Hautarauhaa sanan varsinaisessa merkityksessä ei lienee ole rikottu, jos ja kun kyseinen haudankaivaja on ollut palkollisena kirkon listoilla. Tänäpäivänä tapahtuu samanlaista hautojen uudelleen käyttöä ja sukuhautoihin haudataan. Jos haudankaivaja on sieltä kaivaessaan jotain ottanut, niin kyseessä on lienee lähinnä eettinen ongelma. Toisaalta kirkko tai muut yksittäiset tahot ei kyseistä toimintaa hyväksyisi.
Omistussuhde onkin sitten hankalampi juttu.
Tässä tilanteessa, kun henkilö, joka on nuo tavarat sieltä noukkinut, on siis siirtynyt ajasta ikuisuuteen, niin edellämainitut tavarat on perikunnan tai muun edunsaajan epävirallista omaisuutta. Epävirallista siksi, että niitä tuskin on kirjattu perunkirjaan. Eettinen ongelma siirtyy siis edelleen tavaroiden nykyiselle haltijalle. Tavarat ovat ikään kuin löytötavaraa, mutta varsinaista muuta omistajaa niillä ei ole kun valtio, koska tavaran suhteen ei ole menetelty (käytännön syistä) löytötavaralain edellyttämällä tavalla:
löytötavaran omistajalla on oikeus saada löytötavara takaisin, jos hän maksaa löytäjälle löytöpalkkion ja korvaa löydön aiheuttamat kustannukset. Löytöpalkkion suuruus on 10 prosenttia esineen käyvästä arvosta, kuitenkin vähintään neljä euroa. Korvaus säilytyskustannuksista on viisi prosenttia esineen käyvästä arvosta, kuitenkin enintään 17 euroa. Jos yleiset säilytyskustannukset ovat pienemmät kuin neljä euroa, ne voidaan jättää perimättä.
Jos löytötavaran omistaja ei kolmen kuukauden kuluessa nouda omaisuuttaan poliisilta, se siirtyy eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta löytäjälle. Jos löytäjäkään ei nouda kolmessa kuukaudessa hänelle siirtynyttä omaisuutta, löytötavara siirtyy valtiolle. Valtiolle siirtyneet löytötavarat myydään huutokaupalla tai muulla sopivalla tavalla, otetaan valtion käyttöön tai hävitetään.
Maalaisjärjellä, löytäjä saa pitää.
www.kultarahaksi.fi 