Esimiehen mielipidettä odotellessa kaivelen minäkin sitten Peltolammin metsiä rannan sijaan.

Hyvä että tällaiset osuvat niiden kohdalle ketkä osaavat esittää asiansa hyvin ja esittää myös perusteluja toiminnan harmittomuuden puolesta. Mulla menisi vaan sormi suuhun ja luikkisin kotiin hiljaa. Onneksi tähän mennessä ei ole yhtä kylähullua lukuunottamatta kukaan tullut valittamaan.

Lähetetty: 10 Touko 2011, 14:25
Kirjoittaja appenzell
tässä dokumentissa löytyy kaikkien viherpuolen päättäjien nimet ja piirit, sivut 19-20:

http://www.tampere.fi/material/attachme ... portti.pdf

Lähetetty: 10 Touko 2011, 21:30
Kirjoittaja sudenkolo
Miten jos näissäkin asioissa kysyisi sitä lupaa jos nurmikoilta etsii esim sieltä kaupungin puutarhurilta,varmasti saisi luvan kun oikeen kertois asian esim keväällä tai syksyllä.Mä en ole kaunpunkin nurmikoilla kaivellut ihan sen takia kun tulee pikkasen rikollinen fiilis. :P

Lähetetty: 17 Touko 2011, 18:52
Kirjoittaja JK
Olisi ihan hyvä noiden puistoista vastaavien nähdä sellainen normaali puistosaalis joka tulee kerättyä pois jalkoja haavoittamasta: ruosteisia nauloja, pullonkorkkeja, pari katkennutta pullon kaulaa ja muuta roskaa.