Iskeekö salama kahdesti samaan paikkaan?
Lähetetty: 04 Syys 2026, 23:11
Pidemmän aikaa oli eräs kohde vaivannut mieltä. Etsitty on runsaasti, yksin ja porukalla, sekä muitakin etsijöitä on käynyt. Mutta mitään vanhempaa ei ole löytynyt. Jälleen kerran kohde veti puoleensa. Pienen kallionyppylän vierestä tuli ensimmäinen signaali: luodin vaippa. Seuraava signaali oli laajempi ja vähän epämääräinen. Kaivoin kallion ja maakiven välistä 20 cm multaa ja 20 cm todeella kivistä pohjamoreenia. Tuomitsin malmiksi kun pointterikin mölisi miten sattuu.
Seuraava signaali noin 10 metrin päässä oli aivan samanlainen. Apinan raivolla kaivauduin mullan, pohjamoreenin ja kivenmurikoiden läpi. Noin 45cm sai kaikkiaan kaivaa. Lopulta kuopan pohjalla näkyi kasa kolikoita. Kauhaisin hopearahoja käteen. Kymmenkunta länsimaista kolikkoa, Knut Suuren short cross pisti ensimmäisenä silmään.
Kun toivuin adrenaliinitutinasta tein ilpparin samantien. Sitten alkoi raksuttaa. Kävelin takaisin edelliselle montulle ja jatkoin kaivamista. Kappas. Hopearahoja. Jälleen länsimaisia rahoja.
Kaksi kätköä vierekkäin. Ja niin peitelty kivenmurikoilla, että tuskin on ollut tarkoitus ikinä kaivaa niitä ylös. Olisiko uhri, tai Odinin lain mukaan tuonpuoleisen iloihin tarkoitettu?
Arkeologin kanssa nostimme kätköt, Kätkö 2: 1655 g, kätkö 1: 2895 g. Pelkät rahat puhdistamattomina. Molemmat kätköt oli pakattu tuohiastiaan.