vanhat tilukset Pohjois-Karjalassa
Lähetetty: 14 Huhti 2014, 22:29
Ajattelin tämmöistä kysäistä että onko kukaan piippaillut (poistin paikannimen, sori) ?
Olisi mummolan vanhat tilukset siinä järven rannalla ja pellosta on löytynyt jo kilikellon pala
kyrillisillä kirjaimilla joskus muinoin. Talo rakennettu 1900-luvun alussa sikäli kun muistan oikein.
Kunhan nyt haaveilen ja unelmoin että tietysti sieltä voisi jotain löytyä mutta..
Toinen juttu sitten on selvittää tätä asiaa eräälle läheiselle sukulaiselleni
Toisaalta hänkään sitä ei varsinaisesti vastusta mutta.Pitäisi varmaankin kysyä toiselta sukulaiselta lupa -
joka hyvin todennäköisesti sen antaisi empimättä - ja sitten sen saatuani kysyä tältä toiselta.
Nämä sukujutut on välillä vähän vaikeita.
Tiedän, että joskus pitkä aika sitten suvun omistuksessa järven toisella puolella olleelta alueelta on löytynyt jonkun sortin raha-aarre, (ei ollut suvulla enää silloin kun löytyi ainakaan) en vain enää yhtään muista että mitä se piti sisällään. Ei mitään maailmoja mullistavaa mutta selvä aarre kuitenkin. Tästä on jo ainakin parikymmentä vuotta kun tarinoita siitä kuulin. Saisi kai ne faktatkin selville kun vähän selvittelisi. Historia, se on se mistä piipparin ihan selvästi pitää tietää. Ja paljon! Ja kun oppii vähän, oppiikin nopeasti lisää. On tää vaan mukava harrastus kun muutenkin historia ja vanhat esineet ilman historiaakin kiinnostaa !
Että semmoinen kirjoitelma siitä sitten tuli. Semmoista se on välillä