Sivu 1/3

metallidetektor.ee:ssä käymässä

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 19:51
Kirjoittaja patti
Moron, kävin lauantaina Tallinnassa ja jalat tietysti vei mut metallidetektor.ee:n toimistoon Raekoja Platsilla. Siellä tapasin Marguksen, jonka kanssa seuraavat 1.5 h vierähtikin jutellessa kaikenlaista harrastukseen liittyvää. Kyselin mm. onko Virossa tulossa metallinetsintämiittejä ja ilmeissti keväälle/alkukesälle on suunnitteilla jotain. Päivämääriä ei vielä ole tiedossa mutta saan tietoa sitten, kun on. Ilmeisesti kyseessä on sellainen "kylvetty" tapaaminen, jossa niittyyn/peltoon piilotellaan hopeakolikoita sinne tänne ja niitä sitten etsiskellään. Kuulemma 2008 on järjestetty ko. tyylinen tapahtuma ja silloin peltoon laitettiin 300 hopeakolikkoa joista vain 150 löydettiin miitissä. Lisäksi nousi myös kylvämättömiä hopeakolikoita, joten on siellä hopeaa :shock: ja 150 kylvettyäkin vielä jäi sinne.

Kerroin myös Suomen metallinetsijöiden järjestäytymisprojektista ja sanoin, että olisi mukava tehdä yhteisetsintöjä ja vierailuja lahden puolin ja toisin Viron detektoristide klubin kanssa.

Kyselin myös mistä päin Viroa kannattaa etsiä mitäkin. Sotamateriaalia on kuulemma koillisvirossa niin paljon, että ei tarvitse edes etsintä, senkun potkii vähän heiniä maasta. Viikinkiaikaisia kolikoita taas löytyy hyvin Tallinna-Tartto linjan länsipuolelta niin sisämaasta kuin rannikolta ja saaristakin. Etenkin Hiidenmaa ja Saarenmaa ovat kuulemma hyviä alueita, koska viikingit tykkäsivät merestä ja saarista.

Viron metallinetsintäharrastajien määrä yllätti. Kuulemma noin 5000-6000 harrastajaa vaikka maassa on vain 1.3 miljoonaa asukasta! Mutta ei ihme kun katsoo niitä löytöjä, joita Virosta saa. Kolikot ovat aivan tajuttoman hyväkuntoisia Suomen kolikoihin verrattuna, hopeaa tuntuu jokainen löytävän joka reissulla ja löytöjen kirjo paljon monipuolisempi. Kolikoita löytyy euroja, Viron kruunuja, Venäjän ruplia ja ruotsalaisia ja saksalaisia sekä tietysti noita viikinkiaiaisia. Onhan Virolla pitkä historia. Näytin Margukselle Suomen peltokolikoiden kuntoa ja kuulemma Virossa niitäs sanottaisiin ns. testikolikoiksi, koska ovat niin huonokuntoisia. Leijonan hyväkuntoiset ruoppauskolikot saivat kehuja, muut eivät juuri herättäneet huomiota.

Kun sanoin Margukselle suunnittelevani Pärnun lomaa ensi kesälle rantapiippailun merkeissä niin hän sanoi, että ole sitten aamuvirkku. Jos menet rannalle klo 06:00 niin siellä on jo 5 etsijää eli mene jo mieluummin neljältä. Taidan jättää väliin suosiolla ja ottaa vain aurinkoa päivällä... :roll:

Virossa on hyvä karttapalvelu http://geoportaal.maaamet.ee/, jossa löytyy yhdistettynä meidän perus-/ilmakarttojen http://www.karttapaikka.fi, vanhojen karttojen http://www.vanhakartta.fi, maaperäkartat http://www.gtk.fi ja http://www.nba.fi:n muinaisjäännösrekisterin kartat. Todella hieno yhdistelmä karttoja, joissa voi laittaa kerroksen toisensa päälle, jolloin näet nykykartan päällä esim. vanhan 1700-luvun kartan ja voit päätellä mistä kannattaa etisä ja siihen voit lisätä päälle muinaisjäännöskartan ja tiedät saako sinne mennä. Sen jälkeen katsot kartan merkinnöistä kuka pellon omistaa ja nappaat jopa puhelinnumeron palvelusta ja soitat ja kysyt lupaa. Näppärää.

Sitten itse metallinetsimiin. Liikkeessä oli hypisteltävänä Garretin Acejen lisäksi Teknetics T2, Xterra 305, Fisher F70 ja F2 ja joku Bounty Hunterin lastenkoko, mittaa noin 60 cm. En ottanut sen enempää tuntumaa muutakuin tasapainoa kokeilin ja katselin ohjauspaneelia. F70 ja T2 tuntuivat hyvän tasapainoisilta ja Margus näytti myös Fisherin F75 LTD:tä, joka on T2:n isoveli. Jos olisin etsimen tarpeessa niin tuo F75 olisi hyvin vahva ehdokas. No, mutta kun en tarvitse niin saa jäädä nyt ja sitten joskus vuoden parin päästä uusi kun on taas parempia ja halvempia. Margus sanoi firman muuttavan pian isompiin tiloihin, jossa tulee olemaan enemmän laitteita esillä. Toimiston sijoituspaikka vaihtuu Vanhan kaupungin keskustasta Tallinnan keskustaan yhä kävelymatkan päähän satamasta.

Tein yhden heräteostoksenkin eli ostin Garretin kättä pidemmän käsiskoopin. Rakennan siihen itse pitkän varren niin saan upouuden Seahunterini seuraksi asiallisen ison scoopin. Niin, tuo Seahunter ei ollutkaan sitten heräteostos vaan se oli se syy miksi menin tuonne liikkeeseen alun perin. Olen tässä talven aikana tullut siihen tulokseen, että tuon mun vesitiivistysprojektin eli Black Bullin syvyys ei ehkä riittäisi kahluupiippailussa, joten päädyin PI laitteeseen jolla kaivaa vaikka Kiinaan saakka. Voi käydä vielä niinkuin tässä mun laittamassa sarjakuvassa http://www.aarremaanalla.com/foorumi/vi ... 0018#30018. No nyt on tehokas peli ja tuo tiivistysprojekti tuottaa kakkosetsimen, jota voi lainailla asiasta kiinnostuneille kanssaetsijöille.

Sellaista Viron maalta, jos käytte Tallinnassa niin menkää ihmeessä käymään ko. liikkeessä. Margus on erittäin mukava kaveri ja asiat selviää sujuvalla englannin kielellä.

t. patti

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 22:06
Kirjoittaja NÄÄTÄ
Kiitos Patti mukavasta Viro-infosta!
Onkin ollut tarkoitus lähteä käymään tuolla ja mahdollisesti ottaa kesällä vaikka mökki ja käydä tietenkin piippailemassa.
Mielenkiintoinen piipparointimaa ja vielä niin lähellä. :)
Niin ja onnea uudesta välineestä! Laitapa jotain kuvaa ja vaikka testiä tulemaan. Onko puku jo tilattu?

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 22:21
Kirjoittaja patti
NÄÄTÄ kirjoitti:Kiitos Patti mukavasta Viro-infosta!
Onkin ollut tarkoitus lähteä käymään tuolla ja mahdollisesti ottaa kesällä vaikka mökki ja käydä tietenkin piippailemassa.
Mielenkiintoinen piipparointimaa ja vielä niin lähellä. :)
Niin ja onnea uudesta välineestä! Laitapa jotain kuvaa ja vaikka testiä tulemaan. Onko puku jo tilattu?
Kiitosta vaan! Puku puuttuu vielä, kun tällaisen XXXL kokoisen on vaikea löytää pituudelle sopivaa pukua vaikka muut mitat sopisivatkin. Jos rinnanympärys on sopiva niin puvun pituus on 10 cm pidemmille tehty... Mutta kyllä se tästä ja huhtikuussa patti porskuttaa vedessä kuin öhkö örepellossa ;)

Viro on tosiaan lähellä ja oikea aarreaitta piippailijalle. Täytyisi vaan löytää joku maatilamatkailupaikka, jolla on paljon peltoja omistuksessa ja halukkaita piipparointiluvan antamiseen.

t. patti

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 22:23
Kirjoittaja TAZ
Onnea uudelle etsimelle. Pistä tosiaan kuvaa tulemaan, niin etsimestä kuin scoopistakin.

Täällä on tosiaan itse kukin varustautumassa ensi kauteen vesipiipparointivälineillä. Toivottavasti sieltä jorpakosta tosiaan löytyy jotain...

-TAZ-

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 22:30
Kirjoittaja patti
Scooppi ei ole valmis ja scooppi ja etsin ovat samannäköisiä kuin Garretin kotisivuilla ;) Yksi huono puoli tässä(kin) etsimessä on ja se on äänenvoimakkuudensäädön puute. Korvat on hajota jo parista piipistä, miten ihmeessä tuollaista voi käyttää kaiken päivää?? Taitaa nuo amerikkalaiset olla tosi kuuroa porukkaa... Onkos kellään tietoa, onko tuo Garretin käyttämä vesitiivis liitin miten standardi eli löytyykö ko. liittimiä äänenvoimakkuuden säätönamiskan rakentelua varten?

Oletko TAZ jo rakennellut scooppia? Mä päädyin tuohon semivalmiiseen, kun mulla ei ole kokonaan itse rakentamiseen tarvittavia työkaluja ja paikkaa.

Joku muuten pyysi kysymään onko metallidetektor.ee:llä Golden Maskeja. Ei ole eikä Virossakaan ole niitä kuin muutamalla. Kuulemma nämä muutamat eivät ole olleet tyytyväisiä laitteeseen mutta veikkaan että vikana on ollut säätökokemuksen puute tai vääränlainen käyttö esim. uimarantapiipparina. Eli laitteen potentiaalia ei ole ymmärretty. Kehuskelin sitten Margukselle ko. laitteita ja kehotin kokeilemaan ja etsimään lisätietoa niistä.

t. patti

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 22:37
Kirjoittaja Etsijä82
patti kirjoitti:Scooppi ei ole valmis ja scooppi ja etsin ovat samannäköisiä kuin Garretin kotisivuilla ;) Yksi huono puoli tässä(kin) etsimessä on ja se on äänenvoimakkuudensäädön puute. Korvat on hajota jo parista piipistä, miten ihmeessä tuollaista voi käyttää kaiken päivää?? Taitaa nuo amerikkalaiset olla tosi kuuroa porukkaa... Onkos kellään tietoa, onko tuo Garretin käyttämä vesitiivis liitin miten standardi eli löytyykö ko. liittimiä äänenvoimakkuuden säätönamiskan rakentelua varten?

t. patti
Ehkä siksi on pistetty reilusti äänenvoimakkuutta, kun vedessä on kaikenlaisia äänenaiheuttajia, että kuulee sen kaiken metelin keskellä tuon laitteen piipin.

Voisiko niihin seahunterin kuulokkeiden sisään pistää solumuovia tms. vaimentamaan tuota äänenvoimakkuutta. :roll:

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 22:38
Kirjoittaja patti
Etsijä82 kirjoitti: Voisiko niihin seahunterin kuulokkeiden sisään pistää solumuovia tms. vaimentamaan tuota äänenvoimakkuutta. :roll:
Hei hyvä idea, tai korvatulpat päähän :D Täytyy testata, kiitos (taas kerran) hyvästä vinkistä! Ylensä ne parhaat ratkaisut on ne yksinkertaisimmat 8)

t. patti

Lähetetty: 13 Helmi 2011, 23:00
Kirjoittaja TAZ
patti kirjoitti:
Oletko TAZ jo rakennellut scooppia? Mä päädyin tuohon semivalmiiseen, kun mulla ei ole kokonaan itse rakentamiseen tarvittavia työkaluja ja paikkaa.

t. patti
On mulla piirustukset valmiina, tarkoitus olisi hiihtolomaviikolla hitsailla ja katsoa syntyykö scooppi vaiko ei.

-TAZ-

Lähetetty: 18 Helmi 2011, 19:31
Kirjoittaja hoyla
Olen muutaman kerran käynyt Virossa ja tuo Patin
kertomus matkasta lisäsi mielenkiintoa lähteä joskus
"aarteenetsintä" matkalle sinne. Paikallinen opas olisi
hyvä apu.

Lähetetty: 18 Helmi 2011, 19:49
Kirjoittaja patti
Mä olen pienessä päässäni miettinyt asiaa näin: pitäisi saada paikallinen kontakti, joka voisi järjestää etsintäluvan jollekin suht hyvälle paikalle jo etukäteen. Olisin tällaisesta avusta jopa valmis maksamaan muutaman kympin vaivanpalkkaa. Sitten vaan täytyisi itse hommata majoitus ja hankkiutua paikalle. Ei luulisi olevan vaikea homma, kunhan saa kontaktit kuntoon.

t. patti

Lähetetty: 19 Helmi 2011, 00:49
Kirjoittaja Maverick
Ei muuta ku homma tulille. Tuo on UNELMAkohde!

Kyselen itse tutun kautta jos saisi kontakteja, tehkää te muut samoin! Vastataan tähän ketjuun jos saadaan palautetta kohteen suunnalta.

Lähetetty: 20 Helmi 2011, 15:26
Kirjoittaja Öhkömönkijä
Moi,

Hyvä patti! Selkeä ja informatiivinen juttu vierailusta, Bra! Öhkö on täysillä mukana mahdollisissa HOPEAKOLIKKO -jahdeissa Saaren- ja Hiidenmaalla! Ilmoittele kun saat Patti puvun tilattua, käydään sitten pulahtamassa avannossa. ;) Mullakin on scooppi vireillä. Tosin scooppi on suunnitteilla sukeltamista varten ja on noin lähes 30 cm leveä myyräverkosta tehty hökötys... ts. kunnon seula! :)

Lähetetty: 20 Helmi 2011, 15:28
Kirjoittaja Öhkömönkijä
NÄÄTÄ kirjoitti:Kiitos Patti mukavasta Viro-infosta!
Onkin ollut tarkoitus lähteä käymään tuolla ja mahdollisesti ottaa kesällä vaikka mökki ja käydä tietenkin piippailemassa.
Mielenkiintoinen piipparointimaa ja vielä niin lähellä. :)
Niin ja onnea uudesta välineestä! Laitapa jotain kuvaa ja vaikka testiä tulemaan. Onko puku jo tilattu?
Moro Näätä,

Joko sun puku on tullut Garretin kaveriksi? :)

Lähetetty: 20 Helmi 2011, 17:44
Kirjoittaja patti
Öhkömönkijä kirjoitti:Ilmoittele kun saat Patti puvun tilattua, käydään sitten pulahtamassa avannossa. ;) Mullakin on scooppi vireillä.
Brrr, ootko tosissasi että mennään avantoon? :? Neuvontaa ja avustusta kyllä tarvin alussa mutta että avantoon.... :roll: No tosin jos siellä selviää sillä puvulla niin silloin selviää kyllä missä vaan ja voi luottaa pukuun.

Millos haluat Seahunterin lainaksi että pääset scooppia testaamaan?

t. patti

Lähetetty: 20 Helmi 2011, 17:48
Kirjoittaja patti
Maverick kirjoitti:Ei muuta ku homma tulille. Tuo on UNELMAkohde!

Kyselen itse tutun kautta jos saisi kontakteja, tehkää te muut samoin! Vastataan tähän ketjuun jos saadaan palautetta kohteen suunnalta.
Nyt kaikki kyselemään kummit ja kumminkaimannaapurit jos sieltä löytyisi joku yhteys Viroon. Ensi syksy (syys-lokakuu) voisi olla hyvä ensituntuman otto eteläiseen naapurimaahan. Tai miksei vaikka nyt jo keväällä mutta kevätreissut on vaikeampi ajoittaa sopivasti etukäteen arvaamalla. Muutaman yhteydenoton olen jo saanut Viron palstoilta mutta vielä on liian aikaiasta sanoa niistä mitään.

Miten te aarremaanalla.comin virolaiset lukijat, pystyttekö te auttamaan tässä asiassa? :)

t. patti

Lähetetty: 20 Helmi 2011, 18:53
Kirjoittaja Öhkömönkijä
patti kirjoitti:
Öhkömönkijä kirjoitti:Ilmoittele kun saat Patti puvun tilattua, käydään sitten pulahtamassa avannossa. ;) Mullakin on scooppi vireillä.
Brrr, ootko tosissasi että mennään avantoon? :? Neuvontaa ja avustusta kyllä tarvin alussa mutta että avantoon.... :roll: No tosin jos siellä selviää sillä puvulla niin silloin selviää kyllä missä vaan ja voi luottaa pukuun.

Millos haluat Seahunterin lainaksi että pääset scooppia testaamaan?

t. patti
Mennään vaan, jos löytyy tarpeeksi suuri kolo jostain. Kävin katsomassa Rauhanniemessä,niin aika onneton oli alue. Mitenkähän on asianlaita Kaukajärvellä? Voi olla parempi kuitenkin mennä jäiden lähdön aikoihin. Kyllä mä luulen että puku pelittää ihan hyvin - riippuu kauanko pulikoi. :)

Scooppi on vasta piirroshahmotelmana päässä. :) Täytyypä ruveta treenailemaan, että jaksaa pidätellä tarpeeksi hengitystä, jos meinaa vedenalla piippailla ja vielä kaivaa... Taidampa tehdä tuolle vedenalaispiippailulle ihan oman topicin... :D

Lähetetty: 20 Helmi 2011, 21:47
Kirjoittaja NÄÄTÄ
Moro Näätä,

Joko sun puku on tullut Garretin kaveriksi? Smile
On tullut puku. :)
Se on vaan niin, että vaimo osti sen syntymäpäivälahjaksi, joka on vasta huhtikuussa, joten on vielä laatikossa.
Kyllä minä aukaisin paketin ja testasin kengät ja hanskat ja vähän mallasin pukua päälle, mutta en uskaltanut ilman luistovoidetta laittaa kokonaan päälle. Nyt on siis varustus. Saa nähdä malttaako antaa puvun olla boksissa määräpäivään. :roll:
Pitää vielä itselläkin rakennella tuo scooppi. Ovat kaupassa niin kalliita, että pääsee jo palkoille tuon tekemisellä.

Lähetetty: 04 Maalis 2011, 23:24
Kirjoittaja patti
Öhkömönkijä kirjoitti:Ilmoittele kun saat Patti puvun tilattua, käydään sitten pulahtamassa avannossa. ;)
Nyt on puku tilattu, toimitus tulee DHL:llä urgent vauhdilla, kun oli ainoa toimitustapa Suomeen (http://www.subprof.com). Saas nyt sit nähdä mitä tästä tulee, ainakin viime kesän puolitehoisten kahlailujen perusteella on lupaavaa 8)

t. patti

Lähetetty: 05 Maalis 2011, 02:20
Kirjoittaja Yki
Onhan taas omituista höpötystä. Kertokaas muuten onko kukaan onnistunut viim aikoina tilaamaan Minelabin tuotteita Eeestin poijilta...

Yki

Lähetetty: 03 Huhti 2011, 21:38
Kirjoittaja zukermaus
patti kirjoitti:
Maverick kirjoitti:Ei muuta ku homma tulille. Tuo on UNELMAkohde!

Kyselen itse tutun kautta jos saisi kontakteja, tehkää te muut samoin! Vastataan tähän ketjuun jos saadaan palautetta kohteen suunnalta.
Nyt kaikki kyselemään kummit ja kumminkaimannaapurit jos sieltä löytyisi joku yhteys Viroon. Ensi syksy (syys-lokakuu) voisi olla hyvä ensituntuman otto eteläiseen naapurimaahan. Tai miksei vaikka nyt jo keväällä mutta kevätreissut on vaikeampi ajoittaa sopivasti etukäteen arvaamalla. Muutaman yhteydenoton olen jo saanut Viron palstoilta mutta vielä on liian aikaiasta sanoa niistä mitään.

Miten te aarremaanalla.comin virolaiset lukijat, pystyttekö te auttamaan tässä asiassa? :)

t. patti
virossa alkaen 01,06 uusi laki ,piipailu vaan luvilla :twisted:
lupia jakaa Muinsuskaitseamet koulutuksen jälkeen

Lähetetty: 03 Huhti 2011, 21:46
Kirjoittaja Keseppa
Näinhän siinä kävi. Saas nähä mikä maa seuraa mukana kun nyt pää on auki :evil:

Lähetetty: 03 Huhti 2011, 21:55
Kirjoittaja Leijona
zukermaus kirjoitti:
virossa alkaen 01,06 uusi laki ,piipailu vaan luvilla :twisted:
lupia jakaa Muinsuskaitseamet koulutuksen jälkeen
Keseppa kirjoitti:Näinhän siinä kävi. Saas nähä mikä maa seuraa mukana kun nyt pää on auki :evil:
Ohhoh! :( :( :( :( :(

Lähetetty: 03 Huhti 2011, 22:02
Kirjoittaja patti
Nonni, sinne meni sekin naapurimaan matkailukohde :(

t. patti

ps. jos tuo muinsuskaitseamet tarkoittaa museovirastoa vastaavaa viranomaista niin mitä se museolle kuuluu, jos joku etsii kaivonkansia tai nykykolikoita uimarannalta... :roll: *pieni kapinallinen*

Lähetetty: 03 Huhti 2011, 22:04
Kirjoittaja Yki
Keseppa kirjoitti:Näinhän siinä kävi. Saas nähä mikä maa seuraa mukana kun nyt pää on auki :evil:
Suomi???

Yki

Lähetetty: 03 Huhti 2011, 22:08
Kirjoittaja patti
Yki kirjoitti:
Keseppa kirjoitti:Näinhän siinä kävi. Saas nähä mikä maa seuraa mukana kun nyt pää on auki :evil:
Suomi???

Yki
Joo voin jo kuvitella lausunnon "Koska Suomessa olosuhteet ovat niin lähellä Viroa niin katsomme päätöksen sopivaksi myös Suomessa".

t. patti