Sivu 1/1

Ensimmäistä kertaa magneettikalassa

Lähetetty: 05 Touko 2021, 21:49
Kirjoittaja rautakuula
Katselin tänään youtube videoita kun tyypit kalasti uzin ja muuta kivaa Amsterdamin kanaaleista. Pakko oli päästä kokeilemaan, joten motonetista se vahvempi (silti heikko vaikka väittää 400kg vedoksi) magneetti ja eikus vesisateeseen töiden jälkeen harjoittelemaan heittelyä mutaiseen Vantaanjokeen. Kaksi tuntia olin heitellyt ja saalis oli ollut yksi pellinpala ja jotkin kiipeilyvaljaiden näköiset ja silti vaan jatkoin vaikka koko ajan satoi, meinasin liukua mutarinnettä veteen ja sitä rataa. Pari kertaa oli napannut kiinni aika hyvin mutta ei tahtonut tulla ylös. Lopulta aloin hissukseen heijailla ja aina uudestaan samaan kohtaan ja lopulta vonkale väsyi ja nousi.

Kuva

Kuva

Soitin poliisille ja ne tulivat hakemaan kassakaapin, sen murtoon mahdollisesti käytetyn sorkkaraudan ja jonkin toisen magneettikalastajan ylös repimän pienemmän lukittavan murretun boksin.

Ajatuksena oli löytää jotain vanhaa, mutta ei sitten onnistunut vielä.

Vaikea oli saada vettä täynnä oleva kaappi ylös. Annoin poliisien vetää köydestä ja itse kampesin aiemmin vedestä nostamalla karahkalla ja lopulta saatiin ylös, vaikka meinasin välillä molskahtaa jokeen. Kaappia käännellessä onnistuin jättämään kauniin naispoliisin sormet kaapin oven väliin. Lujat oli hermot kun pysyi hiljaa, vaikka sanoi että pikkaisen taisi sormet mennä ja loppuajan niitä oikoi koko ajan.

Re: Ensimmäistä kertaa magneettikalassa

Lähetetty: 05 Touko 2021, 22:59
Kirjoittaja david goljat
No jopas :shock: itellä yks magneetti samaisessa joessa. Oli hyvä paikka ja miltei jokaisella heitolla löytyi jotain, kunnes pohjakivet ryöväsi magneetin :( itsekin olen ehtinyt jo vähän työllistää sinivuokkoja tällä kaudella vanhoilla patruunoilla. 8)