Reilun vuoden verran on tullut tätä palstaa silmäiltyä ja aihetta pohdittua ja nyt sitten ajankäyttö- ja taloustilanne salli metallinilmaisimen hankinnan. Alkuviikosta postikusti toi Garrett Ace 250:n ja eilen tulikin piipahdettua lähimetsässä. Koska kyseessä kaupungin viheralueeksi laskettava pläntti, meni monia piippauksia ohi Acen ilmaistua aarteen olevan turhan syvällä, mutta kallioisemmasta kohtaa löytyi lupaava, melkein pintalöydöksi laskettava piippi. Päässäni soi jo Ennio Morriconen Ecstasy of Gold kun nostin nurmikkoa hieman reunastaan löytääkseni jotain varmasti suurta ja mullistavaa, koko historiankirjoituksen päälaelleen kääntävää tai vähintään miljoonien arvoista. Ja sitten se löytyi!
No jaa. Ehkei maailma tuosta liki tunnistamattomaksi lahonneesta viisisenttisestä muutu, mutta hauskaa oli se löytää
Peittelin tekemäni jäljet ja annoin nurmikolle vielä vesipullosta vastalahjaksi nesteytystä näin helteiden äärellä. Todennäköisesti jatkossa piippailen pitkälti rannoilla, johtuen sijainnistani kantakaupungin kupeessa, mutta kun tavoitteet pitää sopivan piskuisina, vaikuttaa tämä hauskalta, liki meditatiiviselta puuhalta. Harrastus jatkukoon!
