Sivu 1/1

Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 03 Marras 2013, 01:00
Kirjoittaja keba_b
Länsi-Savo 1.11.2013:

"Mikkeliläinen metallinetsintää harrastava Markku Korkee osui Mikkelin Olkkolanniemen Lenjuksen tilan pihapiirissä poikkeukselliseen löydökseen.
Metallinetsin tavoitti laidunpellon kamarasta muutaman kymmenen sentin syvyydeltä kolme Kustaan sodan aikaista tykinkuulaa. Kuulat olivat siististi keossa, joten ammuttuja ne eivät ole.
Tykinkuulia on Lenjuksen pelloilta löydetty ennenkin, mutta tämä löydös ei ole ihan tavallinen.
Etsinnän Petri Pekosen isännöimän tilan lähimaisemassa kruunasi kaksi rautakautisen soljen osaa, joita Mikkelin harrastearkeologien puheenjohtaja Helena Partanen pitää todella hienoina löytöinä.
Toinen pronssiesineistä on varsin hyvin säilynyt ketjunkantaja, toinen on mahdollisesti soikean kupurasoljen osa.
Lenjuksen tila sijaitsee aivan Porrassalmen taistelun tapahtumapaikoilla. Löytökuulat ovat todennäköisesti jääneet venäläiseltä tykkipatterilta, sillä venäläiset pitivät tuolloin Lenjuksen taloa päämajanaan.
Kaikki löydöt kuuluvat museovirastolle. Jatkoetsintöjä ei muinaisjäännösalueella arvolöydön vuoksi ei tällä erää voi tehdä. Jatkosta päättää aikanaan museovirasto."


http://www.lansi-savo.fi/uutiset/l%C3%A ... riin-79003

Re: Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 10 Marras 2013, 03:03
Kirjoittaja kollikko
Tää on jus tätä: tykinkuula löytyi, jätetään kaikki happanemaan maaperään! Sonninpaskaa päälle ja lannoitteita. Ei ollu taas (paikallismuseomukamasammattilaisilla) hivenetä älyä päässä. kielto päälle niin pätevyys on taattu. tuutti sentään!Täältä löytyy satamäärin tykinkuulia, eikä kukaan rauhoita koko skeidaa kun historia jo tunnetaan. Tässä on kyse autoritaarisesta määräysvallasta mihin ylemmällä instanssailla kuuluunee määräysvalta. Museovisto ei sitä kieltoa teenne. Soittele sinne asiankorjaamiseksi. Kakat sinne tule mitään porukkaa valtiolta haravoimaan, saat nähdä. Eikä nää sun lapsenlapsetkaan. Tee jotain! Ja vielä lisäisin tämän: Millä sä saat KOLME tykinkuulaa muodostumaan keoksi? Sitä ei osaa kukaan!

Re: Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 23 Marras 2013, 19:56
Kirjoittaja 00na1
Ehdottomasti kanssasi samaa mieltä. Jos mussukka virastolla joku tekee kolmesta kuulasta keon, minä hautaan haravan maahan jälkipolville heti.
Kertookin jotain virastolaisten älykkyydestä, pieni on.

Re: Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 05 Tammi 2014, 18:26
Kirjoittaja Wilhart
En muuten ollut minä tuo löytäjä :) Mie olen toisella puolella salmea :) Siellä, mihin venäläiset ampuivat...

Re: Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 08 Tammi 2014, 17:17
Kirjoittaja kollikko
Tuu vaan tänne eteläpuolelle jokea. Tulitauko voimassa! Äläkä osoittele pinpointterilla tai joku voi luulla ettei sopua olekkaan vielä. Ei vaan .Hyvä kun jäi joku henkiin sielläkin.Onko Mikkeli Suomessa vai Savossa. Jos on, Tervetuloa!

Re: Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 08 Helmi 2014, 01:55
Kirjoittaja Wilhart
Eiköhän me savolaiset olla ihan oma porukka ruotsalaisvaikutteisten, lappalaisten, hämäläisten, ison maailman stadilaisten ja venäläisten keskellä :) Jokunen maahanmuuttaja mahtuu sekaan tietysti. Mun ruuti on jo märkää ja oon täl puolel jokkee äiteen ja iskän puolelta. Toiselle puolelle en ois halunnutkaan :) Mutta sen verran Kollikko vaikuttaa kunnon etsijältä, että sauna lämpiää sulle myös täällä Savossa. Ehkä joskus törmätäänkin, mistäs sen tietää?

Re: Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 08 Helmi 2014, 21:39
Kirjoittaja ehkä
joo olen samaa mieltä,että sen verta hullulta tuntuu mies notta olis kyllä kiva vähä jutustella.
vaikka ottaa vähä lientä siinä samalla. :mrgreen: :wink:

Re: Wanhoja tykinkuulia löytyi Mikkelistä

Lähetetty: 11 Helmi 2014, 20:26
Kirjoittaja kollikko
Kohta on tunneli valmiiks kaivettu sinne Eteläpohojaammaan alta. Suostuttelin ne Turkulaaset kaivamahan sen notta saisivat muka vettä Säkylän pyhäjärvestä. Melko-ovelaa hä? Jaapa, joo kohta se alkaa taas. Täälläkin melkeen 4 tuumaa routaa. Harjoittelen voimankäytöä tappelemalla sekä painimalla voitokkaasti. Kiitos Psykoanalyysteistanne Freudilaiseni!