Mieleen jääneitä löytöjä vuosien varrelta
Lähetetty: 12 Maalis 2014, 12:50
En ole käyttänyt metallinpaljastinta kuin vasta pari lyhyttä testikertaa, koska täällä on vielä routa maassa monessa kohtaa ja vähän muitakin kiireitä. Pihasta löytyi alkuviikosta vain vähän nauloja ja muuta rojua mitä ei huvita käydä kuvaamaan, joten tässä ensialkuun vaikka lajitelma parhaista esineistä mitä olen löytänyt vuosien varrella ihan vain maata katselemalla. Tilan historiasta voisi mainita sen verran, että sukuni muutti tähän Simpeleen laitakylään jo 1870-luvulla Parikkalan suunnasta ja tilan ensimmäinen päärakennuskin rakennettiin ilmeisesti silloin.
Viereisen pellon takana sijaitsee kuitenkin yksi ruotsin vallan aikana perustettu maatila mistä tämäkin paikka on ilmeisesti aikoinaan lohkaistu, eli alueelta on varmaan ihan hyvä mahdollisuus löytää tavaraa ainakin kolmen viimeisen vuosisadan ajalta.
30 kilometrin säteellä Änkilästä on myös paikkoja mistä on löydetty aikaisemmin nuorakeramiikkaa tai muuta muinaistavaraa, kiinnostavimpina ehkä ne Käkisalmen ympäristöstä 1800-luvun lopulla löydetyt rautakautiset hautapaikat.. Se vaan vähän harmittaa, kun se rikkain alue on jäänyt juuri itärajan toiselle puolelle, mutta näyttäisihän tuolta naapurikunta Ruokolahdeltakin löytyvän kaikkea hienoa sikäläisen kissapedon ja veljensä toimesta..
Ensimmäiseksi voisi mainita vaikka tämän kahden kopeekan kuparikolikon, mikä löytyi joskus 90-luvun alkupuolella, kun olin keräämässä isäni ja veljeni kanssa kiviä juuri äestetyltä pellolta. Kolikossa ei ole vuosilukua enää näkyvissä, mutta olen verrannut sitä netissä oleviin kolikkokuviin ja taitaa olla jostakin 1800-luvun alkupuolelta.
"Kultakerhoonkin" tuli liityttyä jo ihan ala-asteikäisenä löytäessäni tämän ranneketjun jonkun etelään menevän valtatien varrelta, kun pysähdyimme oikomaan jalkojamme johonkin levähdyspaikkaan. Korun taitoksista päätellen jo aika moni auto oli ehtinyt ajaa sen yli ennen löytymistä.
KMoy, 585 ja sydänleima ovat vielä näkyvissä, mutta vuosileiman kohdalla oli semmoinen naarmu, etten saanut selvää suurennuslasinkaan kanssa. Painokin on liian vähäinen, jotta tavallinen keittiövaaka saisi siitä mitään tolkkua, mutta kaipa se ainakin muutaman gramman painaa.
Muistan löytäneeni kakarana myös yhden punaisella kivellä varustetun kultasormuksen koulun pihalta, mutta sitä ei saanut pitää, koska oli tippunut vähän aikaisemmin eräältä opettajalta. Maankatselutapa on tainnut alkaa siitä, kun innostuimme parin muun luokkakaverin kanssa keräämään pieniä granaattikiteitä paikallisen kyläkoulun urheilukentälle ajetun hiekan seasta jo ihan alaluokilla. Sain itsekin kasaan ainakin yhden tulitikkurasiallisen noin 2-4 millisiä granaatteja.
Suosikki korulöytö omasta lapsuudestani on varmaankin tämä pyöreä messinkisolki mikä löytyi kun olin rakentamassa majaa pihalla sijaitsevan aitan alle. Sieltä tuli kaivettua samana kesänä myös varmaan kymmeniä vanhoja konjakkipulloja erään jo edesmennen sukulaiseni jäljiltä..
Rakennus on rinteessä, joten toisella reunan alla mahtuisi varmaan vielä aikuisenakin liikkumaan kyykkyasennossa, mutta nykyisin siinä on tiheä puuristikko rajoittamassa alle pääsemistä. Kyseinen aittarakennus on pystytetty vasta sotien jälkeen, mutta täysin samassa kohdassa on kuulemma ollut aitta ennen nykyistäkin, joten alla olisi varmaan jemmassa jo aika monen sukupolven romuja. Rintaneula oli kuitenkin valmistettu koneellisesti prässäämällä, eli on tuskin yli sataa vuotta vanhempi.
Yksi oikein kiva metsälöytö oli tämä kuusenistutusreissun aikana maasta bongattu lehmänkello, mutta siitä ei valitettevasti ole valokuvia löytökuntoisena, koska tein siihen aikoinaan ihan uuden takorautakielen puuttuneen tilalle ja muutenkin puunasin kelloa vähän paremman näköiseksi. Ripustuslenkkikin oli kulunut tosi ohueksi yläreunasta, joten siihenkin piti laittaa kupariholkki sisään vahvikkeeksi.
Erikoisimpia löytöjä on luultavasti tämä noin 32 sentin pätkä haulikonpiipusta, minkä löysin vanhan riihemme alta.
Heh.. Olisikohan yksi esi-isistä ollut vaikka pankkirosvo, joka on tarvinnut lyhytpiippuisen aseen takin alle piilotettavaksi, vai miksi muutenkaan kukaan menisi katkomaan piippua haulikostaan?
Mitään muita osia tuosta aseesta ei ole valitettavasti tullut vielä vastaan..
Aivan kotipihani vieressä oli sota-aikana leiri missä koulutettiin uusia alokkaita rintamalle, joten lähimaastossa on ollut aikoinaan myös juoksuhautoja, konekivääripesäke ja yksi korsukin. Isäni isä täytti ne sodan jälkeen mullalla ja kivillä, mutta olen kuitenkin löytänyt aina silloin tällöin yksittäisiä hylsyjä ja muuta sotilailta jäänyttä tavaraa kivien päältä sekä muista vastaavista paikoista. Yksi hienoimmista löydöistä on ehkäpä tuo Emma pikakiväärin lippaan puolikas.
Tämän kypärän alkuperä on kuitenkin vähän mietityttänyt, koska muoto on mielestäni erilainen kuin suomalaisten ja saksalaisten käyttämissä malleissa. Naapurissa asui aikoinaan yksi romunkerääjä ja tuo löytyi melko läheltä tonttiemme rajaa, joten saattaa olla ehkä joku uudempikin malli minkä hän oli vain tuonut jostain muualta ja heivannut metsään jonkun puskan juurelle. Maalipintakin oli erikoisen hyvä ulkosalla lojuneeksi kypäräksi.
Samassa pihassa oli aikoinaan noin 8-10 vanhaa romuautoakin, mutta joku kierrätysfirma kävi hakemassa nekin pois ukon kuoleman jälkeen ja paikassa on nykyisin jo uudet asukkaat jotka ovat poistaneet kaikki loputkin romut tontiltaan.
Tuossa näytteeksi myös sodan aikaisten paarien jäännökset, mitkä ovat lojuneet tämän tilan vanhan riihen nurkassa niin pitkään kuin muistan. Pitäisi joskus varmaan testata saisiko sen rakennuksen alta vedettyä esiin muutakin armeijatavaraa vaikka pitkän koukkupäisen puuseipään avulla tjms.
Semmoisia vähän kyseenalaisempia löydöksiä on ainakin tämä tykinammus, mikä löytyi erään toisen piharakennuksen alta vuosituhannen vaihteessa, kun olin poistamassa sieltä enimpiä vanhoja rautaromuja kierrätystä varten. Se oli löydettäessä siis pelkkä irrallinen luotiosa ja sisällä on otto tila melkein puoleen väliin saakka, joten uskalsin ottaa talteen. Olen viimeaikoina kuitenkin miettinyt, että ei kai tuolla kärkipuolellakin voisi olla jotain onttoa paikkaa missä saattaa olla räjähtävää materiaalia sisällä, vai käytettiinkö sitä rakennetta ainoastaan isommissa ammuksissa? Tuo on ilmeisesti kuitenkin vain pelkkä it-tykin ammus.
Hylsyn oli isoisä ottanut talteen jo sota-aikana, mutta hän oli leikannut reunasta noin 4 cm leveän siivun vahvikkeeksi jonkun talikonvarren ympärille, joten ammus ei sovi hylsyyn aivan yhtä siististi kuin uutena, mutta onhan se noinkin ihan kivan näköinen keräilyesine. Talossa oli sotilasleirin jäljiltä myös yksi toinen paksumpi tykinhylsy, mikä oli aikoinaan täynnä kymmenpennisiä suomen viimeiseksi jääneestä markkakolikkosarjasta, mutta en enää muista mihin laitoin hylsyn sen jälkeen, kun vein kolikot pankkiin euroajan alkaessa. (Ainoastaan "risuversiot" tuli lajiteltua pois joukosta..)
Tein lapsuudessani myös yhden vähän arkaluontoisemmankin löydön, kun läheisen hiekkamontun reunaa kaivellessa tuli vastaan osia ihmisen pääkallosta ja muista yläkropan luista. Päälaki silmäkuoppien yläreunoihin saakka oli vielä yhtenä kappaleena, mutta hampaat olivat ihan irtonaisina murusiksi lahonneiden kasvonosien seassa. Siellä oli vähän jäänteitä myös pitkistä punertavanruskeista hiuksista, niskanikamista ja ylimmistä kylkiluista, mutta löytöpaikka oli aivan hiekkakuopan reunalla ja korkeintaan 30 cm syvyydessä, joten muu osa vainajasta oli jo siihen mennessä valunut hiljalleen monttuun ja levinnyt hiekan mukana eri puolille kylää.
Jäännöksiä kävi aikoinaan joku museotyyppikin katsomassa ja arveli isovihan aikaiseksi, mutta paikkaa ei ole sen enempää tutkittu eikä löytö aiheuttanut mitään suojelupäätöstä tai muita lisäseuraamuksia. Kyseessä on luultavasti vain joku kasakkajoukon yllättämäksi jäänyt paikkakuntalainen, joka on haudattu kiireessä matalaan kuoppaan. Parinsadan metrin päässä sijaitsevaa peltoa on kutsuttu surmansuoksi vielä joskus isäni lapsuudessa, mutta vaikea sanoa liittyisikö se jotenkin tuohon luulöytöön.
Luista ei tullut otettua ikinä mitään kuvia, mutta tässä tuore näkymä ainakin pelkästä löytöpaikasta. Reuna on kuitenkin siirtynyt jo toista metriä siitä 20-25 vuoden takaisesta sijainnista hiekan valumisen takia, joten tuskin löytyisi enää mitään uutta.
Pitää kai postata myöhemmin myös jotain oikeita metallinpaljastinlöytöjä, jos maasta nousee muutakin kuin vain pelkkiä ruosteisia nauloja ja sillipurkinkansia, mutta näiden luulisi olevan jo aika päteviä todisteita siitä, että on mahdollista löytää kaikkea kiinnostavaa ihan ilman piippareitakin, kunhan vain jaksaa pitää katseen maassa ulkona liikkuessa. Myös vanhojen hirsirakennuksien aluset ovat osoittautuneet oikein antoisiksi paikoiksi.
Pelkkiä vanhoja kirveenteriäkin olisi jemmassa varmaan jo toistakymmentä kappaletta, jos en olisi käyttänyt aikoinaan niin monia materiaaliksi omiin työkalu- tai teräaseprojekteihini. Yleensä jos metsissä liikkuessa tulee vastaan vaikka vanhoja maatalouskoneita tai pois heitettyjä työkaluja, niin niistäkin tulee otettua talteen ainakin jousien, terien ja laakerien kaltaiset karkenevat osat..
Viereisen pellon takana sijaitsee kuitenkin yksi ruotsin vallan aikana perustettu maatila mistä tämäkin paikka on ilmeisesti aikoinaan lohkaistu, eli alueelta on varmaan ihan hyvä mahdollisuus löytää tavaraa ainakin kolmen viimeisen vuosisadan ajalta.
30 kilometrin säteellä Änkilästä on myös paikkoja mistä on löydetty aikaisemmin nuorakeramiikkaa tai muuta muinaistavaraa, kiinnostavimpina ehkä ne Käkisalmen ympäristöstä 1800-luvun lopulla löydetyt rautakautiset hautapaikat.. Se vaan vähän harmittaa, kun se rikkain alue on jäänyt juuri itärajan toiselle puolelle, mutta näyttäisihän tuolta naapurikunta Ruokolahdeltakin löytyvän kaikkea hienoa sikäläisen kissapedon ja veljensä toimesta..
Ensimmäiseksi voisi mainita vaikka tämän kahden kopeekan kuparikolikon, mikä löytyi joskus 90-luvun alkupuolella, kun olin keräämässä isäni ja veljeni kanssa kiviä juuri äestetyltä pellolta. Kolikossa ei ole vuosilukua enää näkyvissä, mutta olen verrannut sitä netissä oleviin kolikkokuviin ja taitaa olla jostakin 1800-luvun alkupuolelta.
"Kultakerhoonkin" tuli liityttyä jo ihan ala-asteikäisenä löytäessäni tämän ranneketjun jonkun etelään menevän valtatien varrelta, kun pysähdyimme oikomaan jalkojamme johonkin levähdyspaikkaan. Korun taitoksista päätellen jo aika moni auto oli ehtinyt ajaa sen yli ennen löytymistä.
KMoy, 585 ja sydänleima ovat vielä näkyvissä, mutta vuosileiman kohdalla oli semmoinen naarmu, etten saanut selvää suurennuslasinkaan kanssa. Painokin on liian vähäinen, jotta tavallinen keittiövaaka saisi siitä mitään tolkkua, mutta kaipa se ainakin muutaman gramman painaa.
Muistan löytäneeni kakarana myös yhden punaisella kivellä varustetun kultasormuksen koulun pihalta, mutta sitä ei saanut pitää, koska oli tippunut vähän aikaisemmin eräältä opettajalta. Maankatselutapa on tainnut alkaa siitä, kun innostuimme parin muun luokkakaverin kanssa keräämään pieniä granaattikiteitä paikallisen kyläkoulun urheilukentälle ajetun hiekan seasta jo ihan alaluokilla. Sain itsekin kasaan ainakin yhden tulitikkurasiallisen noin 2-4 millisiä granaatteja.
Suosikki korulöytö omasta lapsuudestani on varmaankin tämä pyöreä messinkisolki mikä löytyi kun olin rakentamassa majaa pihalla sijaitsevan aitan alle. Sieltä tuli kaivettua samana kesänä myös varmaan kymmeniä vanhoja konjakkipulloja erään jo edesmennen sukulaiseni jäljiltä..
Rakennus on rinteessä, joten toisella reunan alla mahtuisi varmaan vielä aikuisenakin liikkumaan kyykkyasennossa, mutta nykyisin siinä on tiheä puuristikko rajoittamassa alle pääsemistä. Kyseinen aittarakennus on pystytetty vasta sotien jälkeen, mutta täysin samassa kohdassa on kuulemma ollut aitta ennen nykyistäkin, joten alla olisi varmaan jemmassa jo aika monen sukupolven romuja. Rintaneula oli kuitenkin valmistettu koneellisesti prässäämällä, eli on tuskin yli sataa vuotta vanhempi.
Yksi oikein kiva metsälöytö oli tämä kuusenistutusreissun aikana maasta bongattu lehmänkello, mutta siitä ei valitettevasti ole valokuvia löytökuntoisena, koska tein siihen aikoinaan ihan uuden takorautakielen puuttuneen tilalle ja muutenkin puunasin kelloa vähän paremman näköiseksi. Ripustuslenkkikin oli kulunut tosi ohueksi yläreunasta, joten siihenkin piti laittaa kupariholkki sisään vahvikkeeksi.
Erikoisimpia löytöjä on luultavasti tämä noin 32 sentin pätkä haulikonpiipusta, minkä löysin vanhan riihemme alta.
Heh.. Olisikohan yksi esi-isistä ollut vaikka pankkirosvo, joka on tarvinnut lyhytpiippuisen aseen takin alle piilotettavaksi, vai miksi muutenkaan kukaan menisi katkomaan piippua haulikostaan?
Mitään muita osia tuosta aseesta ei ole valitettavasti tullut vielä vastaan..Aivan kotipihani vieressä oli sota-aikana leiri missä koulutettiin uusia alokkaita rintamalle, joten lähimaastossa on ollut aikoinaan myös juoksuhautoja, konekivääripesäke ja yksi korsukin. Isäni isä täytti ne sodan jälkeen mullalla ja kivillä, mutta olen kuitenkin löytänyt aina silloin tällöin yksittäisiä hylsyjä ja muuta sotilailta jäänyttä tavaraa kivien päältä sekä muista vastaavista paikoista. Yksi hienoimmista löydöistä on ehkäpä tuo Emma pikakiväärin lippaan puolikas.
Tämän kypärän alkuperä on kuitenkin vähän mietityttänyt, koska muoto on mielestäni erilainen kuin suomalaisten ja saksalaisten käyttämissä malleissa. Naapurissa asui aikoinaan yksi romunkerääjä ja tuo löytyi melko läheltä tonttiemme rajaa, joten saattaa olla ehkä joku uudempikin malli minkä hän oli vain tuonut jostain muualta ja heivannut metsään jonkun puskan juurelle. Maalipintakin oli erikoisen hyvä ulkosalla lojuneeksi kypäräksi.
Samassa pihassa oli aikoinaan noin 8-10 vanhaa romuautoakin, mutta joku kierrätysfirma kävi hakemassa nekin pois ukon kuoleman jälkeen ja paikassa on nykyisin jo uudet asukkaat jotka ovat poistaneet kaikki loputkin romut tontiltaan.
Tuossa näytteeksi myös sodan aikaisten paarien jäännökset, mitkä ovat lojuneet tämän tilan vanhan riihen nurkassa niin pitkään kuin muistan. Pitäisi joskus varmaan testata saisiko sen rakennuksen alta vedettyä esiin muutakin armeijatavaraa vaikka pitkän koukkupäisen puuseipään avulla tjms.
Semmoisia vähän kyseenalaisempia löydöksiä on ainakin tämä tykinammus, mikä löytyi erään toisen piharakennuksen alta vuosituhannen vaihteessa, kun olin poistamassa sieltä enimpiä vanhoja rautaromuja kierrätystä varten. Se oli löydettäessä siis pelkkä irrallinen luotiosa ja sisällä on otto tila melkein puoleen väliin saakka, joten uskalsin ottaa talteen. Olen viimeaikoina kuitenkin miettinyt, että ei kai tuolla kärkipuolellakin voisi olla jotain onttoa paikkaa missä saattaa olla räjähtävää materiaalia sisällä, vai käytettiinkö sitä rakennetta ainoastaan isommissa ammuksissa? Tuo on ilmeisesti kuitenkin vain pelkkä it-tykin ammus.
Hylsyn oli isoisä ottanut talteen jo sota-aikana, mutta hän oli leikannut reunasta noin 4 cm leveän siivun vahvikkeeksi jonkun talikonvarren ympärille, joten ammus ei sovi hylsyyn aivan yhtä siististi kuin uutena, mutta onhan se noinkin ihan kivan näköinen keräilyesine. Talossa oli sotilasleirin jäljiltä myös yksi toinen paksumpi tykinhylsy, mikä oli aikoinaan täynnä kymmenpennisiä suomen viimeiseksi jääneestä markkakolikkosarjasta, mutta en enää muista mihin laitoin hylsyn sen jälkeen, kun vein kolikot pankkiin euroajan alkaessa. (Ainoastaan "risuversiot" tuli lajiteltua pois joukosta..)
Tein lapsuudessani myös yhden vähän arkaluontoisemmankin löydön, kun läheisen hiekkamontun reunaa kaivellessa tuli vastaan osia ihmisen pääkallosta ja muista yläkropan luista. Päälaki silmäkuoppien yläreunoihin saakka oli vielä yhtenä kappaleena, mutta hampaat olivat ihan irtonaisina murusiksi lahonneiden kasvonosien seassa. Siellä oli vähän jäänteitä myös pitkistä punertavanruskeista hiuksista, niskanikamista ja ylimmistä kylkiluista, mutta löytöpaikka oli aivan hiekkakuopan reunalla ja korkeintaan 30 cm syvyydessä, joten muu osa vainajasta oli jo siihen mennessä valunut hiljalleen monttuun ja levinnyt hiekan mukana eri puolille kylää.
Jäännöksiä kävi aikoinaan joku museotyyppikin katsomassa ja arveli isovihan aikaiseksi, mutta paikkaa ei ole sen enempää tutkittu eikä löytö aiheuttanut mitään suojelupäätöstä tai muita lisäseuraamuksia. Kyseessä on luultavasti vain joku kasakkajoukon yllättämäksi jäänyt paikkakuntalainen, joka on haudattu kiireessä matalaan kuoppaan. Parinsadan metrin päässä sijaitsevaa peltoa on kutsuttu surmansuoksi vielä joskus isäni lapsuudessa, mutta vaikea sanoa liittyisikö se jotenkin tuohon luulöytöön.
Luista ei tullut otettua ikinä mitään kuvia, mutta tässä tuore näkymä ainakin pelkästä löytöpaikasta. Reuna on kuitenkin siirtynyt jo toista metriä siitä 20-25 vuoden takaisesta sijainnista hiekan valumisen takia, joten tuskin löytyisi enää mitään uutta.
Pitää kai postata myöhemmin myös jotain oikeita metallinpaljastinlöytöjä, jos maasta nousee muutakin kuin vain pelkkiä ruosteisia nauloja ja sillipurkinkansia, mutta näiden luulisi olevan jo aika päteviä todisteita siitä, että on mahdollista löytää kaikkea kiinnostavaa ihan ilman piippareitakin, kunhan vain jaksaa pitää katseen maassa ulkona liikkuessa. Myös vanhojen hirsirakennuksien aluset ovat osoittautuneet oikein antoisiksi paikoiksi.
Pelkkiä vanhoja kirveenteriäkin olisi jemmassa varmaan jo toistakymmentä kappaletta, jos en olisi käyttänyt aikoinaan niin monia materiaaliksi omiin työkalu- tai teräaseprojekteihini. Yleensä jos metsissä liikkuessa tulee vastaan vaikka vanhoja maatalouskoneita tai pois heitettyjä työkaluja, niin niistäkin tulee otettua talteen ainakin jousien, terien ja laakerien kaltaiset karkenevat osat..
