Sivu 1/1

Tein itse ja säästin

Lähetetty: 21 Heinä 2014, 01:42
Kirjoittaja Rosvo
Hei.

Uusi harrastaja ilmoittautuu. Kolvailin ihan itse metallinpaljastimeni ja kun käyttökokemusta oikeista paljastimista ei ole niin ajattelin tänne tulla vähän utelemaan. Laite pohjautuu Tesoro Golden Sabreen jota on aika ankarasti modifioitu. Rautaista analogista tekniikkaa kumminkin, kohteiden tunnistus tapahtuu korvakuulolla, potikoita pitää pyöritellä paljon ja kuun asento vaikuttaa toimintaan. Paljastin mörisee raudat matalalla äänellä ja muut korkeammalla piippauksella. Monesti kyllä löytyy tavaraa josta kuuluu molempia ääniä tai kummatkin äänimerkit yhtäaikaa, aika kova opettelu oli mutta vuoden harjoittelun jälkeen osaa jo melko hyvin aavistaa mitä kelan alla on. Kelana tässä toimii tesoron 11" DD. 1 euron kolikko piippaa ilmatestissä selkeästi 32 senttiin ja rikkoen 35cm. Hankaluuksia tuottavat syvemmällä olevat isot raudat, pinnassa olevat rautalangan pätkät tai pikkuruiset naulat kuulostaa myös joskus oikein otettavilta. Kruunukorkit saa valkattua pois kelan kärjellä mutta joitain kunnolla ruostuneita tulee joskus kaivettua. Kaikki hyvältä kuulostavat pitää varmistaa heilutelemalla 90 astetta eri kulmasta. Joitain epäilyttäviä kohteita saa huiskia useammasta suunnasta ja eri kohdilla kelaa. Alumiinikorkit kuulostaa todella hyville mutta niitä ei taida vielä millään paljastimella saada eroteltua? Pahinta on kuitenkin oikein roskaiset paikat kun soi jatkuvasti. Pitää joko mennä todella hitaasti tai suosiolla vähän kauemmaksi.
Semmoinen tarina se. Toivoisin nyt että kerrotte omia kokemuksia kiiltävistä nykyaikaisista metallinpaljastimista, löytyykö vielä paljon ruosteisia kruunukorkkireliikkejä, pitääkö säätää paljon ja mitä vaan. Erityisesti Golden Maskin omistajien kokemuksia kiinnostaisi kuulla.

Tässä vielä kuva laittesta:

Kuva
Hieman nolo kuntoilu-akku kiinnitettynä, toimii tuo ihan paristoillakkin tai pienemmällä akulla.

Ja kourallinen todisteita että laite toimii:

Kuva

Elektroniikasta kiinnostuneille lisätietoa laitteesta ja herkullisia kytkentäkaavioita löytyy geotech1.com foorumeilta IGSL langasta.

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 21 Heinä 2014, 03:50
Kirjoittaja Haarukka
Rosvo kirjoitti:Kruunukorkit saa valkattua pois kelan kärjellä
Näin minäkin kuvittelin garret ace 150+14x10 kelan kans, kunnes kokeilin minkälaista ääntä hapettuneet kolikot ja jopa hento kultasormus antaa kelan kärjellä. Samaa rautatuuttausta kuin kaljapullon korkkikin ;)

Mutta mahtava projekti! Hienoa että elektroniikka harrastus ei ole vielä kuollut. Oletko ajatellut kelan valmistamista itse? Sehän näissä on muun mekaniikan ohella on kallein osa.

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 21 Heinä 2014, 17:16
Kirjoittaja Rosvo
Tällä laitteella rautatuuttausta tosiaan tunnostaisi myös lähtevän ohkaisista esineistä kun diskriminointi folion kohdalla, mutta hyvissä kohteissa seassa yleensä sen verran korkeaa kruunukorkkeihin verrattuna että homma toimii. Tuo kultasormus juttu kuulosti tosin siltä että pitää joku hento rinkula etsiä pikimmiten testiin :)

Ja tulihan sitä kelan valmistustakin kokeiltua. Yllättävän tarkkaa hommaa, tunnostaa että käämit pitää asetella mikrometrin tarkkuudella ja samalla yrittää toisella silmällä vahtia oskilloskoopin käppyröitä. Penkissä sain hienosti pelaamaan mutta kun epoksit läträili niin sehän vähän lämpeni ja jähmetyttyään oli nollaus pielessä. Kelojen suojaus on myös melko voodoo touhua, mikä tahansa alumiiniteippi ei käy vaan saisi olla jotain heikommin johtavaa tavaraa ja väliin pitäisi olla vielä sopivaa eristettä joka pitää kapasitanssin minimissä.

Virheiden kautta oppineena voisi joskus taas yrittää hyvin maltillisella epoksilla ja grafiitti sprayllä jos jostain vain löytyisi sopivia muotteja. Isoin työ se muotin ähertäminen kun ei muovinmuovauslaitteita löydy.

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 21 Heinä 2014, 18:59
Kirjoittaja iron maden
Todella hienoa ettei käsillä ja aivoilla tekeminen ole suomestakaan kuolemassa pois! Hyvä! Itsekkin hitsasin eilen rosterista paremman kaivuuvälineen a la markkinoilla olevien mallien puutteiden takia! Rosteriputkesta teräosan työstin ja taakse rosterilaippa, varsi rosteria ja kädenpidikkeksi sopi oivasti lasketelusuksien sauvan käsiosa! Hyvä tul ja toimii paremmin kun markkinoilla olevat ns 'kukkalapiot'! ( Laitan kuvaa kun kerkiin)

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 27 Heinä 2014, 19:27
Kirjoittaja iron maden
Kuva

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 27 Heinä 2014, 19:48
Kirjoittaja mizzkix
Kaverin kanssa myöskin suunniteltiin paljastimen tekemistä itse :). Mutta juurikin kelan tekemisen vaikeus arvelutti, niinpä sitten ostettiin valmiit laitteet..

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 27 Heinä 2014, 20:44
Kirjoittaja Moulinex
Olen itsekin ajatellut tehdä etsimen.. speksit olis sellaiset että parempi kuin XP Deus :) heh. Noh jos ensi talvena on paljon lunta niin sitten rakentelemaan. Uhrataan vaikka jokin viestiketju kehitykselle ja ideoille. Sitten kaikki ohjelmoinnista, elektroniikasta, sähkötekniikasta ja mekaniikasta tietäväiset mukaan kimppaan?

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 30 Heinä 2014, 18:23
Kirjoittaja mizzkix
Moulinex kirjoitti:speksit olis sellaiset että parempi kuin XP Deus :) heh.
Ihan hyvä alkutavoite :mrgreen:
Moulinex kirjoitti:Sitten kaikki ohjelmoinnista, elektroniikasta, sähkötekniikasta ja mekaniikasta tietäväiset mukaan kimppaan?
Eiköhän tuota porukkaa löytyne.

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 05 Elo 2014, 20:09
Kirjoittaja paukar
http://www.hobby-hour.com/electronics/s ... tector.php
Tuossa olis etsimen tekijöille vesietsimen kaaviot ja osat.

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 31 Tammi 2015, 01:03
Kirjoittaja Moulinex
mizzkix kirjoitti:
Moulinex kirjoitti:speksit olis sellaiset että parempi kuin XP Deus :) heh.
Ihan hyvä alkutavoite :mrgreen:
Moulinex kirjoitti:Sitten kaikki ohjelmoinnista, elektroniikasta, sähkötekniikasta ja mekaniikasta tietäväiset mukaan kimppaan?
Eiköhän tuota porukkaa löytyne.
Tuosta se lähtee :) Ikuisuusprojektin ensimmäinen vaihe.
Kuva

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 05 Helmi 2015, 14:20
Kirjoittaja jarpat
Määki tein jo joskus 20 vuotta sitten mokoman - ku on aina ollu "himo" busailla kaikkee... Nykyään mulla on (vuoden ollu about) garretti, mutta on toi omatekelekin yhä olemassa ja toimiikin jotenkin. Se oli / on "vain" yksinkertainen RC-piiri, joka ulisee korvaan. Taajuus vaan sitten muuttuu, jos "piiriin tulee rautaa kelaa häiritsemään". Ja itse kelan tein sillai, että varoen taivuttelin liki ympyräksi noin 8mm kupariputken (halkaisija ehkä 30 senttiä). Sitten purin lankaa jostain jakosuotimen kelasta ja saippuan kanssa ujutin sitä putken sisään niin monta kierrosta ku sain menemään. Oli siitä silloin ihan joku kytkentäkaaviokin. Telttakeppejä ja pullonkorkkeja sillä on löytyny pääasiassa, mutta kerran leviteltiin pihalle nurmen alustaks 10 kuutiota uutta multaa ja sit vaimo sano illalla, että kello on hävinny... eli se oli siellä jossain pihalla mullan seassa. Minä kipasin kellarista tuon "vehkeeni" ja kohta oli jo taas vaimolla kello ranteessa... 8)

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 05 Helmi 2015, 19:13
Kirjoittaja Moulinex
jarpat kirjoitti:Määki tein jo joskus 20 vuotta sitten mokoman - ku on aina ollu "himo" busailla kaikkee... Nykyään mulla on (vuoden ollu about) garretti, mutta on toi omatekelekin yhä olemassa ja toimiikin jotenkin. Se oli / on "vain" yksinkertainen RC-piiri, joka ulisee korvaan. Taajuus vaan sitten muuttuu, jos "piiriin tulee rautaa kelaa häiritsemään". Ja itse kelan tein sillai, että varoen taivuttelin liki ympyräksi noin 8mm kupariputken (halkaisija ehkä 30 senttiä). Sitten purin lankaa jostain jakosuotimen kelasta ja saippuan kanssa ujutin sitä putken sisään niin monta kierrosta ku sain menemään. Oli siitä silloin ihan joku kytkentäkaaviokin. Telttakeppejä ja pullonkorkkeja sillä on löytyny pääasiassa, mutta kerran leviteltiin pihalle nurmen alustaks 10 kuutiota uutta multaa ja sit vaimo sano illalla, että kello on hävinny... eli se oli siellä jossain pihalla mullan seassa. Minä kipasin kellarista tuon "vehkeeni" ja kohta oli jo taas vaimolla kello ranteessa... 8)
Kelan tekeminen on varmaan haastavaa.. Ajattelin että hommaisin jostain valmiin kelan ja koittaisin sillä viritellä "etsintäalgoritmit" kuntoon :) Saas nähdä mitä syntyy.

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 25 Heinä 2015, 15:03
Kirjoittaja Tojootti
Onkos tämä projekti jatkunut vai onko jo siirtynyt miljoonalaatikkoon odottelemaan eläkepäiviä? :D

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 30 Elo 2016, 15:27
Kirjoittaja Moulinex
Tojootti kirjoitti:Onkos tämä projekti jatkunut vai onko jo siirtynyt miljoonalaatikkoon odottelemaan eläkepäiviä? :D
Hups, tämä on mennyt vähän ohi. Kyllä on vielä kirkkaana mielessä. Komponetit tilattu ja pitäis tehdä muutama protolevy testailua varten. Tuo "ohjausyksikkö" on toki jo päässyt tositoimiin, mutta ihan toiseen tarkoitukseen :)

Re: Tein itse ja säästin

Lähetetty: 08 Marras 2016, 20:57
Kirjoittaja LUCIFER
Onko siitä tarkoitus tehdä elämän kokoinen stoori vai joko nykyiset elävät sen näkisi?