Sivu 1/1

Pommi

Lähetetty: 17 Maalis 2007, 22:56
Kirjoittaja Etsijä
Kuva

Kuva

Metsässä alkoi piipata niin älyttömästi, enkä saanut selville että onko rautaa vai jotain muuta, tämän kokoisten esineiden kanssa tahtoo aina tulla signaali. Aloin kaivaa enkä meinannut löytää esinettä millään koska paikannus oli vaikeaa, luulin jo että nyt löytyi jotain todella vanhaa, koska paikka ei ollut mikään roskattu ja signaali tuli syvältä. No lopulta noin 50 cm syvyydestä tuli esille tämä pommin palanen. On ilmeisesti lentänyt todella kaukaa ja jymähtänyt ylhäältä päin suoraan maan sisään. Laskettiin serkkupojan kanssa tuosta kaaresta, että ulkohalkaisija olisi ollut noin 38-40cm, eli aika iso paukku. Metalli on myös selvästi vääntynyt räjähdyksen voimasta. Olisi kiva tietää kummasta sodasta tämä on ja mikäköhän ammus tuo voisi kokonsa puolesta olla?

Lähetetty: 18 Maalis 2007, 01:11
Kirjoittaja Hannu
Mistä päin löytö on tehty? Se voi auttaa määrittämisessä.

Olettaen, että kyseessä tosiaan on ollut n. 40 cm halkaisijaltaan oleva pommi, tulee ensimmäisenä mieleen toisen maailmansodan aikaiset lentopommit. Ne voisivat olla jotakuinkin tuota kokoluokkaa. Tykistön ammukseksi se olisi turhan järeä, ja ehdottomasti se on toisesta maailmasodasta, jos on ollakseen sotatavaraa.

Lähetetty: 18 Maalis 2007, 16:54
Kirjoittaja Etsijä
Itäisestä Helsingistähän tuo on löytynyt. On voinut lentää kaukaakin tuonne mistä löytyi.

Lähetetty: 30 Kesä 2007, 19:14
Kirjoittaja Scope
Mielenkiintoista, sillä itse Juhannuksen aikaan sain noin 40 cm leveästä ja noin 50 cm - 1m syvyydessä makaavasta esineestä keskeltä metsää vahvat signaaalit. Ilta oli tuolloin kuitenkin jo pitkällä, eikä ollut haluja viettää aikaa pimeässä metsässä kaivaen mahdollisesti pommia ylös maasta..Jäi odottamaan seuraavaan kertaan tämä, merkkasin paikan kuitenkin ja toivon tämän mysteerin selvittäväni seuraavalla kerralla kun tuonne mökille seuraavaksi suuntaan.

Lähetetty: 10 Heinä 2007, 17:49
Kirjoittaja Tuoma SS
Tuli näitä selaillessa mieleen, että itseltänikin löytyy aihetta sivuava kuva itä-naapurin puolelta, joten julkaistaan... Löytyi kaverin toimesta erään junanradan varrelta maan pinnalta, olisiko ollut toukokuun loppua... Itse olin läheisessä pusikossa ACEn kanssa mutta eipä sieltä mitään erikoista löytynyt. Silmämääräisesti arvioituna 122mm, sytytin ja osa "murkulasta" kaiketi huonossa kulmassa tulleen osuman takia "kadonnut", joten tuota uskalsi käpistelläkin. Noihin nyt Suomen puolella ehkä harvemmin törmää, mutta riskialueilla kannattaa pitää järki mukana lapion käytössä. Kuva hieman hölmö rajauksesta johtuen, mutta enpä kehtaa tuota turpavärkkiäkään yleisillä foorumeilla esitellä :roll:

Kuva

Lähetetty: 16 Tammi 2009, 23:05
Kirjoittaja piko
todennäkisesti on pommin sirpale

Lähetetty: 17 Tammi 2009, 12:48
Kirjoittaja sudenkolo
Hangossa noita on pilvinpimein.

Lähetetty: 25 Tammi 2009, 12:33
Kirjoittaja Mikki
Suosittelen lämpimästi Bromarvia.