Sivu 1/1

Kultakantaan, vihdoinkin

Lähetetty: 16 Elo 2009, 20:26
Kirjoittaja Karmes
Tere piippailijat!

Valitettavasti tämä kuvien laittaminen foorumille on vielä hakusessaan, mutta sanallisesti elokuu on ollut kohtuullinen. Olen kierrellyt kuvausreissuilla myös Uudenmaan uimarantoja. Piippaillut vähän siellä sun täällä. Heinäkuu oli piippailun kannalta täyttä lomaa.

Elokuun saldona on hieman yli 200 kolikkoa (euro- ja markkakaudelta, plus pari ulkolaista) ja kuusi sormusta, plus lukemattomia avaimia. Sormuksissa on nyt koko mitaliketju plakkarissa, pari hopeista, yksi pronssinen ja tänään suora täydentyi kultaiseksi. Lisäksi pari vaatimattomamman näköistä, toinen lienee hematiittisormus. Toisesta on todellakaan tiedä, on kuitenkin sormuksistani mielenkiintoisin, omasta mielestäni. Hapettunut sormus, jossa viisi kiveä. Jotain jaloa tuossa sormuksessa on, koska kivien ohuet kiinnityskynnet ovat hyvässä kunnossa ja kivet on kiinnitetty sormusrenkaan syvennykseen ikäänkuin kiskolla. Laitan kuvia sormuksista, jahka saan jostakin sen verran apuja, että saan linkit kuviin aikaiseksi. Kuvat sormuksista on kyllä otettu.

Ihan kuvateknisenä vinkkinä tiedustelisin, että minkä kokoisina piippailijat kuvansa tallentavat? Mikä on riittävä koko? Riittääkö 400 pixeliä pidemmälle sivulle?

Lähetetty: 16 Elo 2009, 20:42
Kirjoittaja Kumitarzan
Ohhoh, aikamoista :D
Onneksi olkoon, olisi tosiaan kiva nähdä kuvia.

Itse pyrin aina ottamaan kaikki kuvat niin hyvällä laadulla kuin on mahdollista, yleensä Canonin järkkärillä. Sitten siirrän ne Imageshack.us sivulle, joka on ilmainen, vaatii vain rekisteröitymisen (tosin maksamalla saa vielä parempaa palvelua, mutta itse olen pärjänny ilmaisellakin). Resoluutio on tällöin 3888x2592.

Lähetetty: 16 Elo 2009, 21:46
Kirjoittaja ZyrTech
800px riittää vallan mainiosti jos kuvasta rajaa ylimääräiset pois. Päälle pieni terävöitys niin kuva on tarpeeksi hyvä nettikäyttöön.

Lähetetty: 16 Elo 2009, 22:37
Kirjoittaja Paul M
http://munkuvat.net/

Ei tarvitse rekisteröityä.